United States or Japan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuon tuostakin kuului ukkosen jyrinää seitsemän kukkulan päältä, mutta Petronius ja Eunike lepäsivät rinnatusten pöydän ääressä, kuuntelivat herttaista runoilijaa, joka sointuvalla dorilaisella murteella ylisti paimenten rakkautta, ja alkoivat sitten hiljalleen valmistua nauttimaan yön suloista lepoa. Sitä ennen palasi sentään Vinitius kotiin. Petronius läksi paikalla häntä puhuttelemaan.
JATGEIR. Kuninkaan on kunnia, että hänen miehiänsä voi ylistää. SKULE KUNINGAS. Ota runoilijan palkaksi tämä rannerengas, pysy minun luonani ja ole minun avun-antajani; minä tahdon pitää monta runoilijaa seurassani. JATGEIR. Monta tarvitaankin, herra, jos runoelma on tehtävä joka teidän urotyöstänne.
"Minä en ole taipuvainen myöntämään, että joku runouden muoto on käytännöllisesti toista etevämpi," sanoi laulaja, "se on, kun on kysymyksessä ylistää sitä runoilijaa, joka jonkimoisella menestyksellä harjoittaa sitä runolajia, jota te sanotte korkeimmaksi, yli sen, joka paljoa suuremmalla menestyksellä harjoittaa sitä lajia, jota te halvemmaksi nimitätte.
Kun taas toinen mieli hänet valtasi kyllin voimallisesti voittaakseen hänen luontaisen velttoutensa, niin hänessä oli melko paljon muusikkoa; ja myös, vaikka harvemmin, joku verta runoilijaa. Temperamenttia hänellä oli; mutta ei ollut pyrkimyksen vakavuutta, tahdon voimaa eikä kestävää kärsivällisyyttä. Hänellä oli juuri sen verran rahaa, että saattoi työtä tekemättä uida virran mukana.
Tässä kohdin voittavat rakastuneita ainoastaan sanomalehdentoimittajat, jotka askelten äänestä porstuassa voivat päättää, tuleeko posti tilausrahoilla vaiko joku runoilija värsyillä. Juliassa oli maneetti-voima päinvastainen. Hän odotti runoilijaa, ei postia, eikä hän pettynyt. Kálmán Sós avasi oven. Hän oli miellyttävä, kalpea, nuori mies.
Mutta itse suhteen laadusta johtuu hänen tunnelmiensa ainainen vaihtelu, hänen erilainen tapansa tarkastella sitä: harkinta väistyy haltioituneen hurmion tieltä, jolloin ei mikään saa estää häntä päästämästä lämpöänsä valloilleen, tätä seuraa vuorostaan tai oikeammin tämän täydentää syvä, koko hänen olemuksensa läpitunkeva onni, sitten tulee kalvas pelko ja karkoittaa hänet pois runoilijan läheisyydestä, sen jälkeen taas kausi, jolloin hän luulee jälleen saavuttaneensa täydellisen tasapainon ja lähestyy runoilijaa, kunnes hänen voimakkaassa, vaativassa ystävässään leimahtava liekki ja kiihtyvä into uudelleen peloittavat hänet pois.
"Mutta missä on hevoseni?" kysyi Kálmán, joka oli yhtä pelästyksissään siitä, että Sándor oli vienyt hevosen, kuin Zsuzsi täti siitä, että hevonen oli vienyt Sándor'in. "Oi hyvä Jumala, hyvä Jumala! Kuinka voin lähteä kotia ilman poikaani?" "Ja kuinka voin minä lähteä kotia ilman hevostani?" No näistäkös sanoista Zsuzsi täti kiroili runoilijaa: hänen olisi ollut parempi syntyä sokeana maailmaan!
Se ei ole aivan vähäinen asia niin vähäiselle maalle kuin Suomi, että se saattaa kadottaa kerrassaan kaksi niin rikaslahjaista runoilijaa. Mutta jos onkin meidän maamme ollut niin rikas, että siltä on voinut kadota kaksi senvertaista runollista henkeä, niin se kuitenkin on toiselta puolen kovin köyhä ollaksensa tuntematta katkeraa kaipausta.
Ja hän rukoilemalla rukoilee runoilijaa, että tämä saisi loppua, että hän ei enää kauemmin viettelisi häntä syntiin.
Hänen intohimonsa oli muuttunut hellyydeksi, mutta ei Runebergin. Hän nauttii sielunsa tasapainosta, jota hän nyt ensi kertaa tuntee tämän lähettyvillä, mutta runoilijaa se ärsyttää. Tämä ei ymmärrä sitä.