Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. toukokuuta 2025
Tätä välikohtausta käytti Sándor orpanamme hyväksensä ja antoi huomaamatta taskuunsa luikahtaa kappaleen leipää, josta hän pöydässä ei ollut uskaltanut purra ainoatakaan palasta.
Sándor ystävämme, äitinsä neuvoja noudattaen, söi ja joi kaikenlaisia, sillä hän oli jo oppinut niin paljon, että ilman oleminen on suuri loukkaus talon neittä kohtaan.
Seura sijoittui nyt pöydän ympäri, joka ei kuitenkaan käynyt päinsä ilman vaivaa: kymmenen minutia kului, ennenkuin kaikki olivat ehtineet keskenänsä riidellä, kuka ensiksi istuisi, ja emännän täytyi oikein käyttää väkivaltaa saadaksensa vierasta rouvaa asettumaan pöydän päähän; alimmasta sijasta taas syntyi varsinainen taistelu Sándor orpanan häveliäisyyden ja isännän välillä; kaikeksi onneksi oli tämä voimakkaampi ja vihdoin sai hän nuoren herran pakoitetuksi istumaan vastapäätä itseänsä.
Kálmán'illa oli silloin jo toinen jalka jalustimessa, mutta kuultuansa, että Linkan vieressä vaunuissa oli yksi sija avoimena, kääntyi hän äkisti hevosta töllistelevän Sándor orpanan puoleen ja kysyi häneltä erinomaisella ystävällisyydellä: "Eikö teidän ole tapa ratsastaa?" "Onpa kyllä", vastasi irvistellen Sándor, "jahka minulla vaan olisi hevonen". "No, ottakaa minun!" "Todellakin?
Tämän jälkeen hajosi seura taas; naiset jäivät ruokasaliin, lapset pantiin maata ja herrat menivät vielä polttamaan tupakkaa. Kuka oli suuremmassa tuskassa kuin Sándor orpanamme? Hänen oli nälkä, niinkuin suden; hänen taskussansa oli kappale pehmeätä, valkoista leipää mutta missä syödä se? Mihin hyvänänsä hän meneekin, häntä nähdään, ja se on hänen loppunsa.
Linka purskahti nauruun, luullen että Sándor tahtoi leikkiä laskea; mutta se ei ollut tämän tarkoituksena. "Menkää te! Minä en tarkoittanut tuhlaajoita, vaan värsynkirjoittajoita". "Vai niin", vastasi Sándor, ympärillensä katsellen. "Semmoisia en todellakaan Pestissä nähnyt". "Mutta heidän teoksiansa oli teidän kai tapa lukea? Esimerkiksi Börösmarty'a?" "Sitä kyllä.
"Sepä olisi kaunista", sanoi Menyhért herra, iskien silmää Sándor orpanallemme, jotta hän käyttäisi itseään järkevästi, "nyt kun juuri lähdemme kosiomatkalle häntä varten". "Mitä pirua!" huudahti Lörincz, uteliaasti kääntyen Sándor'in puoleen. "Siis ylkämiehen tapainen? Mutta tuleppas likemmäksi meitä, jotta paremmin näkisimme silmäsi".
Sándor putosi alas hevosen selästä niin pian kuin se seisahtui; hän ei nähnyt eikä kuullut mitään, eikä voinut sanaakaan suustansa saada. Hajasäärin ja kyyristyneenä konttasi hän nelin ryömin ovelle asti, jonka Julia silloin juuri aukaisi, nähdäksensä kuka oli tullut. Ei kukaan tuntenut tätä Lazarusta. Kuka? Mikä? Mitä tahtoo hän? Kuinka tuli hän tänne?
"Sándor orpana" oli iso, pitkäsäärinen tolvana, karvattomilla, pullistuneilla kasvoilla ja oikealla peuran-kuonolla. Luonto oli siunannut häntä aika käsillä ja hän näytti itsekin sen varsin hyvin tietävän, sillä hän teki niillä aina semmoisia liikuntoja, kuin tahtoisi heittää ne luotansa pois jonnekin.
Hänen vieressään seisoo Sándor orpanamme, joka näyttää kokonansa hämilleen joutuneen, nähdessään näin monta ihmistä yhdessä seurassa, mutta jonka päähän ei pöllähdä varoa, että niitten joukossa on kaksi kilpakosijaakin.
Päivän Sana
Muut Etsivät