Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. marraskuuta 2025
Sinä istuit pianon ääressä soitellen ja laulaen kauniin kappaleen, joka vaikutti minuun niin, että olin ruveta itkemään tietämättä syytä liikutukseeni. Siitä hetkestä alkaen olin kahlittu, tiedätkös! Kuka olisi voinut aavistaa, että asioimiston kautta solmittu parisilainen avioliitto samalla kävisi todelliseksi rakkauden liitoksi?
Oi, kuinka suloista silloin on oleva! Sinä saat oivallisen pianon; sillä laulusi on kyllä itsessään taikka urkusäestyksellä viehättävä, vaan paras on kuitenkin paras. Kamarineito tulee sinulla myös olla ei, et saa ensinkään vastustella, ystäväiseni, se on aivan välttämätöntä.
Minä ehätin ennen, otin lakkini pianon päältä ja kumarsin äidille. Joko sinä nyt menet? kysyi hän, mutta ojensi kuitenkin kätensä. Johan on aika, sanoin minä, eikä ollut minulla kylläksi ylpeyttä estääkseni alakuloisuutta äänestäni, vaikka ymmärsin, että olisi pitänyt. No, hyvästi sitten, ja onnea matkalle!
Mutta kun emäntä englantilaisen pyynnöstä istuutui entisen departementin päällikön kanssa pianon ääreen ja he alkoivat soittaa hyvin harjoittamaansa Beethovenin 5:ttä sinfoniaa, tunsi Nehljudof täydellisen itseensä tyytymisen mielialan, jommoista hän ei ollut pitkiin aikoihin tuntenut, aivan kun hän nyt vasta olisi saanut tietää, kuinka hyvä ihminen hän oikeastaan oli.
Ja nuo onnelliset, jotka istuivat pöytien ympärillä, ylpeitä rouvia, nuoria, ihania neitosia kauniissa puvuissa, niin olivat kuin enkeleitä... Pianon luona istui eräs ja soitti, toiset puhelivat ja nauroivat. Ville unohti itsensä ovensuuhun seisomaan eikä osannut muuta kuin katsoa töllistellä. Talon neiti kait se oli, tuo, joka hänet ensin huomasi, koska kiiruhti eteiseen. Mitäs asiaa?
Kaikki kääntyivät pianon puoleen, joka oli vahvasti kiinnitetty naisten salongin molempain ovien väliin.
Mutta jos niitä vertaa meidän uudenaikaisiin, pilviä hiipoviin vuokrakasarmeihimme hirvittävine rappukäytävineen, taloihin, joissa asustaa usein parisenkymmentä tahi vieläkin useampia eri perheitä yhdellä tonttialueella, jossa ennen yhdellä ainoalla taloudella oli mukava elostaa, jos niitä tosiaan vertaa nykyaikaisiin pieniin, ahtaisiin huoneustoihin, joissa vaivaa alituinen ilman ja valon ja tarpeellisten taloushuoneiden puute, joissa eteiset ovat pimeitä ja keittiöt usein ylen ahtaita ja puolihämäriä ja joissa sitäpaitsi saa »nauttia» korvia vihlovasta pianon linkutuksesta ja muusta rauhattomuudesta, jota tulvii ylä- ja alakerroksista niin luulenpa, että useimmat kaipauksetta jättäisivät nuo kasarminsa, jos suinkin voisivat, ja mielellään muuttaisivat takaisin vanhoihin yksikerroksisiin taloihin.
Nytkin hän seisoi pianon ääressä nuottikirjoja tarkastellen, mutta sieltä ehtimiseen silmänsä lentelivät ympäri, ikäänkuin hän olisi odottanut jotain. Jopa hän viimein kysyikin, eikö tohtori Vakanen ollut Tuomelassa, ja kun Eeva sanoi hänen paraikaa olevan heillä, näytti hän tyytyväiseltä.
Olin näet jätetty yksinäisyyteen ja luulinpa ovenkin olevan vahvasti kiinni, kuni vankilan konsanaan. Hetkisen hiljaisuudessa mietittyäni ja katseltuani uutta olopaikkaani, kuulin minä toisesta huoneesta pianon soittoa.
"No. ettekö te itsekin laula?" kysyi tohtori, joka, astuttuaan pois pianon luota, ei suinkaan pitänyt tunteellisista mieli-aloista. "Minäkö? en suinkaan", huudahti Gabrielle peljästyneenä, "en rohkenisi laulaa ainoatakaan säveltä teidän kuullenne!" "Siis te kuitenkin laulatte. Silloin ei mikään auta, tulkaa vaan niin koetamme!"
Päivän Sana
Muut Etsivät