United States or Denmark ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ranta oli täynnä kyköttäviä rouvia ja lojuvia miehiä. Turmeltumattoman maaelämän rauhallinen, idyllimäinen kuva oli täydellinen. Minäkin jo taas sulin. Ja nyt alkoi kalastus. Petteri laski koukkua kaloille, minä Petterille. Tunteellisena kysyin minä häneltä: "Eikö tämä retki ole ihana?" "On tämä", hymyili Petteri kömpelösti.
Nuorukainen ei kuitenkaan viipynyt avuksi rientämästä. Hän oli yhdessä silmänräpäyksessä sillan yli ja joen toisella puolella, missä ranta oli matalampi; täällä hän viskasi takin päältään, heittäysi jokeen ja sai sekä Olinan että porsaan ajoissa pelastetuksi.
Minä terotin katseeni pimeässä aivan kuin kuvitellen, että linnantornien huiput jo näkyvät. "Niin", sanoi toinen merimies, "tämä on pitkä asumaton ranta, ja minä olen monta tuollaista junkkaria kuin te, auttanut maalle täällä." "Keneksi minua sitten arvelette?" kysyin. "Hm, sehän ei minuun kuulu, sir," vastasi hän. "Niitä on sellaisia toimia, joista on parasta olla puhumatta."
Kun mentiin likemmäksi kuulustelemaan, mitä sairas sanoisi, kuultiin hänen sanovan: "maailman ranta Kas Kasperi anteeksi voih! Heti arvattiin, että ukko kaipaa poikaansa Kasperia, jonkatähden häntä lähdettiin paikalla noutamaan. Silläaikaa katseli sairas levottomasti ympärilleen, ja jos ovi milloin kävi, katsoi hän aina sinne päin, josta huomattiin, että sairaalla oli vielä kuulo ja ymmärrys.
Kauppias piti ukkoa niskasta kiinni ja kätyri alkoi huimia räntä vahvalla ruoskan varrella selkään. Ukko oli niin voimaton, ettei hän voinut kiemurrella eikä ääntä päästää. "Kah, pirua! kun on vielä äkänenkin; lyö, lyö lujemmasti, että heltisi", kehoitti kauppias.
Onhan yö niin kaunis, taivaan ranta niin kirkas ja haaveelliset usmapilvet harhailevat järvistä niityille ja niityiltä metsiin, tien varrella. Suloiset tunteet vaeltavat selkäpiitäni pitkin ja karsivat hekumallisella kylmyydellään koko ruumistani. Harvoin tarjoutuu kesäaikana tilaisuutta taidenautintoon, mietin minä. Minä nyt vaan voitan väsymykseni ja pakoitan itseni istumaan valveilla koko yön.
Mutta suon keskessä on saareke, ja siihen me hetkeksi seisahdumme hiukan kovemmalle maalle. Semmoinen synkän korven suo! Ei se vielä tältä kohdalta ole kovin pitkä poikki mennä. Kaitaisena salmekkeena se on siinä kahden hiekkaharjanteen välissä. Mutta tuolla etäämpänä näyttää se aukenevan suuriksikin suonseliksi, joista siintää vain toinen ranta.
Yhä ta'emmaksi siirtyi maa; matala ranta oli jo aikaa sitten mennyt näkymättömiin, ja ainoastaan huone nyt ei muuta kuin pikkuinen, valkoinen tipla siinsi kaukaa ilman rannalta. Vielä silmänräpäys aikaa, sekin oli katoova ja sen kanssa sen tunsi Leo jo nyt koko hänen ilonsa ja rauhansa.
LEENA-KAISA. Olet sinä yhtäkaikki tullut paljon nöyremmäksi kuin mitä ennen olit. Muistan vielä, kuinka sydämikkö sinä saatoit hääpäivänäsikin olla. JOHANNA. Maailman ranta neuvoo meitä itsekutakin, Leena-Kaisa. LEENA-KAISA. Niinhän se on. Mitä kangasta se Risto muuten kantoi äsken kaupungille? JOHANNA. Kangasta? En ollenkaan tiedä.
Jos olisi, niinkuin sanotaan jos juuri nyt meni pohjaan satoja kuinka voisi samalla päivä paistaa noin, menemättä heti pilveen; kuinka voisi lounas olla noin leuto eikä yltyä luojan myrskyksi eikä taivaan ranta heti punertua verestä ja vihasta; kuinka meri karehtia vain yhä tyynempänä ja minä saada tästä kaikesta iloni?