Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. toukokuuta 2025
Esa kysyi tuota niin arasti, että se melkein kuulosti huokaukselta. »Hjaa... Kesällä lupasin muistaakseni sataviisikymmentä. Mutta nyt on toinen aika.» »Minä en niin paljoa pyydäkään.» Grönberg katseli nyt hiukan kummissansa Esaa. »Täytyy mennä melkein puolet alaspäin», sanoi hän arasti. »Seitsemänkymmentä viisi markkaako?» »Jaa ... sinne päin.» Oltiin vaiti. Esa pyöritteli lakkia kädessänsä.
Hänen elämänsä seitsemänkymmentä, hänen valtansa kolmekymmentä vuotta kulkivat kuin uni hänen ohitsensa, ja hän toisti Saarnaajan sanat: "Kun käännyin tarkastamaan kaikkia tekojani, jotka käteni olivat toimittaneet, ja vaivaa, jota olin niistä nähnyt, niin katso: kaikki oli turhaa ja tuulen tavoittelemista, eikä siitä ole edunerää auringon alla." Kaikkiko? kysyi hän itseltään.
No niin, leski oli sanonut, että Kristuskin antoi anteeksi seitsemänkymmentä kertaa, mutta ukko oli keskeyttänyt hänet hyvin lyhyeen ja sanonut: Totta kyllä, mutta Kristus ei ollut mikään liikemies. He nauroivat kumpikin, mutta hiljaa ja varovaisesti. Mutta ukkokin oli nyt saanut kuntoon maallisen majansa ja kääntynyt heihin päin. Hän huomasi heti heidän äkillisen hilpeytensä.
No, annapas kuulla! Mitähän tuo lienee? SYLVI. Sinun pitäisi luvata minulle yksi asia, Aksel. AKSEL. Yksikö vaan? Eikö mitä, se on kovin vähän. Minä lupaan sinulle seitsemänkymmentä ja seitsemän asiaa. SYLVI. Hyvä! Mutta pidäkin sanasi. AKSEL. Tietysti. SYLVI. Kunniasi kautta? AKSEL. Kunniani kautta. Voi, kuinka ihanata kuinka sanomattoman ihanata! AKSEL. Varo, varo, kissimirri, sinä putoat.
»Kun sinä sentään olet jo noin vanha», sanoi sisar hiljaa, veljen hymyilystä rohkaistuneena. »Vanha?» myhäili Uutela. »Etkö sinä äsken puhunut toisinpäin?» »Mitäs minä ulkonäöstä. Mutta kun on ikää jo melkein seitsemänkymmentä. Ja kun on ollut neljäkymmentäviisi vuotta naimisissa, niin...» »Niin muka riittää...» hymyili Uutela tahallisen kaksimielisesti.
"Sentähden, että se oli vero: minä en maksa mitään veroa." "Jos, David, seitsemänkymmentä kolkkoa talvea olisi saattanut nuoruuteni huimuuden unhotuksiin, minä pitäisin sinua mieletönnä. Luuletko sinä, että minä siitä syystä, että olen vanha, suostun häpiään ja hallitsiasukuni orjuuteen? Jos elämä olisi vaan vapauden tai orjuuden, kunnian tai kunniattomuuden asia, olisi kaikkien helppo päättää.
Minua odotettiin vasta tiistaiksi. Osoitin miehille tien taloon he luulivat olevansa rosvojoukon kodissa ja jäin ukon kanssa niemelle, jossa kerroin hänelle hänen isänsä viimeisistä hetkistä. Kyynelsilmin katseli vanhus sitä paikkaa, jossa hänen isänsä lähes seitsemänkymmentä vuotta sitten oli henkensä heittänyt. Stålhahnen anteeksiantamuksesta hän tunsi itsensä suuresti lohduttuneeksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät