Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Päätänsä vaan punoi ja nähtyänsä, ettei asiasta tule sen parempaa selvää, heitti sen ja rupesi rauhallisena tonkimaan pehkuläjää. Sekin ärsytti Manassea ja hän vannoi sialle tosissaan, täydestä sydämestä: »Ja vaikka miten tongi niin en luve... Vaikka koko pahna tongi nurin niin en sano iitä.» Niin he väittelivät. Suurempaa toraa ei toki syntynyt, sillä sika oli kylläinen, kaikkeen tyytyväinen.
Kapteeni Svanholm, joka aikoja sitten jo oli leppynyt, punoi viiksiään takan edessä; maisteri Svenonius, koulumestari, siirteli halkoja likemmä toisiaan, isoäiti kutoi sukkaa, Anna Sofia puhdisti puoloja ja lapset asetettiin kynimään höyheniä vähän syrjempään, etteivät marjat heitä kovin paljon houkuttelisi.
Vanha ukko Jorma eleli omia aikojaan omassa salvamassaan metsäsaunassa vähän matkaa Panulasta, josta oli muuttanut pois, niin pian kuin veljenpoika oli ottanut siellä isännyyden haltuunsa. Ilta- ja aamupuhteet hän verkkoja kutoi, ansoja punoi, suksia valmisteli ja nahkoja muokkasi, eikä kellään ollut verkot niin hienot, ansat niin näpsät, sukset niin sujakat ja nahkat niin hienot.
Nousi Reita poikansa haamussa haudastaan, vouti, mahtava ystävä, oli surmansa saanut, Kari väijyi hänenkin henkeään, tiesi, mitä pauloja Lappi punoi, ja pappi oli pojan vienyt, temmannut kuin Ukon pilvessä ilmojen kautta omalta uhrivuorelta.
Eräänä päivänä pyysi Eva Ofelia tätiä leikkaamaan osan hänen kiharoistaan, sillä hän tahtoi jaella niitä ystävilleen muistoksi. Ofelia tuli saksineen ja pian oli Evalla syli täynnä pitkiä kiharoita, joita hän vakavasti katseli ja punoi laihojen sormiensa ympäri. Vähä väliä hän myöskin loi katseensa isäänsä, joka seisoi siinä synkän näköisenä huulet kokoon puristettuina.
Ei, ei, ei, tuhannen kertaa, ei!" sanoi piika kauhistuen ja punoi pyöreätä, mustatukkaista päätään, että ei tahtonut kahvin laskemisesta rovastinnalle vietävään kuppiin tulla tolkkua.
Laulun helmet poimi urho kielilt' iki kanteleen, Niistä punoi Suomettaren päähän jalon seppeleen: Laulut liittyi toisihinsa niinkuin järvet Suomenmaan, Sinijärvet luotu maata, laulut kansaa kultaamaan. Niin nyt välkkyi maailmalle Kalevalan tähtivyö, Kertoi vanha sankar'-aikaa kansan hengen ihmetyö: Entisyyden muistolaulut, ase ajan nykyisen, Aatemeri ammennella aukes Suomen kansallen.
Ja eräänä päivänä päätti hän vielä koettaa viimeistä keinoa. Hän kävi metsästä valitsemassa itselleen uuden vavan, hoikkasen, notkean pihlajan. Punoi uuden siiman, hienon mutta lujan ja kauppamiehen varastoista hän valitsi itselleen terävimmän, näpeimmän ongen, jossa peräsinkin oli melkein näkymätön, ja siihen hän itse mitä taitavimmin sitoi uuden perhon.
Hänessä heräsi toisinaan oikein sisäinen vastenmielisyys, vastenmielisyys koko taloa, noita mellastavia lapsia ja etupäässä omaa köyhähenkistä olemustaan kohtaan. Ja jokapäiväiseltä näytti hänen ulkoasunsakin, sitä vakuutteli hänelle jok'ainoa päivä ikkunanpielessä oleva kuvastin, jonka edessä hän joka aamu punoi paksut, ruskeat hiuksensa palmikolle.
Sankkolan Matti oli koko toisten poikain keskustelun ajan ollut ääneti, istui vaan selkäkenossa seinää vasten Eskon vuoteen päässä ja sormensa nenillä punoi ylähuulessaan viuhottavia parran haiveniaan muka viiksien tapaisiksi ja pitkä ripsisiä vesiharmaita silmiään vaan silloin tällöin räpsäytti tapansa mukaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät