Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
UUNO: Herranen aika, en syytä häntä sanallakaan. Mutta hän tarvitsee vaan nähdä minut hermostuakseen pilalle. Niinhän se on ollut aina. En minä mitään LEENA: Koeta ymmärtää asemaani. Olenhan sitäpaitsi siksi vieras, ettei minun sovi niinkuin teidän muiden... UUNO: »Vieras»! Jos olisit sanonut mitä tiedät, ehkä isä olisi ruvennut tirehtööriä epäilemään ja säästynyt ikävyyksistä.
Eikö Liisa sitä tiennyt, koska sanallakaan hänelle ilmoittamatta oli mennyt Juholle! Ei, hän ei tiennyt sitä. Hän oli käsittänyt, että Heikki oli hylännyt hänet luotaan silloin Honkavaaralla. Ne siellä maalla eivät usko sanoja eikä tunteita. Ne uskovat vain tekoja. Mutta ehkä isä on hänet pakottanut Juholle.
Tämä kysymys koski Paul Bertelsköldiin, hän astui neljä askelta eteenpäin, läheni kreivi Bernhardia ja tarjosi hänelle kätensä, sanallakaan ilmaisematta niitä tunteita, jotka riehuivat hänen rinnassaan. Veljenne tarjoo teille kätensä, herra kreivi, virkkoi Sprengtporten.
Ei pienimmällä liikkeellä, ei sopertavimmalla sanallakaan hän olisi uskaltanut tuoda julki, mitä liikkui hänen mielessään. Niin suuresti hän tunsi tuota naista ihailevansa ja kunnioittavansa. Tämäkin oli oikeastaan uusi tunne hänelle. Uneksinut hän oli naisia ja rakastanut, himoinnut ja ylenkatsonut, vihannut ja vilpittömästi pitänyt heistä. Mutta kunnioittanut? Ei ketään.
Tämä tapahtui; sitä paitsi pantiin vakoja kanssavangin nimellä samaan huoneesen kuin Honain häntä tutkimaan ja tämän piti sitten kertoa kalifille kaikki, jota Honain tulisi lausumaan. Niin tyytymätön kuin Honain olikin tuommoiseen käytökseen, ei hän kuitenkaan antanut sanallakaan kanssavankinsa huomata, mistä syystä kalifi oli suuttunut häneen.
Kirstin tervehdys oli niin lämmin kuin Taavi suinkin saattoi toivoa, eikä hän sanallakaan moittinut häntä niin monen vuoden laiminlyönnistä josta hän, Taavi itse, sen sijaan nyt soimasi itseään kahta katkerammin. Paras turva omantunnon soimauksia vastaan on toisten moite; mutta Kirsti säälimättä ja perin pohjin riisti häneltä tämän turvan.
Siitä, missä hän oli nuo kuluneet kahdeksan vuotta viettänyt, ei hän maininnut vähääkään, ja näytti siltä, että hän pelkäsi ajatustakin sinne päin. Siksi hienotuntoinen oli äitini, ettei viitannut sanallakaan tuohon. Hänestä oli hyvä näin, hyvä että isä oli tullut kotiin. Onnellisesti kului nyt vuosi, kului toinenkin.
Hän käyskeli isänsä talossa ja maalla kesytetyn leijonan tavalla; ei kukaan tohtinut sanallakaan häntä vastustaa, peläten että muuten hänen vihansa luontainen vimma saattaisi herätä. Monta vuotta oli jo tällä tavoin kulunut kenenkään tekemättä hänelle vastusta tai puhumatta sanaakaan häntä vastaan.
Tuskin sitäkään, sillä silloin hän olisi alottanut heti siitä puheen ja ruvennut kaunopuheisesti kuvailemaan sen ääretöntä käytännöllistä merkitystä. Tämä taas ei ole mitään käytännöllistä tai teknillistä seikkaa sanallakaan koskettanut. Ei! Jotakin sielukkaampaa sen täytyy olla. Jotakin paljon henkisempää ja hyödyttömämpää. Siis uskontoa! Miksi juuri uskontoa? Eikö hän voisi olla taiteilija?
Jotain siinä sittenkin täytyy olla takana... Alkaisiko hän jänistää...? Mitä tuo äkkinäinen lähtöpuuha muuta merkitsisi...? Ihan se muistuttaa pakoa. Ja kun oikein ajattelen ... ei ole hän nyt sanallakaan maininnut sen enempää koko naimisesta ... vaikk'ei häneltä tilaisuutta siihen suinkaan ole puuttunut!
Päivän Sana
Muut Etsivät