Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Syys-sato on meillä tullut kuivana ja onnellisesti katon alle ja on keskinkertaista parempi. Paha kyllä, mehiläiset ovat pistäneet Tiinaa, mutta nyt hän on parempi. Ruskoa on minun ollut pakko antaa se on, se tuli niin vanhaksi ja söi suurella vaivalla, jotta eläinlääkärin täytyi saada se, vaikka se kyllä koski kipeästi minuun.
Tuore väre kulki kasvojeni ylitse. Minä avasin silmäni: aamu koitti. Ruskoa ei vielä näkynyt mistään, mutta jo kuulsi vaaleana itä. Ympärillä eroitti jo kaikki esineet, vaikka himmeästi. Kalpean harmaa taivaan kansi alkoi vaaleta, kylmetä, sinertää.
Sä ehtootaivoa ihailet, Sen ruskoa, kultaisuutta, Ja kylläykään sinä tuohon et, On aina se sulle uutta. Ja lempi-aikasi sun on syys, Min vuoksi, en sitä tiedä. Ja hauskin, väität, on menneisyys, Et nykyisyyttä sä siedä. Tuon muinaisaikasi ehtoisan Kuvituksesi voimalla kultaat Ja aatteet tään nykymaailman Vain hautahan kylmään multaat.
Kävi ikäänkuin suhina ilosta ja lämpimästä hänen ympärillänsä. Linnut ja ilman itikat aloittivat nyt noita suuria soittajaisia, joiden oli kestäminen syksyyn asti. Oli palmusunnuntai-aamu, raitis lämpönen kevät-aamu, täynnä suuria aavistuksia. Sillä tavalla Ellen vietti ripillepäästö-juhlaa luonnon helmassa. Hän kävi hitaasti kartanoon päin ja veti Ruskoa jälkeensä.
Vasta, kun taivahat luo sekä maat ihaloiset ja uudet Herra, niin Pohjolan laulaja alkavi, ei väsy konsaan. Aamusta iltaan. Kas ruskoa, kuin kultaisna Se idäss' tuolla heilamoi, Jo nousi armas aamunkoi Oi neitonen, sä nouse pois, Tuo rusko muuten poistua vois, Se suudelkoon sun liekki syöntäsi Ja lentäin taivoon vieköön mielesi!
Tultuansa kartanoon, ei hän mennyt tapansa mukaan ensiksi talliin Andreaksen kanssa Ruskoa taputtamaan, vaan astui suoraan sisään talon suuresta ovesta, jonka paiskasi kiinni saattajansa nenän edessä. Herra Jansen istui sohvassa ja oli huonon-voipa.
Kirkkautta, loistoa ja tulta vastaan hänen omassa silmässään ja hänen kauniissa, heloittavissa kasvoissaan taivaan kajastus minusta kuitenkin oli ainoastaan kuollut ja himeä. Kirkkaus hänen kasvoissaan niin minusta tuntui oli heijastus siitä auringosta, joka on näkymätön ja ijankaikkinen, ja niitten loisto ei ollut illan vaan aamun ruskoa.
Mutta laskevan auringon ruskoa vasten häämöttää taivaanranta mäkenä mäen takaa, ja tässä lähempänä seisoo muutamia hakkaamattomia honkia kangistuneine oksineen.
"Ja sitten lähden Kristianiaan syksyllä minä myin kaksi ruskoa Baardsen'ille siellä viime vuonna ja voitin summattomasti rahoja". "Vai sinä voitit?" vastasi Marit, kuunnellen häntä henkeänsä vetämättä. "Kahden vuoden päästä ai'on mennä naimiseen, näetkös, ja sinun kanssasi, Marit". "Vai niin". "Niin tahdon, mitä sinä siihen sanot?" kysyi mies, nousi ja lätkytti piiskalla.
Andreas seisoi siellä taputellen Ruskoa ja kyyneleet juoksivat karpaloina alas poskia myöten. Ellen meni hänen luoksensa ja kysyi häneltä kovalla äänellä miksi hän itki! Sen sinä tiedät varsin hyvin! vastasi Andreas nyyhkien.
Päivän Sana
Muut Etsivät