Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. marraskuuta 2025
Kun Jeanne oli päässyt vuoteeseen, hiljeni kipu hiukan, mutta hirveä ahdistus vaivasi häntä, ylenmääräinen raukeus oli koko hänen olemuksessaan, jokin kuoleman aavistuksen tapainen salaperäinen tunne kosketti häntä. On hetkiä, jolloin kuolema hipaisee meitä niin läheltä, että sen henkäys jäädyttää jo sydämemme.
Kahdeskymmenes luku. Viimeisen päivän ilta »Tuo kalliokasa, tuo graniittilinna, jonka näemme tuolla kaukana, olisiko se Salaperäinen vuori?« kysäsi eversti Requennes kääntyen samalla Henry Tresillianin puoleen. »Aivan niin, herra eversti,« vastasi nuori englantilainen, joka ratsasti everstin rinnalla ja oli oppaana Zacatecas-lansieereille.
"Ilmassa on kaikenlaista ukkosilma kohoaa sinun ylitsesi. "Tuo Basiliskos, joka on Narseksen uskottu, tunnen hänet Bysantin ajoilta oli hyvin salaperäinen minua kohtaan." "Niin", puuttui Salvius Julianus puheeseen, "hän oli kovin harvasanainen. Hän kertoi vain sen, minkä itse hyväksi näki." "Orjamme saivat hänen orjiltaan enemmän tietoja."
Sinä päivänä käsitti Jeanne, että kreivi rakasti vaimoaan kiihkeästi. Sitä seuraavana kuukautena oli kreivitär iloisempi kuin koskaan ennen. Hän kävi usein Peuples'issa, hymyili alituisesti ja suuteli Jeannea hellästi ja innostuneesti. Näytti kuin hänet olisi vallannut salaperäinen hurmio.
Väliin kuuli hän arpanoppain vierivän ja korttien kahisevan; väliin oli siinä hänen serkkunsa Cecilia, joka rukoili Herraa valistamaan kasvonsa hänen ylitsensä; väliin tuo salaperäinen tohtori, joka jäisen kylmästi tarttui hänen vastahakoiseen käteensä. Hänestä tuntui, ikäänkuin ristiriitaiset vallat taistelisivat hänen sielustaan.
"Missähän Martti nyt on? häntä ei ole näkynyt koko päivänä, vaikka on jo iltapäivä", sanoi Kirri, viimein, katkaisten siten äänettömyyden. "En tiedä, mutta minä luulen, että se Pirkon neuvoma taika rupeaa auttamaan. Martti ei ole enään niin umpimielinen, salaperäinen eikä niin murheellinen kuin ennen.
Ei hän aavistanut tuo jalo kuningas, että se salaperäinen valta, jonka käsistä hän tahtoi pelastaa kauniin vankinsa, seuraisi häntä Suomen kaukaisiin seutuihinkin.
Toinen ilta kuulustelusta oli kulumassa, ja oli käsillä jotenkin se hetki, jolloin Sosia aikoi lähestyä pelottavaa Tuntematonta, kun puutarhan portille, jonka orja todella oli jättänyt auki, ilmestyi ei mikään salaperäinen maan tai ilman henki, vaan ruhoruumiinen ja varsin maallinen Kalenus, Isiksen pappi.
Mutta sitten hän tuli takaisin, levitti valkoisen, kaikkein hienoimman pöytäliinansa kiikkulaudan eteen asetetulle pöydälle ja toi siihen hänen aamukahvinsa. Kuinka se oli kodikasta ja kuinka se samalla oli kuin jonkinlainen salaperäinen, harvinainen juhla!
Silmäni tavoittelivat jotain, sydämmeni etsi jotain... Se tunne oli niin suloinen, niin taivaallinen, mutta samassa niin salaperäinen, selittämätön... Oh! Tuli kevätlukukausi. Yksi vaan sama tunne, sama ikävä! Matin-päivä lähestyi silloin pääsisin ensimmäiseen maskeraadiin. Voi sitä onnea!
Päivän Sana
Muut Etsivät