Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Nyt tarjosi hän tälle viinarypäletertun ja pieni poika poimi muutamia rypäleitä, jotka hän ahnaasti söi. Mutta äkkiä hän hillitsi itsensä ja huudahti: "Minä tahdon viedä ne kotiin äidilleni; hän sanoi äsken olevansa kovin nälissään ja hän näytti kalpealta, kun tänne lähtiessäin häntä suutelin. Näitä rypäleitä tulee hän halulla nauttimaan."
Ja niin sitä taas kuljettiin kappaleen matkaa; tyttö poimi marjoja, ja Thorbjörn astui vieressä. "Hyvä olit, kun tätä tietä tulit," virkkoi hän; mutta Synnöve ei siihen mitään vastannut. "Pitkältä on kesä tuntunut," alotti hän jälleen; mutta ei hän siihenkään vastausta saanut. Käydessä ei näy puhe sujuvan, mietti Thorbjörn; "eiköhän lie paras odottaa Ingrid'iä," ehdotteli hän.
Ei mitään ... ei mitään, ystäväni... Mutta minä olen väsynyt ... tavattoman väsynyt. Sinun suusi on veressä! Satuin vain puraisemaan huuleeni soutaessani... Ei se merkitse mitään. Hän hymyili. Ja hänen hymynsä loisti kuuta vasten kuin timantti jalokiviketjussa. Reipas pikku tyttö, joka pian oli jalkeilla, poimi rannalta ukonkiviä, joita hän heitteli pitkin jään pintaa.
Sitten poimi hän muutamia kukkia viereltänsä ruohosta, viskasi ne ilmaan iltaruskoa kohti ja vaipui uudestaan suruisesti, kuumia kyyneleitä heruvin silmin katsoa tuijottamaan.
Ja olkaa hyvä ja pitäkää tarkka huoli, sanoi Barbox Veljekset, jolle taas uusi pelko tuli mieleen, ettei lapsi putoa ulos vuoteestaan. Pollysta tämä oli niin erinomaisen naurettavaa, että hän molemmilla käsillään tarttui matkustajaa kaulaan, joka rahilla istuen poimi kortteja lattialta. Tyttönen heilutti häntä sinne tänne, painaen hymykuoppaiset poskensa hänen olkapäätänsä vasten.
Pikku tyttö oli innostuneena kaikesta sielustansa kiintynyt leikkiinsä. Hän repi molemmin käsin ruohoa ja kokosi ne pienille koppavaunuille. Kotvaan aikaan ei hän huolinut pienokaisen itkusta; mutta viimein meni hän kukkien luo, poimi puoleksi lakastuneen leukoijan ja tarjosi sitä tyytymättömälle veljellensä.
Kaunis kesäinen päivä vietteli häntä ulos; monta viikkoa oli kulunut siitä kun hän viimeksi oli portista kadulle astunut. Honkaniemelle hän läksi ja istui siellä monta tuntia järven rannalla huojuvien heinien keskellä. Ei ajatellut mitään, eikä tuntenut mitään, lepäsi vaan ja kuunteli luonnon ääniä. Palatessaan hän poimi kukkia ja laittoi niistä kimpun.
Kumartuessaan hän huomasi useampia samanlaisia ja poimi vedestä koko joukon näkinkenkiä. Semmoisia hän ei ollut koskaan ennen nähnyt. Tultuaan taas maalle hän istahti jutellen itsekseen: "Minunhan piti niitä etsiä kaikkialta virroista; ne ovat rasiain muotoisia ja tummia väriltään kuin virran pohja; sitten minun piti avata ne ja katsoa, onko niissä helmiä.
"Pidä hänestä! Minä en kärsi nähdä häntä silmieni edessä." "Oletteko aina häntä vihanneet? Te olette epäilemättä joskus pitänyt häntä siinä luulossa, ettette sitä tehnyt?" Tyttö säpsähti eikä vastannut, vaan poimi narsissin maasta ja repi sen armottomasti palasiksi. "Minä luulen, että te mielellänne kohtelette ihailijoitanne niinkuin tätä kukkaraukkaa," sanoi Kenelm hiukan ankaralla äänellä.
Sen hän vain tiesi että kaikissa niissä ruusuissa, joita hän täällä poimi, oli ohdakkeita. Hänen olonsa täällä oli kuni raskasta päivätyötä. Vasta silloinkun hän iltasella astui kammioonsa, hengitti hän helpommin, sillä siellä seisoi enonsa harmoonio. Niin todella, se oli siellä ja joka ilta raikuivat urkuisen sävelet yli puutarhan ja vieläpä uloimmaskin.
Päivän Sana
Muut Etsivät