Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. marraskuuta 2025
Tyyni kuin peili on järven pinta, ja kirkas, sininen on taivaan laki. Olisi luullut kesän vielä olevan, ellei kaikki luonnossa olisi näyttänyt kesän jo kuluneeksi. Huone Kuusiston saarella, vanha, rapistunut, seisoo autiona, itse syksyn kuvana. Tyynen järven pintaa soutaa vakava mies. Hän soutaa vähäistä venettä, jossa myöskin nainen istuu. Hän soutaa Kuusiston saarelle.
Maailman huumaavasta melusta ei tänne mitään kuulunut. Mutta tänne näkyi kuitenkin kaikki, näkyi kaikki se, missä hän oli elänyt ja nauttinut: Napoli, Vesuviuksen rinteet, Kastellamare, koko Kapri ja sitä ympäröivä ääretön sininen meren pinta.
Niinpä täällä, tällä kämmenen-levyisellä ajalla, joka milloin lyhyeksi, milloin pitkäksi näyttää, mutta on toki lyhyt ja paha, ukkoa kiukkuinen kohtalo vainonnut on. Mutta arvettunut on pistoksista sydämmeni pinta ja arvista kovaksi kamartunut. K:N EM
Sill' oli kasvot miehen rehellisen, niin hyvänsuopa yläpuolen pinta, mut muulta kaikeltaan se käärme oli. Käpälät karvaiset ol' olkaan asti ja rinta, selkä sekä kirjokyljet ryhmyiset ynnä kilpisuomuksiset: ei värikkäämmin kuteet, loimet kulje tataarien, turkkilaisten kankahissa, ei moista kutonut myös lie Arakne.
Musta kivihiilensavu kumpuaa tukevasta piipusta paksuna pilvenä, joka sattuen silloin tällöin auringon eteen maalaa oudon, keltaisen varjon laivasiltaan ja siellä hääriviin ihmisiin. Ei tuule juuri ollenkaan satamassa, mutta Blekholman salmen läpi näkyy rannaton meren pinta kimmellyttävän pieniä laineita päivän alla. Joskus satunnainen tuulen leyhäys tuo suolaisen hajahduksen ulapalta.
Et tiedä, laiva, mitä kallehinta nyt kannat, eikä tiedä tähti-yö, yön tuuli ei, ei meren aavan pinta, ei aallot, jotka laivan laitaan lyö, sen tietää yksin tämä ihmisrinta, ijäinen jota itku lemmen syö, ja jok' on kärsinyt niin paljon, että ei armastaan voi nähdä kyynelettä.
Syvälläkin vedellä on pintansa ja pinta heijastaa ulkomaailman vaihtelevia vaikutuksia. Mutta syvällä voi olla hiljaista silti? Niinkö? Niin tietysti. Ja siellä syvällä on hiljaisuus suurta? Hiljaisuus on aina suurta. Se voi olla kuoleman kylmää, kouristavaa hiljaisuutta, se voi myöskin olla ihanaa, elämää kätkevää hiljaisuutta, mutta suurta se on aina.
Ja sen ohessa kasvavat tunteet yhä voimassa, mielikuvitus alkaa kuohua, kiivaus hiiviskelee esiin, monet asianhaarat alkavat kietoa ja vietellä.... Näin avautuu tutkivan silmämme eteen vähitellen tuo kalteva pinta kokonaisuudessaan ja yhä paremmin tulemme ymmärtämään, että eroitus n.s. hurskaan ihmisen ja pahantekijän sielunelämässä ilmenee rikoksen astemäärässä, ei laadussa.
Vasta kun ol' äänehensä rukouksen päättänyt, tuli ukko säntillensä, hatun painoi päähän nyt: "Syösköön vaikka lemmon kansa vastahamme joukkojaan, eipä hätää Herran kanssa, hurraa pojat, eespäin vaan!" Sitten koitti ryntäystä uskoineen ja miehineen; pelkoa ja epäilystä nyt ei päässyt sydämeen. Ydin nuori, vanha pinta, pilaa, totta vuorojaan, lumitukka, tulirinta, näin käv' ukko kulkuaan.
Hän ei ollut pituudeltaan edes keskikokoinen, vaikka ruumiinrakennus oli kylläkin vahva; sääret olivat hiukan ulospäin kaarevat, sellaiset mikä tosin ratsun selässä on soveliasta, vaan ei juuri kaunista jalan astujalle. Hartiat olivat leveät, tukka musta, ihon pinta mustaverinen, käsivarret tavattoman pitkät ja jäntevät. Kasvojen piirteet olivat epäsäännölliset, suorastaan rumat.
Päivän Sana
Muut Etsivät