Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Hänen ainoa ystävänsä oli mrs Basset; ja niin suuressa hiljaisuudessa, maailmasta eroitettuna eleli rouva Rossiter, ett'ei yksikään aavistanut hänen olevan kuuluisan taideniekan vaimon, vaikka hän lastensa tähden tahtoi pitää tämän nimen. Chicagon tulipalossa. Koko viikkokauden oli Chicagon sanomalehdissä seuraava ilmoitus nähtävänä: "Rossiterin suuri taulu: Sielun lento.
"Sinä olet pikkuinen kultainen poika semmoinen", hyväili tukkukauppiaan rouva lasta; "ensikerran tänne tullessani tuon sinulle torven ja rummun ja monta muuta hyödyllistä kapinetta. Ja te, rouva Rossiter", sanoi hän ojentaen tälle kätensä, "jos joskus mitä tarvitsette, niin älkää unhoittako ystävän oikeutta, vaan antakaa minulle tieto". "Te olette varsin hyvä!
Koloristina on Rossiter kieltämättä nykyajan etevimpiä maalareita". Sen päivän edellisenä lauantaina, jolloin Rossiterin taulu "Sielun Lento" oli näytteille pantava, pysähtyi mrs Basset, matkallaan rouva Rossiterin luokse, erään puodin eteen, missä värejä ynnä muita maalaus-tarpeita myytiin.
Eräs mies, talon omistaja kuten Minette sittemmin kuuli, seisoi vuoteen vieressä lääke-pullo kädessä. Vuoteella makasi Rossiter niin muuttuneena, ett'ei hänen vaimonsa ensi silmäyksellä tahtonut häntä tuntea. Hän voivotteli ja käänteli rauhatonna päätänsä tyynyllä. "Onko hän puhunut paljon?" kysäsi lääkäri hiljaa. Mies pudisti päätään, kääntämättä silmiään sairaasta.
"Oi vaimoni", sanoi hän, "sinä tulet minulle ilmoittamaan, että paratiisi jälleen on kadotettu". Kaarle Rossiter aloitti aina päivänsä tämmöisillä puoleksi leikillisillä puoleksi ivallisilla puheilla paitsi sunnuntai-päiviä.
Vastapäätä sitä paikkaa, missä Rossiter istui, oli kirkko, ja kun hän illan tultua tunsi ankaran nälän, hiipi hän poikki kadun ja asettui siellä niitten riviin, joiden oli täytynyt turvautua kristillisten lähimmäistensä anteliaisuuteen ja hyväntekeväisyyteen.
"Tuomitkaa te häntä hänen teoksensa mukaan", sanoi hän sitten levollisesti, "minä olen ainoa inhimillinen olento, jolla on oikeus tuomita häntä puolisona ja isänä ja minä en valita". Armas, uskollinen vaimonsydän! Rouva Rossiter vastaan-otti kalliina aarteena jokaisen pienimmänkin sanoman, joka koski hänen miestänsä.
"Oletteko paljonkin kadottaneet?" kysyi häneltä muuan mies. "Kaikki!" ähkäsi Rossiter, tylsästi katsoen avaruuteen. "Tuossa oli minun tehtaani", jatkoi toinen osoittaen lähellä heitä olevaa tiili- ja kivi-kasaa. "En ole mitään pelastanut. Mutta Chicago rakennetaan kohta uudelleen. Niin, herrani, kymmenen vuoden perästä ei pidä enää näkymän jälkeäkään tästä äärettömästä onnettomuudesta".
Hän ihastui muka iki-hyväksi noihin tauluihin, maksoi kelpo hinnan ja teki viimein Rossiter'ille semmoisen tarjouksen, että tämä lähtisi hänen kanssaan Euroopaan, valitsemaan hänen kanssaan kuvia kuvakalleriaan kenraalin uudessa kartanossa". "Ja Rossiter tietysti suostui siihen ilomielin?" "Ilollako? Hm!
"Totta kyllä, että minulla on enemmän työtä kuin mitä voin valmiiksi saada" hän pysähtyi ja näytti hiukan epäilevän, mutta kotvasen kuluttua jatkoi hän: "Sitten olisi suokaa anteeksi rouva tarpeellista, että ensin saisin nähdä joitain näytettä työstänne, joten voisi tietää minkälaista ompelusta saatan teille uskoa". Rouva Rossiter otti taskustaan koru-ompeluksella kirjaillun vaate-kappaleen.
Päivän Sana
Muut Etsivät