Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Niin hento kuin hän olikin, omisti hän kyllin voimaa pidättääkseen kyyneleensä. Hetken kuluttua oli Manni jo lähtenyt näkyvistä. Patruuna istui taas keinutuolissansa, puhaltaen savupilviä, patrunessa kutoi sukkaa, ja Tyyne luki ääneensä Castrénin matkamuistelmia.
Siellä oli Tuonelan tyhjyys ja kuolon hiljasuus. Vanha vapiseva harmaapää ruotimummo pirtin ovisopessa sukkaa kutoa jampi ja kissa keskellä lattiaa miessä huoletonna maata motkotti. Minä rohmuilin ruokaa, söin mitä löysin. Makupaloja ei ollut saatavissakaan, ne olivat lukon takana. Suolamuikkuja, piimää, leipää työntelin nälän silmään. Lähdin siltä silmääni Pekan luo pellolle.
Minä muistan selvään mimmoinen hän oli, kun hän sunnuntakisin meni kirkkoon äitinsä kanssa; tämä oli pieni kalpea, mustaverinen kodikas rouva, joka aina, paitse sunnuntaina, kutoi pitkää, pehmoista sukkaa.
Lasten äiti katseli kuten muutkin ikkunasta, mutta kutoi herkeämättä sukkaa ja rypisti paheksivasti otsaansa sekä ummisti silmänsä siihen mitä ohikulkevat vangit pihalta huusivat.
Ol' tarkka hällä silmä, juhlallinen kuori, Mutt' ystävällinen hän oli kaikille; Hän pyylevänä istui liekkutuolissaan Ja aina nuuskasi ja aina neuloi sukkaa, Ja valko-négligé se peitti valkotukkaa, Hän oli köyhän nimismiehen leski vaan.
Tuollaisina kirkkaina talvi-aamupäivinä, kun sitten noin oli ajelemasta tultu ja astuttu ruokasaliin, jossa kahvipöytä odotti hauskoine valkoisine kattimineen ja jossa isä tyytyväisenä keinutuolissaan istuen piippuaan poltti ja äitikin miltei iloisen näköisenä sukkaa kuteli, semmoisina hetkinä herahti mieli yht'äkkiä helläksi ja rakastavaiseksi.
Yleisöä edusti tässä tilaisuudessa joukko naisia, jotka kaikki istuivat yhdessä penkillä ja kutoivat sukkaa, ompelivat paitoja ja lapsenvaatteita, yhtä tyynimielisinä, kuin jos olisivat olleet kotonaan.
Minä näin nimittäin kuninkaan, joka veti lapsenvaunuilla kuuden kuukauden ikäistä tytärtänsä. Lapsenhoitajan neuloessa sukkaa tahi lukiessa filosofiaa kuljeskeli vanha Hollannin kuningas ilosta loistavin kasvoin tällä lavalla ympäri lapsinensa, jonka hänen nuori puolisonsa oli hänelle lahjoittanut. Minulle sanottiin, että minulla oli joka päivä tilaisuus nähdä samaa kuvaa.
Kaarina kutoi sukkaa, päätään nostamatta, kasvoilla teennäinen hymy. Kun Lauri hetkeksi keskeytti, lehteä kääntäen, sanoi Naimi: Ai, minulta unohtui sormustin ja meni. Eikö sinultakin, Kaarina, jotain unohtunut? Ei. Luenko vielä? Niin, lue vaan. Kaarina koetti tehdä äänensä ystävälliseksi ja myötätuntoiseksi. Mutta kun luku oli loppunut, nousi hänkin ja meni, mitään virkkamatta.
Enimmäkseen hän istui toisen aitan kynnyksellä, taikka tuvan portailla taikka missä milloinkin sattui siimestä olemaan, ja ompeli. Hän näytti useimmiten ompelevan paitoja ja muita, mutta välistä hän kutoikin, milloin sukkaa, milloin vyötä, milloin mitäkin. Uutteraan hän ompeli, ja ommellessaan hän usein hyräili, ja minä istuin aitan kynnyksellä ja katselin häntä ja kuuntelin.
Päivän Sana
Muut Etsivät