United States or Angola ? Vote for the TOP Country of the Week !
Koko elämään. Jäin äänettömäksi pelkästä kummastuksesta. Minulla oli edessäni taas vallan outo ilmiö. Tässä kalpeassa, sammuvassa naisessa ei ollut rahtuakaan siitä Agnesista, jonka olin lapsuudessa tuntenut, enemmän kuin siitä kaunottarestakaan, joka edellisinä päivinä oli niin suurta häiriötä elämääni tuottanut.
Hän ei voi nytkään käsittää mikä tuo näkemänsä kiiltävä esine on ... hän vain tuntee omituisen lämpimän halun heräävän eloon, halun, joka tulee hänen luokseen kuin vanha, tuttava lapsuuden tunne, jonka hän on monta kertaa ennen tuntenut.. Mutta tällä kertaa se, jota hän haluaa, ei saa päästä pakenemaan, hän ei muista mitä se on, hänen sammuvassa tunnossaan löytyy vaan jäljellä halu sen perään hän ojentaa kätensä koettaen tarttua kimmeltävään esineesen... Vapisten hänen laihat sormensa tarttuvat tyhjään, pieneen valopilkkuun, jonka yölamppu luo peitteelle ... mutta hän uskoo että hänellä on jotain kädessä ja hän ponnistaa kaikki voimansa säilyttääkseen aarretta, jonka hän on viimeinkin löytänyt, ettei sitä saa, kukaan ottaa häneltä.
Ja kuitenkin tuo salakähmäinen hellä tunne asui vakaantumattoman pojan sydämessä, jossa se kuiskasi että Ellen, joka tuossa istui sammuvassa iltavalossa, suuret tummat silmät häneen luotuna, tuuhea tukka valuen alas niskaa myöten, hienosti muodostetuilla päivettyneillä kasvoilla, jotka eivät enään olleet ainoastaan lapsellisia, ja hienoilla käsivarsilla, paljaat olkapäihin asti, väkevät jos kohta hienot, että tämä puoleksi haaveellinen olento, joka niin lujamielisenä kulki maailman läpi ja aina tiesi mitä hän arveli kaikista asioista ja mitä hänen oli tekeminen; että tämä keijukainen, joka samalla oli niin inhimillinen, oli hänet valloittanut ja ahdisti häntä tällä vallallansa tavalla, joka hänestä jo nytkin tuntui pääsemättömältä.
Hänen vieressään, kapealla kangasvuoteella, Fritz parka, jonka silmät ja hengitys enää olivat ainoana todistuksena, että hän eli. Kalpea ruumis, jossa soilehti vielä, ikäänkuin sammuvassa kynttilässä, elon viimeinen jäännös. Sielu, jonka värisevät siivet jo aukenivat aloittaakseen lentoansa. Troussecaille ei enää ollut siellä.
Vuorela nousi seisaallensa ja meni uunin luo piippuansa kopistelemaan. Kun hän jälleen kääntyi rovastiin päin, punersi täysi piipunpesä yhtenä hehkuna. Hänen kasvonsa alkoivat kirkastua. Jotakin eloa välähti hänen katseensa sammuvassa valossa. En voi sanoa, virkkoi hän vihdoin tyynesti, että rovastin puhe olisi ihan perätöntäkään.