Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. lokakuuta 2025
Hän tuli, tuo onnettomuuden ja salaperäisyyden lapsi kuin lintu, joka hetken räpyttelee siipiään huoneessamme; me näemme sen lentelevän sinne tänne, me emme tiedä, mistä se tulee ja mihinkä se jälleen lentonsa suuntaa. Nydia huokasi ja virkkoi sitten hetken vaijettuaan ja vastaamatta hänen huomautukseensa: »Mutta enkö pane liian paljo ruusuja seppeleeseen, Glaukus?
Agnekseen vaikutti nuoruuden muistojen voima, Vanloota ympäröivän salaperäisyyden viettelys niin suuresti, että hän oli kernas luulemaan Vanloon äkkinäistä ilmaumista yliluonnolliseksi ilmestykseksi.
Malttakaa, armollinen herra, sanoi Svenonius, te ette huomaa mikä houkutusvoima pahalla ja kielletyllä itsessänsä on turmeltuneeseen ihmisluontoon, olletikin jos tämä houkutus vielä esiytyy salaperäisyyden verhoon kätkettynä; te ette huomaa, mitenkä viettelevää on salakeinojen kautta vallita luontoa, vaikka tämä valta ei olisikaan muuta, kuin kyky ennustaa vastaisia tapahtumia ja vahingoittaa ihmisiä, ilman että siitä itselle on minkäänlaista hyötyä.
Silloin hän kuvaili naista salaperäiseksi ja ihanaksi olennoksi, ihanaksi juuri tämän salaperäisyyden vuoksi; nyt merkitsi nainen, jokainen nainen paitsi omaisia ja ystäväin vaimoja, jotakin perin määrättyä: nainen oli yksi parhaimpia keinoja jo koetun nautinnon saamiseen.
Toverien mielihyvä oli nyt sentähden vilpitön, kun hän taas näytti päässeen kohentumaan. Miten se oli tapahtunut, se saatiin pian tietää, sillä Antero ei ollut niitä, jotka itseään millään salaperäisyyden verhoilla ympäröivät. Se on nyt siistiä miestä, selitti hän vastaukseksi kysymyksiin ja katseisiin.
Tämä piironki oli yhtäpitävä sen salaperäisyyden kanssa, johon tämä merkillinen mies kätki aivonsa tuotteita. Kirjallisessa elämässänsä Mivers'illä ei ollut mikään "minä"; siinä hän aina oli tuo käsittämätön, salamielinen "me." Hän ali "minä" ainoastaan kun hänen tapasit ulkona maailmassa ja kutsuit häntä Mivers'iksi.
Moni arvelikin ukon elävän hyvässä sovussa pahan hengen kanssa ja yleiseen kammoksuttiin häntä ja hänen asuntoansakin. Rukkiukko eli yksinäisyydessään, jonkinmoisessa salaperäisyyden hämärässä ja omituinen kolkkous tuntui hänestä leviävän kaikkiaalle, missä hän liikkui.
"Ei, Valerius", sanoi Totila painaen rakastettuaan kovemmin rintaansa vasten. "Hänen paikkansa on tästä lähtien tällä rinnalla." "Röyhkeä gootti!" "Kuule minua, Valerius, äläkä ole meille vihoissasi tämän salaperäisyyden vuoksi. Kuten itse kuulit, olisi se jo huomenna loppunut." "Onneksesi kuulin sen.
Päivän Sana
Muut Etsivät