Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. lokakuuta 2025
Tämänpä objektivisuuden vuoksi usein sanotaan Göthen enemmin olleen kreikkalaisen kuin saksalaisen hengeltään. Sama suunta ilmestyy myös kielessä; se on vilkasta, elävää, sointuvaa, mutta vertauksia ja kuvallisia puheita vailla. Göthe ei sano, minkä näköinen asia on, vaan mikä se on. Toisin Shakespeare, tuo muuten suuri realisti, joka uhkuu mitä rohkeimpia kuvia ja vertuita.
Kovat koettelemukset ovat pusertaneet hänestä pois kaiken kauniin herkkäuskoisuuden ja hioneet hänen ajatuksensa leikkaavammaksi kuin muiden. Hän on tietoisin realisti nöyrien uskovaisten ja epävarmojen puoliuskovaisten keskellä. Hänet on elämä ajanut epäilykseen, mutta hänellä on liian avara sydän, jotta hänestä olisi voinut tulla kyynikko tai kieltäjä.
Mutta se on vain unelma, haihtuva kuin kuun hopea. Kivi on liiaksi realisti uskoakseen, että hän yhtä vähän kuin kukaan, voisi manata mennyttä takaisin.
Pois hän inhoten siitä silmänsä kääntää. Ja voitonvarmana hän hurmostilassaan huudahtaa: nyt itseni nähdä tahdon. Mutta Ilmarinen on myös totuudenetsijäsielu, vaikka hänen itsetietoinen etsimishalunsa herää myöhemmin kuin Lemminkäisen. Hän on toiminnan ja terveen järjen mies, realisti, vapaa tunteellisuudesta ja turhamaisuudesta.
Jostain syystä kirjailija silloin, kun hän suorastaan esittää henkilöittensä puhelua, katsoo velvollisuudekseen olla realisti sanan ankarimmassa merkityksessä.
Jules Lemaître, joka on käsitellyt Daudetin tuotantoa pitemmässä arvostelusarjassa, että Daudet on »vilpittömin realisti, mikä koskaan on kynää käyttänyt, juuri hän on tosirealisti eikä Zola, sen todistaa jo Daudetin sommittelutapa: Zola tekee ylimalkaisia havaintoja, mutta Daudet tekee havaintonsa yksityisten impressionien avulla, jotka ovat mitä voimakkaimmat ja välittömimmät; sielutieteellisiä partioretkiä tapaa hänellä harvoin, vaan esiytyvät hänen henkilönsä enimmäkseen toimivina, eläen n.s. hetkielämää.
Ja onnettoman idealistin ja tyytyväisen realistin välinen erotus usein on ei siinä, etteivät he kumpikin huomaisi, miten paljon täydellisyyden pyrkiminen heiltä vaatii, vaan siinä, että sen huomattuaan realisti tyytyy saavutettavaan, mutta idealisti lakkaamatta kiusautuu ja väsyttäytyy turhaan koettaessaan saavuttamatonta saavuttaa.
Aatteellisesti on Ristiaallokon tekijä täysi realisti, täysi uuden ajan mies, totuutta hehkuva, vapautta vaativa, aina pyrkivä ja aina epäilevä. Myrskylintuna hän tahtoo laulaa, voitollisen, dityrambisen tunteen virsiä hän myös eräitä virittää: Mun vuodenaikani ei ole syys, Jos tohdit ja tahdot, Tuommoinen tyttö on mieleeni mun, Mi orjuutta, se kurjuutta j.n.e.
Kaartukoon sen yllä keskipäivän pilvetön taivas, tuo Kiven erikoinen »pyhä» ja »pyörryttävä» sini, tai nähköön hän sen kesä-illan riutuvassa valaistuksessa, aina se on hänelle yhtä rakas, aina hän löytää siitä uusia luonteenomaisia piirteitä. Täällä hän on täysi realisti.
Hänen maailmankuvastaan päättäen, joka kantaa merkkiä voimakkaista älyllisistä harrastuksista, luulisi hänen tahtovan olla »realisti» kaunokirjallisessa kuvauksessaan, mutta sitäpä hän ei tahdokaan. Hän ikäänkuin ei tahdo astua kuvaamiensa sielujen taikapiirin ulkopuolelle, ja katsella heitä ulkokohtaisesti, erittelevästi, vaan leijuu ja liitelee kaiken aikaa näissä sisäisissä maailmoissa.
Päivän Sana
Muut Etsivät