United States or Norway ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Tuossa on teidän piippuvartenne», tarjosi Erkki naapurille, otettuaan arkusta punaletka-piipunvarren. »Tuossa on ... mikähän lie tuokin kirja», virkkoi Erkki ja pani pöydälle Jussin ostaman Vänrikki Stoolin Tarinat, jota kaikki alkoivat katsella ja tavaella. »Ahkera lukumies se oli Jussi», tuumittiin. »Tuossa missä se on Anna Mari?» katseli Erkki Unikirja kädessä.
Hän oli tietänyt, että heidän täytyi erota, mutta kaipaus oli kai ainoa tuska, minkä hän oli tuntenut; muuten oli hän edelleenkin »tuo suuri», enemmän kuin koskaan kokonaisen kansan rakkauden nostama, sillä sinä syksynä tiedettiin, että Vänrikki Stoolin tarinoiden piti ilmestyä.
Hänen alkuperäisistä runoelmistaan, joiden tunnusmerkillisiä ominaisuuksia ovat harras tunne ja yksinkertainen, koristelematon kielenkäyttö, ovat Vapautettu kuningatar ja eräät muut kautta maan kulkeneet. Hänen muista suomennoksistaan ovat Wecksellin Daniel Hjorth sekä Runebergin Hanna, Jouluilta ja Vänrikki Stoolin tarinat huomattavimmat. Alkuperäisenä runoilijana hän on vieno romantikko.
Kylän nuorukaiset ja neidet lauloivat isänmaallisia lauluja sekaäänisesti illan kuluksi ja Iikka lausui väliin jonkun kappaleen Vänrikki Stoolin Tarinoista; muita ravintoaineita ei ollut kuin teetä ja kahvia. Mitäpä siinä oli: arpajaiset loppuivat, mutta niiden pitäjät voivat lähettää kauniin summan tuohon suureen kansalliseen tarkoitukseen.
Sama on laita Hannassa, jossa sankarillinen kuusimitta ja hento, suomalainen pappila-idylli vain vaivoin sopivat keskenään, mutta ei suinkaan Idylleissä ja epigrammeissa taikka Vänrikki Stoolin tarinoissa, joissa muoto ja sisällys vastaavat täysin sopusointuisesti toisiaan. Tässä koskettaa jättiläinen maa-emoaan: hän kohoaa maailmankirjallisuuteen.
»En osaa kehua», arveli Liisa ja näytti kirjan, jonka Heikki oli eilen ostanut hänelle. »Miksi tätä sanotaan?» kysyi Katri. »Vänrikki Stoolin Tarinat on sen kirjan nimi ja siinä on runoja...» »Onko ne hengellisiä, vai onko ne rakkauden lauluja?» kysyi Katri.
Hän pyysi minua jälleen kohtaamaan itseään seuraavana päivänä eräässä noista entisistä paikoista, mutta minä en voinut, en tahtonut luvata. Ja milloin nyt näenkään hänet taas?» Paitsi virsiä oli Runebergilla nyt tekeillä toinen osa Vänrikki Stoolin tarinoita. Emilie Björkstén oli yksi niistä, jotka useimmiten ensimmäiseksi saivat kuulla hänen itsensä lukevan niitä.
Luo vanhan Stoolin läksin niin. Häll' oli paikka entinen ja työkin samallainen. Vastaani lensi ovellen jo katse nurjamainen; olipa, kuin ois kysynyt: Vai yökskään ei saa rauhaa nyt? Mut muuttuneena tulin ma, miel' oli toisenlainen: "Luin Suomen viime sodasta, olenhan Suomalainen. Mua lisää kuulla haluttais, kentiesi teiltä sitä sais?" Näin lausuin.
Samana päivänä oli Runeberg julkaissut uuden teoksen, jonka hän halusi lahjoittaa Emilielle. Teos oli Vänrikki Stoolin tarinat. Missä ja miten tämä tapahtui, sitä ei Emilie kerro, mutta että hänen ei ollut onnistunut salata iloaan, on ilmeistä, sillä terävät soimaukset, »epähienot» sanat satavat jälleen hänen ylitseen. Hän ei enää peitä katkeruuttaan.
Se ei ollut koskaan tarvinnut häntä, yhtä vähän kuin hän sitä. Nyt hän tunsi tarvitsevansa. Hän ei tahtonut olla yksin tässä yössä. Hän tahtoi kuulua johonkin itseään suurempaan ja korkeampaan yhteyteen. Ja hän haki esille Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat ja rupesi niitä vesissä silmin vuoteellaan puoli-ääneen deklamoimaan. Kynttilä liekutti yöpöydällä. Vanhan paroonin silmät painuivat umpeen.