United States or Mongolia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä otin mukaani keksin, osaksi työntääkseni sillä pois eteeni mahdollisesti sattuvia esteitä, osaksi myös saattaakseni helpommin pysyä loitolla rotkon seinämistä. Mutta minä olin tuskin ehtinyt noin kymmenen taikka kaksitoista kyynärää alaspäin kun köysi katkesi.
»Mutta minä en tahdo.» Ella pelkäsi. Muuten hänkin kyllä olisi *tahtonut*, sillä sydäntä kovin hapatti. »Se on eri asia. Minä vain ajattelin, että jos haluttaa niin... Mutta yhden tekevä.» Koipi-Siukku tulla nykerteli kappaleen matkaa perässä, sydän lepattaen ja sääret valmiina lennättämään, jos asiaksi tulisi. Saapuivat vihdoin Rotkon mökille ja pääsivät sisään.
Näistä sanoista hämmästyi Kustaa ja hänen kasvonsa kävivät vielä kelmeemmäksi; joka tällä hetkellä olisi tainnut nähdä hänen sydämensä syvyyteen, olisi tosin havainnut pimeän, ei pienimmältäkään toivon säteeltä valaistun rotkon. Vaan Anna jatkoi huomaamatta Kustaan hämmästystä ja liikutuksia hänen sielussansa: "Semmoisina hetkinä on suloista olla yksinänsä ja hiljaisuudessa itkeä.
Vuori, joka on haljennut ylhäältä alas asti, aukenee raolleen, ja siihen loveen painuu polku, joka kulkee pohjaa myöten kahden kummallisen seinän välissä. Rotkon läpi juoksee koski, ilma siellä on jäätävä, kivi on musta ja sininen taivas, jota ylhäällä näkyy pikkuinen pala, hämmästyttää ja huimaa päätä.
Ja niin lähdettiin saunasta ulos. Kun oli ensin sovittu yhtymäpaikasta, erosi Antti toisista. »Onko sulla puukko? Näet, jos Tommi olisi kartanolla», kysyi perään Koipi-Siukku. »Kysy kissalta, onko sillä kynsiä!» Hiljakseen laulellen lähtivät toiset Rotkon mökkiä kohti, maiskutellen jo makeasti suutansa odotetun lampaanlihan esimausta.
Ja onko kukaan kuullut, että se mies olisi koskaan uskaltanut toista ottaa rintapäähän?... sellainen nahkasäkki!» »Luja mies se on kuitenkin», väitti Iikan Antti, »kuitenkaan ei sellainen, ettei tämän näköinen mies siltä yhtä lammasta tohdi einespalaksi ottaa. Mutta missä se keitetään?» »Mennään metsään», sanoi Karhun Esa, »otetaan sieltä Rotkon muorilta pata, suolat ja leivät.»
Glaukuksen oli hänen ikäänkuin auringonsäteistä kutoutuneen luonteensa iloisuus vienyt nautintoja hakemaan. Aikakautensa haihatteluissa temmeltäessään hän ei niinkään totellut rangaistavia taipumuksia kuin nuoruuden ja terveyden ilakoivia ääniä. Hänen luonteensa kirkkaus valaisi jokaisen rotkon ja kuilun, johon hän harhaillessaan joutui.
Veistettyäni kaksi airoa, istahdin alukseeni ja heittäydyin puron kuljetettavaksi. "Hyvällä vauhdilla veneeni soljui rotkon aukosta holviin, jossa oli pilkkosen pimeä. Useita päiviä kuljin täten eteenpäin näkemättä ainoatakaan valonsädettä. Joskus holvi oli niin matala, että minun täytyi kyyristyä, sillä muutan olisin lyönyt pääni kattoon.