United States or North Macedonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Saattaisi olla; kyllä se minusta tuntuisi vähän epämieluisalta.» »Vai tuntuisi?» ihmetteli Jakob. »Olen niin tottumaton olemaan noin omin päin, näetkö... Olen käynyt ikäänkuin ujoksi, tunnen sen.» »Oma raukkani, niinkö todellakin? Olet kulkenut tässä ja tuuditellut ja kiikutellut, kunnes olet käynyt ihmispeloksi»... Hän vaipui ajatuksiin; teekeittiön takaa hän katsahti vaimoonsa.
Henrikson. Emma. Ukko raukkani! Minä vedän oman kelloni. Se seisahtui eilen illalla. Lainaa minulle kellonavaintasi. Sehän on aina kukkarossasi. Henrikson. Aivan kernaasti... Kas tässä! Emma. Eikö sinulla ole sitäkään? Henrikson. Mikähän tässä vielä lopuksi tullee? Loviisa. Sinähän aina olet ollut sellainen järjestyksen mies. Henrikson. Nyt minä muistankin... Se on kirjoituspöydälläni. Emma.
»Niin kyllä, rakas ystäväni... Mutta aloitammeko nyt siitä?» sanoi hän rukoilevasti, samalla kuin hän silitti hänen poskeaan ja tukkaansa. »Minulla ei todellakaan ole aikaa», hän vakuutti. »Niin, niin, pikku raukkani, ei kai sinunkaan aina ole niin hyvä olla. Mutta ymmärräthän, että minulla on tulinen kiire, Alette!» hän huudahti. »Niin, niin, kultaseni», hän jatkoi lempeästi lohduttaen.
"Se on todellakin hyvä, Kesäkuu", vastasi Mabel kauhistuksella ja peitti samassa silmänsä, ikäänkuin päästäkseen näkemästä niitä hirmuisuuksia, joita hän vasta oli nähnyt. "Sanokaa, Jumalan tähden, tiedättekö mihinkä setä raukkani on joutunut? Olen katsellut joka haaralle, vaan en ole huomannut häntä missään". "Ei täällä varustuksessa?" kysyi Kesäkuu jollakin uteliaisuudella.
Tätini suorastaan itki minua syleillessään ja sanoi, ollen nauravinansa, että, jos äiti raukkani olisi ollut elossa, se yksinkertainen pikku olento epäilemättä olisi vuodattanut kyyneleitä. "Te olette siis jättänyt Mr. Dick'in kotiin, täti?" lausuin minä. "Minua pahoittaa. Kas Janet'ia, kuinka jaksatte?"
Ah, jos voisin näyttää hänelle toisen rauhan ja toisen tuskan ja toivottomuuden, niin kääntyisi hän varmaan takaisin oikealle tielle. Mutta kaikki rukoukseni ja kyyneleeni eivät ole auttaneet vähääkään! Edward raukkani! Jospa et sinä vaan kerran saisi maksaa isäsi hulluutta! Hänen tähtensähän minä vaan tahtoisin vakuutusta."
Samassa heidän korviinsa tunkeutui luja tuskan- ja kauhunhuuto. »Oi, säästäkää minua! Minähän olen vain lapsi. Olen sokea, eikö siinä ole rangaistusta kyllin?» »Oi, Pallas auttakoon! Minä tunnen tuon äänen. Sehän on minun kukkastyttö raukkani», Glaukus huudahti ja syöksyi samalla huoneeseen, josta huuto kuului. Hän tempaisi oven auki.
Minä rakastan olen rakastanut. Ukko puisti päätänsä ja suuri kirkas kyynel lankesi Hannan jääkylmälle kädelle. Lapsi raukkani! ja syleili sydämmellisesti tytärtänsä. Nyt tiedät salaisuuden, älä ilmoita sitä? ei e'eskään kuin hauta minun pitää ja multa peittää. Nää viime sanat sanoi Hanna hiljan, hän ei tahtonut murehuttaa vanhusta.
Tosin kehräisin mieluummin äiti raukkani luona, sillä tämä ei ole minun säätyni, mutta minun täytyy lähteä ja suorittaa tämän, sillä Herra tahtoo, että minä sen suoritan.» »Kuka on teidän herranne?» kysyi Jean. »Se on Jumala», oli yksinkertainen vastaus. Jean de Metz oli vakuutettu, ja hän ei ollut ainoa. Useita tarjoutui seuraamaan tyttöä.
Täti Lison ja kreivitär Gilberte jäivät yksin Jeannen viereen, siksi aikaa kun hautajaismenot toimitettiin. Kreivitär suuteli häntä vähä väliä toistaen: Rakas ystävä raukkani, rakas ystävä raukkani! Kun kreivi de Fourville tuli takaisin noutamaan vaimoaan, itki hän itse aivan kuin olisi kadottanut oman äitinsä.