United States or Greenland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siellä vallottajat vaunuilla ajelevat, mutta vallotetut kuormia kantavat; siellä vallottajat palatseissa asuvat, vallotetut kellareissa; siellä ihmiset samankaan katon alla asuvina eivät tunnusta toisiansa yhdeksi sukuperäksi, eivät yhden pöydän ääreen istu, eivät kädenannolla lähesty, vaikka toinen joka päivä toisen vuodetta laittaa, kaikki hänen alusensa ja liinasensa, sukkansa ja paitansa pesee ja silittelee, aamusta iltaan hänen ympärillään siivoo, lakasee, raastaa, hänen kertaakaan mieleensä juolahtamatta, kuka on se ihmislapsi hänen vieressänsä? minkä äidin tuudittama? minkä kodin kasvattama? minkä kohtalon alainen?
Jo vähän niinkuin kammottamaan rupeaa tämä Jeremiasta: enhän muka minä milloinkaan ole nähnyt lampaan vuonan tuolla lailla katselevan ihmistä silmiin. Ei ole sentään millänsäkään, silittelee vaan karitsaansa ja sille puhelee: 'pääkkö pää, pääkkö pää! Mutta kun vuona samassa aukaisee suunsa ja sanoo samat sanat: 'pääkkö pää, pääkkö pää'"...
Sentähden tuo ymmärtäväinen isäntä rupeaa kaikin tavoin parantamaan hänelle välttämättömän tarpeelliseksi tulleen hevosensa taloudellista ja ruumiillista tilaa: hän antaa sille tarpeeksi ruokaa ja iloitsee siitä, kun se on lihava; hän ei enää lyö itse eikä anna muiden löydä sitä, hän ihantelee ja silittelee sen kiiltävää karvaa, ja taputtelee ja halailee hevostansa; hän on sille kaikin tavoin hyvä, mutta oman hyötynsä tähden.
Luulee kai Annan olevan kuin hyllyllä hänen otettavanaan. Mutta niin se on: kuta enemmän kissaa silittelee, sitä korkeammalle häntä nousee. Olisin vaan minä Roinilan sijassa, niin kerrassa tulisi Maunolle tie eteen, keppi käteen. MAUNO. Tahdotko sillä sanoa, että minä tässä talossa armoleipää syön? Näetkös, Olli, näitä käsivarsia? Niiden avulla elän vaikka kuivalla kalliolla, jos siksi tulee.
Hän viimeistelee niitä parhaillaan, harjailee ensin hamettaan ja silittelee huolestuneesti sen ryppyjä se on ruskean viheriää paramattaa ja ottaa sitten esille yläpuolen ruumistaan, jonka ympärillä, korsetin päällä, istuu tiukka röijy, sinisestä kankaasta tehty, puhvihihoineen, joiden väliin pää uppoaa korvia myöten, kultarenkailla koristettuja korvia myöten.
Niin hän, keskellä kiirettänsä, juttelee täällä tyttärensä kanssa; silittelee vielä hänen hiuksiansa ja rientää jälleen askareihinsa. Ilta joutuu, vieraat lähestyyvät kauka-kylistä. Rattaat jyriseevät ja tomu tuoksuu kierteisellä tiellä. Talossa kiire karttuu, ovet moikaavat, meteli koirilla on ja hevoiset hirnuuvat.
Hän saapui hevonen vaahdossa, pitkä turkkinsa ja suuri karvalakki ihan lumisina, vaikkei lunta satanut. Hän hypähti reippaasti reestä ja nousi puoli juoksussa portaita ylös. Lapsi parka, hän sanoo nähtyään pienokaisen ja silittelee sen päätä ja koettelee suonta, niitä on paljon tämmöisiä tapauksia tähän aikaan, Ja hän kertoo tapauksen, jossa lapsi oli, ihme kyllä, parantunut.
Vaan on Hurtta hälle hyvä, silittelee silkkipäätä, neien silmänluonti syvä tyyntää miehen myrskysäätä. Asuu alakerrassansa; suuret ovat suojat Hovin, niistä paljon kertoo kansa: siellä kummittelee kovin, liikkuu vaimo valju, kulkee kuvat synkät, haamusaatto, sieltä astuu, aitat sulkee vanha vainaa, Hurtan taatto.
Niinpian kun tuo notkea eläin taas on päässyt jaloilleen, se silittelee ja puhdistelee kiiltävää turkkiansa ja katselee, selkäänsä köyristellen, viheriöillä, säihkyvillä silmillään huoneesen päin, josta se äsken oli lähtenyt, ja jonka takaa aamu-aurinko juuri kohoutuu esiin. Kirkkaan valon häikäisemänä se kääntyy ja menee varovin, kuulumattomin askelin temppelipihalle.
Portin takana se laskee hameensa helmat alas, suorii niitä kauan ja silittelee poimuja ja koettaa sitten päästä portista sisään, mutta ei osaa sitä avata. »Nouse sinä, mummu, aidan yli, koska et kuitenkaan osaa porttia avata!» huudan minä, ja se tottelee ja kompuroi aidan yli, jalassa lipokkaat. Silloin minä hänet tunnen.