Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Rouva Hägg oli kertonut kerrottavansa niin äkkiä ja avomielisesti, että Toini tunsi tarvitsevansa vähän aikaa tointuakseen. Rouva Hägg pelkäsi ehkä vastaväitteitä. Sentähden hän sanaakaan sanomatta avasi portin, pyöräytti Toinin yhtäkkiä portista sisään ja kääntyi samassa itse kotiinpäin. Mutta tiellä hän pysähtyi vielä kerran ja nyökäytti päätään kuin sanoakseen: Muistakaa, mitä pyysin.
»Olavi ... nyt minä...», värähti liikutettu ääni ja kasvot kätkeytyivät nuorukaisen poskea vasten. Raju riemu valtasi nuorukaisen. Hän sulki tytön tuliseen syleilyyn ja avasi suunsa sanoakseen vihdoinkin salaisuutensa.
Sitten hän teki kädellään liikkeen, ikäänkuin sanoakseen, että hän tarkoitti heitä kaikkia, kääntyi tovereittensa puoleen ja sanoi: »Kuulkaa, miten hyvinruokitut elukat kiljuvat.» Paholaisten käräjiä muistuttava hälinä puhkesi uudelleen. Puhemies koputti järjestykseen ja katsahti käytävän suulla sijaitsevaan upseeriryhmään, aivan kuin jotakin odottaen.
Viion leski hämmästyi, ei saanut äskeisiä sanoja muistoonsa, koetti niitä tapailla ja kun ei tavannut, niin sanoi jotakin sinnepäin sanoakseen kuin äskenkin: »Niin että ... kyllä Jumala avun lähettää, kun häneen luottaa.» »Niin, niin, jopa niin, aivan. Minä luotan ja huolta hän on pitänytkin: Nikkilä on parantunut ja lehmä saatiin noin hyvästi myödyksi.
Kun miehet aamulla nousivat kahville, näki Söderlingska heti, että ne olivat nukkuneet yönsä yhtä huonosti kuin hänkin. Olivat happamia ja velttoja ja haukottelivat ärjähdellen. Jotain sanoakseen hän virkkoi: Tuuli on hiukan tyyntynyt, ja näyttää siltä, kuin vesikin rupeisi laskemaan. Kukaan ei vastannut.
Santran puheen aikana tuomarin kaulasuonet pingottuivat paksuiksi makkaroiksi ja korvain lehdetkin kävivät punaisiksi kuin hiili. Kun Santra sai mennä ulos, avasi Pekkiläinen suunsa jotakin sanoakseen, mutta tuomari jyristi kohta kantapäätään lattiaan ja kielsi miestä puhumasta.
Tähän nuoriherra aikoi nostaa kätensä osottaakseen noin ylimalkaan metsiin päin ja sanoakseen: onhan tuollakin maata ja tuolla ja tuolla, sillä ei hän vielä milloinkaan, metsissä ja korpimailla harhaillessaan joka oli hänen suurimpia nautintojaan ollut tullut edes ajatelleeksi että ne olivat jonkun omaisuutta.
Hän on kuullut lipsauksen, vaan mitä siitä? hän on tuntenut sen, ja jalolla suuttumuksella käännäkse hän kojussaan, sanoakseen hävyttömälle vieraalle, että tämä menee liian pitkälle. Suuttumus on poistanut häneltä aivastuksen innon, hän on unohtanut näytelmät, suflöörin kojut, koko maailman, hän muistaa vaan nenällisen häväistyksen koko publiikin edessä.
Erland hymyili ja kohotti olkapäitään ikäänkun sanoakseen, että Lovisa ei tahtonut ymmärtää häntä, että hän tavallisella naisellisella ahdasmielisyydellä, vaan piti silmällä asian yhtä puolta eikä käsittänyt että hän katseli sitä perussyylliseltä kannalta, eikä vaan puhunut nyt nostetusta kysymyksestä.
Hän alkoi kumminkin jälleen pohtia samaa ainetta ja puhui pitkään, mutta kuivasti. Ja Liisakin tirkisteli taas ovesta ikäänkuin sanoakseen: "Etkö jo tule?" Isäntä nyykäytti hänelle vihdoin päätänsä ja lähti. Mutta kun he Heikiltä kuulivat, mikä asia oli, lähtivät he kaikki kaivolle. Siellä kaivonkatsoja seisoi hiekkaläjällä ylpeänä kuin ruhtinas.
Päivän Sana
Muut Etsivät