United States or Niue ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Miks'ei hätäkello soi kirkontornissa?" huudahti pormestari, huomaten vaaran olevan jommoisenkin. Niin, miks'ei soi? Ei kukaan osannut sanoa syytä. Mutta syy oli tämä. Kirkon ympäri juoksivat suntion pojat ja joukko kerjäläispoikia kuin hullut, pistäen kättään jok'ainoaan kivijalan koloon.
Suntion sana, "rakas piispa" pyyhkäsi piispan mieltä somasti ja samalla hieman oudosti, kun muisti, että viimekerralla käydessään hän ei tiennyt sellaista ansainneensa. Senpätähden ottikin nyt piispa suntion käden kahteen käteensä ja puristi sitä kauvan, samalla kun lausui: "Oi, että olette vielä elossa. Oi mikä sattumus, että saan teitä nähdä, olen niin usein teitä muistanut.
Vanhapiika tuli niin hyvilleen ja lempeäksi, ettei tahtonut osata miten kävellä, vaikka karhakkata laatua hän oli luontonsa puolesta ja toiselta puolen vähän jumalinen, suntion rouvan kanssa yhden uskon väkeä, missä he olivat kahden. Käpsis kiukaalle, sanoi entinen vanhapiika, kun päivän viipyi uunille noustessaan. Samat sanat, vaikka vähän toiseen tapaan. Kopskeikaa! heti pappilaan.
Mutta suntion ilmestyttyä pappilaan ilostuivat hänen kasvonsa ja ystävyytensä osotteeksi lähti suntiota saattamaan Jänislahden rantaan, missä hänen venheensä väki oli odottamassa.
Sen hän sitte arwelematta osti ja hän iloitsi mielessään kuinka hän kellollaan hämmästyttää maailmaa. Semmoinen oli se ihmeellinen kello, joka juhlallisesti riippui suntion tuwan peräseinällä. Siihen oli se asetettu muutamia päiwiä ennen. Paikkakunnassa ei oltu ennen nähty semmoista kelloa.
Nyt sen huomasi suntio, joka oman virkansa ohessa hoiti kellonsoittajan, kirkonvartijan ja unilukkarin toimia. Suntion käskystä tuli kellotorniin muitakin. Kummakseen he näkivät heinän jätteitä lattialla.
Näin sanottuaan vei hän suntion raastuvasta ulos. Mutta pormestari pysyi liikkumattomana kuin kivi-patsas. Kadulle hän ei uskaltanut katsella siellä kulki tyttö, saattojoukkoineen, vielä vähemmin huoneesen siellä oli rutto-mies. Niin seisoi hän poloisena syntisenä oman pahantekonsa ja kostavan oikeuden välillä.
Mutta sepä ei onnistunutkaan, sillä suntion tarkka silmä keksi hänet kuitenkin. Ei Tiitus näyttänyt nytkään surewan tuota kowaa onneansa, menihän waan taaemmaksi seisomaan ja nauraa mutristeli. Kun suntio oli saanut kaikki laskettawansa lasketuksi tuli hän itse wiimeiseksi, paiskasi owen kiinni ja wäänsi lukkoon. Suurella jyrinällä kawuttiin nyt ylös. Ken ensin ennätti, mies se.
Hänen omat himonsa ja hänen paha omatuntonsa olivat hänet surmanneet, kun hän tuo kovasydämminen mies oven takaa kuunteli suntion innokkaita sanoja laupiaasta Samarialaisesta. Sattumuksesta oli pormestari kiireessä viety syytettyjen tupaan, ja talonpojat päättivät, että itse piru se täällä pääpesässään oli vääntänyt niskat nurin pormestarilta.
Hän koetteli rukoilla, mutta hänen huomaamattansa katosivat häneltä jälleen rukouksen sanat ja amenen sijasta loppui se aina kuin Jumalan herjaukseen tuohon suntion runoon. "Tuo roska joukko on noitunut minun korvaani tämän kirotun laulun, vaan minä tahdon sen heille maksaa", huusi hän suuttuneena. "Kylläpä tiedän, miksi tuo tyttö minua pilkkaa! Seppä se hänen mielessään palaa.