Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. toukokuuta 2025
Siinä seisoi hän nyt tyrskyvien kuohujen ympäröimänä, ja likisti tainnottoman immen rintaansa vasten, selittämättömällä tunteella katsellen hempeitä, vaaleita kasvoja, joille tuuli silloin tällöin heitti suortuvan hajoillansa olevista tummista kiharoista.
»Sepä oli kamala juttu», pääsi häneltä vihdoin, kun sykertynyttä rintaansa oikaisi. »Mutta minä en mene luttiin nyt», ilmoitti Maija. »Enkä minä», vakuutti toinen, »hyi!» Pääsivät makaamaan penkille.
Sitten oli hän jo mielestään tehnyt sen, mitä ääni kielsi häntä tekemästä; hän oli mielestään jo kadottanut Roosansa; ja silloin olisi hän lakkaamatta itkenyt; mutta hänellä ei ollut enää silmiä, vaan kaksi kuumaa kuulaa, jotka hän oli ampunut päähänsä harmista ja surusta, kun oli ajanut luotaan Roosansa. Hän ei voinut itkeä, vaikka rintaansa hirveästi ahdisti ja hän Jumalalta rukoili kyyneliä.
"Ja näiden tyhjien vuosien ja viimeisten vaarallisten, tuskallisten kuukausien kuluessa on rinnassani ollut varma tunne: 'Niin tapahtuu! Sinulle tapahtuu uskosi mukaan. Pelastajasi tulee ja kätkee sinut varmasti lujaan rintaansa. "Ja mikä armo, mikä sanomaton taivaan armo se on tapahtunut! "Minä olen hänen omansa.
Ja kuitenkin oli samalla tuska vihlonut hänen rintaansa. Hän oli ajatellut: sinun poikasi onni surmaa oman onnesi. Sinä kadotat hänet hän tulee yhä kauvemmaksi ja kauvemmaksi sinusta hänen kauttaan. Hän oli taistellut tätä polttavaa, kalvavaa mustasukkaisuutta vastaan ja hän oli luvannut itsekseen, ettei Knut koskaan saisi aavistaa näitä hänen tunteitaan.
Pappi häwisi, ja Yrjö puristi nuoren waimonsa syliinsä, mutta morsiuswuode oli yht'äkkiä muuttunut mustaksi, ja, kun Yrjö kääntyi sitä katsomaan, hän pikaisesti wetäisi pois Annan, sillä siinä oli paljas multainen hauta. Hirmuinen tuska ahdisti häntä, hän luuli hengen salpautuwan rintaansa, hän tahtoi huutaa, mutta ei saanut ääntä suustansa.
Lukkari yksin oli, kuultuaan mihin päätökseen keskustelu ja tutkimus johti, luikahtanut matkoihinsa liian aikaiseen. Jeriko oli koko ajan seisonut ruumiin vieressä, eikä laisinkaan näkynyt huomaavan, mitä hänen ympärillänsä tapahtui. Tulinen tuska repeloi hänen rintaansa, mutta ei pienintäkään vesipisaraa näkynyt hänen silmissänsä.
Jonkinlainen mielen ahdistus, jonka hän osasi salata kaikilta muilta, painoi hänen rintaansa: hän syytti itseänsä pelkuruudesta ja yritti jo jos kuinkakin monetta kertaa antaa käskyn yläpurjeen käärimisestä kokoon, odottaakseen Vanloota.
Seikka on semmoinen, vastasi d'Artagnan, kuiskuttaen Athoksen korvaan, että mylady'n olkapäässä on liljan kuva. Ah! huudahti muskettisoturi ikäänkuin hän olisi saanut luodin rintaansa. Sanoppas, jatkoi d'Artagnan, oletko varma siitä, että se toinen todella on kuollut? Toinen? kertoi Athos niin matalalla äänellä että d'Artagnan töin tuskin kuuli. Niin, hän, josta puhuit tuonoin Amiens'issa.
Tämän kuultuaan Skytte-vanhuksen silmät täyttyivät kyynelillä, hän kirjoitti heti ja pyysi poikaansa viipymättä palaamaan sovintoa halajavan isän luo. Laamanni luki päiviä, jotka kuluivat, ennenkuin hän taas saisi puristaa poikaansa rintaansa vastaan. Vihdoin tuli Aadolf ja hänen kanssaan Elli, Inkeri ja Vanloo, ja mitä ihanin sovintojuhla vietettiin.
Päivän Sana
Muut Etsivät