United States or Sri Lanka ? Vote for the TOP Country of the Week !
Papukaija nyppi sulkiaan vähän aikaa, laitteli vihriää pukuaan oikeaan kuntoon, kohautti tupsua päälaellaan, lensi hänen vierelleen sievistelevällä katsannolla, ja sanoi hellällä ja suloisella äänellä: "Pyyhi kyynelesi, ihanin prinsessoista; minä tuon lohdutusta sydämellesi."
Abe juoksujalassa riensi, vaan aina joskus pysähtyi katselemaan pukuaan. Punaiset sukat ja kirkkaat napit tekivät hänen mielensä kirkkaaksi, vaan kun muisti kolipäänsä, niin kulkeusi käsi takaraivolle ja mielen kirkkaus vähän tummeni. Sekavilla tunteilla, mielissään ja häpeissään, riensi hän kotiaan. Ja tultuaan talliin seisahti hän ovelle ujona, sanaa puhumatta.
Sulattava kyynel kuivui lähteeseensä. Rintaa ahdistava tunne vain kasvoi kasvamistaan kuin vuoreksi, joka painollaan oli tukahduttaa. Elina! Se ajatus heräsi viimein kuin välähdys. Hän nousi, siisti huolellisesti pukuaan, haki päällysvaatteensa ja lähti. Mutta kadulle päästyään hän alkoi epäröidä. Ei ollut niinkään hauskaa lähteä vieraisiin tapaamaan talon palvelijaa.
Mutta Séguin, joka katseli hänen pukuaan, valkeata valkaisemattomilla pitseillä reunustettua silkkileninkiä, sai nyt tuollaisen raakuudenkohtauksen, joka väliin esiintyi äkkiä hänen teeskennellystä kohteliaisuudestaan huolimatta kuin pistoolin laukaus. "Ja pukeutuaksesi tuohon rääsyyn olet sinä antanut meidän odottaa! Et sinä ole koskaan näyttänyt retaleemmalta kuin nyt!"
Kuusikoista levisi mitä raittiimpaa lemua; azaleapensaat puhkesivat ja sireenipuut alkoivat varustaa sinenpunertavaa pukuaan, vastaanottaaksensa kevään hymyyvää haltijaa. Vihannolla ylämaalla nousivat taas hattukukan harkot leveäin viheriäin lehtien välistä ja häilyttivät vielä kerran myrkyllisiä mustansinisiä kellukoitaan tuulessa.
Mutta kun hän meni kotiaan, jonne täti oli hänen luvannut mennä käymään ja näyttämään uutta pukuaan, niin hän mieltyi itseensä ja aivan kuin pelkäsi, että kaunis puku ei pysy semmoisena, vaan muuttuu. Tuntui kuin kiiltonapit putoaisivat, niin että piti katsella niitä myötäänsä. Ja katsellessa itseään tuntui, että hän ei ole hän itse, vaan se kuva. Hän oli vähän jo olevinaan.
Seuraavana päivänä kello yhden aikaan harjautti hän Mousqueton'illa vielä viimeisen kerran pukuaan ja lähti l'Ours'in kadulle kävellen semmoisen miehen askeleilla, jolla on onni mukanansa. Hänen sydämmensä pamppaili, mutta ei, niinkuin d'Artagnan'in, vasta syttyneestä, malttamattomasta rakkaudesta.
Ja kumminkin viehätti tällainen puhe. Hän odotti, että Leontina rupeisi järjestämään pukuaan kuntoon. Mutta tämä ei välittänyt mistään vain nauroi. Oli kerrassaan mainiolla tuulella. Poikkesi kerran ovelle kuuntelemaan: Siellä ne ovat jo ehtineet pitkälle! huusi Leontina ja taputti käsiään. Kyllä minä heidät tunnen. Ei tämä ole heille mikään yllätys!... Olemmehan me kaikki olleet mallina!
Samaa kyytiä hän juoksi portaita ylös ja aikoi hyökätä saliin, kun ovenvartija sulki häneltä tien, työntäen hänet käsivarresta takaisin. Samassa sattui hänen rakas äitinsä kulkemaan ohitse, veti poikansa syrjään ja kuiskasi hänelle jotain korvaan sekä vei hänet keittiöpuolelle. Roopetti parka iloissaan ei ollut laisinkaan muistanut pukuaan ja pyhävaatteet olivat jääneet kotia.
Sitten meni hän schrandenilaisten nostoväen miesten luo, jotka kalpeina ja noloina kuin vaivaiset syntiset viimeisen retkensä johdosta, seisoivat kirkonoven lähellä. Ystävät osottelivat pelästyksissään hänen verentahraamaa pukuaan, mutta eivät rohjenneet pyytää selitystä. »Noutakaa vanki kirkosta ja hankkikaa rattaat häntä varten!» käski hän. Felix Merckel tuotiin esiin.