United States or Kosovo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun Pietari Isaskaarin yritykset saada uppiniskainen poika siinä toisten melutessa järkiinsä, masennetuksi, eivät onnistuneet, laittoi hän koko muun joukon ulos poimimaan hänelle puoloja ja päätti antaa pojalle yksityisopetusta. Houkuttelihan häntä näet jyväsäkki panemaan parastansa. Toisillekin se oli ilosanoma. Mikä oiva tilaisuus nyt tehdä ahoilla isossa joukossa mitä vain mieli haluaa!
Hän tunsi paikan entisistä ajoista, hän kun monta vuotta sitte oli kävellyt siellä Juhanan kanssa ja puoloja poimiskellut. Lehtiä katsellessa vaipui Katrin otsa alas käden nojaan. Hetkisen kuluttua lausui hän hiljaa: "nyt ei tässä ole mitään puoloja, ei kukkia eikä raakaleita."
Kapteeni Svanholm, joka aikoja sitten jo oli leppynyt, punoi viiksiään takan edessä; maisteri Svenonius, koulumestari, siirteli halkoja likemmä toisiaan, isoäiti kutoi sukkaa, Anna Sofia puhdisti puoloja ja lapset asetettiin kynimään höyheniä vähän syrjempään, etteivät marjat heitä kovin paljon houkuttelisi.
He olivat nukkuneet kosteassa kellarissa, vaan heränneet miesten tulosta. He pysähtyivät ihmetellen katsomaan, kun näkivät Miihkalin istuvan Elinan vieressä. »Kenen kaikki nuo lapset ovat?» kysyi hän. »Turvattomia ja yksinäisiä kuin taivaan linnut.» »Ja miten sinä olet heidät löytänyt?» »Kysy, miten puoloja metsästä löytyy. Minä olen poiminut heitä kaikkialta, missä vain on sattunut.»
Syysilmat olivat olleet kirkkaat ja kauniit, ja kaikki oli sentähden onnistunut erittäin hyvin. Jo olivat riihet melkein kaikki tapetut, kevätvilja oli kylvetty ja perunat ja kyökkikasvit olivat otetut maasta. Papuja oli pieniksi leikattuina suolattu suuriin pyttyihin, herneitä oli pantu pulloihin, puoloja sekä omenia keitetty, ja kaikki sitte viety suureen aittaan talven varaksi.
Kun he sitte menivät yhdessä ulos leikkimään tai poimimaan puoloja, oli Juhana Katrista kahta vertaa rakkaampi, koska Katri tiesi Juhanan osaavan semmoista, jota ei kukaan muu ymmärtänyt, ei edes Liisa-mummokaan. Tietysti oli tämmöisessä torpassa vain ani harvoin aikaa lukemiseen, kirjoittamiseen ja luvunlaskemiseen, sillä muita töitä oli jo paljon kiireempiä.
Osa ränniä näkyy ja veden pauhua kuuluu. Liisa on sitonut rihman toiseen pikku veneesen ja kumartuen katselee rännin laidan ylitse sen uiskentelemista. Friden takana seisoo valkoinen enkeli ja katselee hänen työtänsä. Sävel: "Sua tervehdin, rauhasa lippu." Mä puoloja vien ulos Hulliin Ja vaihdan ne sokuripulliin, Niit' annan mä lapselleni, Mi myllyssä makajavi.
Silloin tuli pieni poikanen poimimaan puoloja kuusikosta. Hän kävi muurahais-pesän ohitse, näki puolan ja poimi sen ensimmäiseksi marjaksi astiaan. Voi kuinka puolukka säpsähti. Hänkö nyt jo joutuisi täyttämään tarkoitustaan? Oliko hän jo kypsynyt? Vaan kau'an ei näitä miettiä voinut; toisia puoloja tuli tuhutteli alinomaa astiaan, joka pian oli punaisia marjoja täynnä.
Hän toisti myös samalla tunnottomalla tavalla hänen nimeään ja vihdoin sanoi hän pari kertaa perättäin: "Adi" pienen tytön nimi oli Ida "Adi ... puoloja". Lovisa ymmärsi että hän tahtoi antaa tytölle jotain, tahtoi, että hänelle tarjottaisiin jotakin, vaikkei hän kyennyt löytämään oikeata sanaa. Tämä lapsellisen hyvänsuomisen ilmaus oli hänen viimeisensä, sillä sen jälkeen hän ei puhunut enää.
Torppa oli saanut nimensä siitä, eitä kun sen nykyinen isäntä, kolmattakymmentä vuotta sitten, nuoren vaimonsa kanssa oli siihen muuttanut, elikkä oikeimmin sanoen, kannosta ja juuresta sen perustanut, oli mäellä runsaasti kasvanut puoloja. Saman mäen rinteet olivat nyt peltoina.