Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. lokakuuta 2025
Mikähän pokko siitä vilkkaisi? kysyin minä Heiskaselta, joka hetken päästä minulle morahtaen vastasi: »mänihän siitä itse ukko Hiisi». Kului taasen tunti, kului kaksi, ja tulta iski liepeä, sumuinen ilma.
Mäelle tultuaan hän kiipesi siellä kasvavaan haapaan ja päästi suustaan yhden noita kimakoita vihellyksiä, joilla hän osasi viiltää ilmaa kuin naskalilla. Vaikka aamu oli sumuinen, lienee tämä vihellys kuulunut hyvinkin kauas, kun ääntä kantoi vieno tuuli, joka jo alkoi tuntua kukkulalla ja puhalsi koillista kohti sinnepäin, minne Istvan kääntyi.
Kysymättä kuinka tai miksi, hän kiirehti seikkailevan toverinsa jälkeen. Oli synkeä, sumuinen yö. Kadulla enää vain muutamia harvoja kulkijoita, jotka riensivät kotiinsa. Oikealla puolen nuo molemmat hevoset jo poistuivat näkyvistä; vasemmalla puolen hönkötti muuli, jonka satula-kaareen tohtori oli ripustanut lyhtynsä nähdäkseen tietä.
Oli sumuinen lokakuun aamu ja päivä tuskin vielä sarasti, kun me Ahokkaan kanssa läpimärkinä samosimme suon halki luoteista ilmansuuntaa kohti. Edellisestä oli kulunut jo kappaleen kolmatta viikkoa.
POOL FLIDA. Herra, ei ole niin helppo voittaa Birkebeiniä kahta kertaa perätysten. SKULE KUNINGAS. Miksikä ei? POOL FLIDA. Siksi, ett'ei Norjan tarina tiedä semmoista ennen tapahtuneen. Eikö pidä lähettää vakoojia Hovedsaarelle? SKULE KUNINGAS. Ei tarvitse; yö on pimeä, ja sitä paitse sumuinen.
Ja sitten seuras aika niin kolkko, sumuinen, Ja yhä Suomi sortui poluilta isien, Ja hurmevuohon hukkui jo joukko Jumalain, Ei maassa sorretussa soi ääni laulajain. Ja yhä Suomen peittää verinen vainon-yö, Ja vihamiehen kalpa sen lapset yhä lyö; Sen lapset nälkä tappaa, ne perii vieras maa: Heit' unissansa Suomi se surren vaikertaa.
Ihmiset haukottelevat ikävissään, kauppiaat märräävät ostajien puutetta. Vaan annas olla, kun hovin lippu liehuu tornissa, kun sen korkea omistaja on saapuvilla, silloin on kaupungissa liikettä, elämää, aivan kuin sumuinen syys-taivas äkkiä olisi kirkastunut, lämpimän kevät-auringon ruvettua surkastunutta luontoa virkistämään.
Jolsan Matista, jonka syyksi todella luetaan Kontion Kallen ja Varpulan Laurin kuolema, ei ole sen koommin kuulunut mitään. Hän katosi, kuten salama, näkymättömiin, tietämättömiin Leenanensa. Hänestä puhuttiin ensi aikoina paljo; mutta pianpa puhe hiljentyy, kun ei se uusia virikkeitä saa; ja mistäpä näitä virikkeitä saatiin kun Jolsan Matti oli kadonnut? On syksyinen, sumuinen päivä.
Elsa nauroi ja sanoi, että nythän on ruma ilma, sumuinen ja pimeä. »No vaikka sittenkin! Eihän se haittaa. Minusta olisi hauska, te puhelette niin erinomaisen hyvin, että on oikein hauska kuunnella», sanoi herra ja pyysi kohteliaasti Elsaa vielä hetkisenkään kävelemään. »En minä lähde silloille, eihän siellä ole mikään hauska nyt.»
Ei voitu tietää oliko kaunis vai ruma, sumuinen ja pimeä ilma, sillä kuljettiin alituisesti himmeässä, juhlallisessa hämärässä. Tie muuttui vähitellen hyvin savensekaiseksi maaksi, ja joka askeleelta räiskähti vettä ilmaan. Kuumasta maasta näkyi höyryjä kohoavan ilmaan, ja kokoontuivat siellä harmaaksi pilveksi matkustavaisten päiden yläpuolelle.
Päivän Sana
Muut Etsivät