United States or Chile ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta illalla jolloin päivän työ oli loppunut, kertoi hän silloin tällöin vielä jotain sotamies-ajoistaan, jota Rietrikki nyt niinkuin ennenkin, suurimmalla vaarinotolla kuulusteli ja huokaili silloin tällöin: "Voi, jos kuitenkin olisin sotamies."
Kuningas istui kunnia-istuimelle ja vieressänsä täytyi isännän istua ja muun sotapäälikön, jota juuri Rietrikki piti suuressa arvossa. Seuraaville istuimilla istuttiin arvon jälkeen, mutta sen ohessa istuttiin kuinka sattui. "Olette asianne hyvin toimittaneet kenraali Hammer", sanoi kuningas, kun silmäili hyvin järjestettyä ruokapöytää.
Raskaan taakkansa poisheitettyä, täytyi vanhan sotilaan pysähtyä muutamaksi tuokioksi hengittääksensä pikaisen kulun perästä ja pyhkeäksensä hikeä, joka suurissa pisaroissa juoksi otsaa pitkin; jonka jälkeen epäilemättä astui edemmäksi. Rietrikki ryntäsi edellä, paiskasi voimalla kammari-oven auki ja huusi riemuten: "äiti, katsokaa tänne vain! Katsokaa minkämoisen saalin tuon muassani metsästä."
"Hulluuksia Rietrikki!" oli äijällä tapana silloin vastata: "Rauhanajoissa on sotamiehen ammatti ainoastaan laiska elämä eikä kelpaa semmoiselle pojalle, kuin sinä. Vaan, kärsivällisyyttä lapseni. Puhutaan taas kaikellaisista kujeista ja ilkitöistä suurta kuningastamme vastaan, ja saat nähdä ennenkuin tiedämme hiiskaustakaan, niin meillä on sota.
"Olet oikea tuhattaituri Rietrikki!" sanoi hän sisarenpojalleen, joka käveli vieressään. "Sekä vallit että kaivannot ovat hyvät, ja jos pojat sisällä ovat urhoolliset, niin et ota linnaa." "
Silloin nauroi vanha sotilas ja iski viekkaasti silmiänsä, silitti tyytyväisenä pitkiä viiksiään ja sanoi muiden hoksaamatta: "Kärsivällisyyttä, Rietrikki! Kyllä vielä kerkeät, kun aika tulee!" Eräänä talvipäivänä juoksi Rietrikki sisään sotavanhuksen tykö, joka istui nojatuolissaan polttaen piippua.
Olet hyvä poika, ja sentähden tahdon myös kantaa saaliisi kotiin." "Voi, kuinka hyvä oli että sinun tapasin"; huusi Rietrikki iloisena "kuinka äitini nyt tulee iloiseksi! Mutta liennee kylämme aivan kaukana tiestänne?" "Kuinka kyläsi nimi on poikueni?" "Zettwitz sen nimi on, ja jos käytte muutaman askeleen kauemmas metsänrinteelle päin, niin voitte nähdä, missä se on tuolla laaksossa."
Vanha eno myöskin nauroi ja vaikk'ei sanaakaan virkannut, ajatteli toki itsekseen: "Anna vaan sen ajan tulla, jona poika tulee täysikasvuiseksi ja voimalliseksi nuorukaiseksi! Silloin ei äiti eikä isä häntä pidätä, kun sotatrumpeetti kuuluu. Rietrikki ei sovi maanviljelijäksi; hän on aivan hyvä siksi.
Rietrikki, jota isän kovat sanat syvästi liikuttivat, seisoi siinä syvimmässä tuskassa. Muuten pulskeat kasvonsa olivat menettäneet elävän värin, kyyneleitä juoksi niitä myöden ja huulensa värisivät liikunnosta. Ei kauvaa toki viipynyt, ennenkuin tointui ja tukahutti sielunsa palavimman toivon, joka kutsui häntä maineen ja urotöiden kentälle.
"Lähteös nyt poikani matkalle, ja näytäppä että käytät itses miehen tavalla, muuten piru sinun elävältä syököön! Marsch!" "Ilman sapelitako herra?" kysyi Rietrikki. "Entä jos täytyy hakata?" "Niin, oikein! Minua ilahuttaa että myöskin sitä ajattelet... Lainatkaa hänelle sapelinne, majuori Ktutzov! Luulen ett'ei poika sitä häväise.