Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Sunnuntai-iltana oli kylän nuoriso kokoontunut erääsen taloon leikkiä lyömään... Hiki virtasi pelimannin otsalta ja punasina hehkuivat tyttöjen posket. »Susi, susi, katsokaa, susi istuu tuolla joen penkereellä tänne päin vilkuen», huusi yksi tytöistä syöksyen säikähtyneenä latoon. Heti tempasivat nuoret miehet mitä aseita käsiinsä saivat ja läksivät petoa hätyyttämään.
Yrjänän luoti hillitsi hyökkäystä muutaman silmänräpäyksen; sillä välin hän hyppäsi hongan taakse suojaan. Vaikka karhu oli nähtävästi pahasti haavoittunut, teki se kuitenkin heti uuden hyökkäyksen, mutta nyt oli Heikki rientänyt apuun ja tavoitti petoa keihäällä.
"Antakaat nyt," lausui hän matalalla ja vastoin hänen tahtoansa vävähtävällä äänellä "venheen edistyä syrjittäin, ja laskekaat se niin lähelle petoa, kuin suinkin on mahdollista. Vielä vähän enemmän sen etupuolelle, ett'ei se saa purstollansa rusentaa meidän venhettämme, ja nyt onni ohjaksille!"
"Syytä itseäsi, syytä meitä kaikkia, mutta älä syntiä tee, älä laita Herran Jumalan töitä ja teitä! Ja mitäs me nyt tässä istumme kuin nuolen lyömät? Kotia miehet nyt ensin ja sitten pannaan toimeen yleinen ajo; mies talosta ja kaksi paraasta, ja niin lähdetään ajamaan petoa perästä ja ajetaan vaikka Pohjanlahden rantaan asti, mutta tapetuksi meidän pitää se saada.
Näin sanottuaan pisti hän kätensä sängyn alle ja veti esille kimpuroivan ja kiljuvan olennon, joka lähemmin katsoen havaittiin valkeatukkaiseksi pojaksi, joka oli pelosta aivan suunniltaan. Katsohan petoa! kiljaisi kapteeni pyöräyttäen pojan kiivaasti pois luotaan; puretko sinä minua käteen? Hyi, lurjus!
Kovin pienet, melkein liian pienet. Kun Signe nauroi, hän muistutti nakertajaa. Myöskin hänen sormensa olivat laihemmat ja ohuemmat. Kuka tietää, ehkä piilevät kissankynnet niissä, ajatteli Johannes. Peto hän on, vaikkei aivan suuri peto. Tuossa toisessa taas ei ole petoa ollenkaan. Kaikki oli Irenessä hänen mielestään niin suloista, niin pehmeää, niin hyväntahtoista.
Mutta toinen ilves väänteli pensaikossa suulleen sortuneena, ja sen tuskat vihloivat immen sydäntä. "Voi kuinka se kärsii! Tapa se, sukkelaan!" hän huohotti. Taavi juoksi paikalle, kohotti pyssynsä, puolesta piipusta kiinni pitäen, ja iski petoa takaraivoon, niin että se heitti henkensä.
Lygilainen piti villiä petoa sarvista. Hänen jalkansa kaivautuivat nilkkoja myöten hiekkaan, selkä taipui kuin jännitetty jousi, pää upposi hartioiden väliin, käsivarsien lihakset pingoittuivat niin, että iho oli halkeamaisillaan niiden pulleudesta, mutta härkä ei päässyt paikoiltaan. Sekä mies että peto pysyivät niin liikkumattomina, että katselijat luulivat näkevänsä Herkuleksen tai Theseuksen urotöitä esittävän kuvan tai kiveen hakatun ryhmän. Mutta tuon näennäisesti rauhaisen kuoren alla kamppaili kaksi äärimmilleen jännitettyä voimaa. Sekä härkä että mies painoivat jalkansa hiekkaan, mutta härän tumma, karvainen ruumis kiemuroi niin, että se oli kuin jättiläiskokoinen kerä. Kumpi väsyy, kumpi ensinnä kaatuu? Se kysymys merkitsi tänä hetkenä kamppailutaidon tuntijoille ja harrastajille enemmän kuin heidän oma kohtalonsa, koko Rooma ja sen maailmaa hallitseva valta. Lygilainen oli heidän silmissään puolijumala, joka ansaitsi sekä kunniaa että kuvapatsaita. Jo nousi Caesarkin seisomaan. Kuullessaan puhuttavan miehen voimista olivat hän ja Tigellinus tahallaan päättäneet panna toimeen tällaisen näytelmän. Leikkiä laskien olivat he puhuneet keskenään: »voittakoon vain Crotonin-surmaaja härän, jonka hänen kanssakamppailijakseen valitsemme», mutta nyt he kummissaan katselivat kuvaa, joka oli heidän edessään, ikäänkuin eivät olisi voineet käsittää sitä todelliseksi. Amfiteatterissa oli ihmisiä, jotka olivat nostaneet kätensä ilmaan ja jääneet siihen asentoon. Toisten otsalta valui virtoina hiki, ikäänkuin he itse olisivat kamppailleet pedon kanssa. Koko sirkuksessa ei kuulunut muuta kuin lamppujen sihinää ja soihduista putoilevien karsien kahahdukset.
Viimein se kyyristyi ja karkasi sitten hirmuisella huippauksella suoraan häntä vastaan. Mutta Britannialainen oli varoillaan. Taitavasti väistäen hän kerran lujasti iskeä sivahutti petoa. Tämä oli kuoleman isku. Kookas eläin karjahti kauheasti ja kellistyi värähdellen hiekalle. Ikäänkuin ukkosen jyrinä kaikkuivat äärettömän katseliajoukon mieltymyshuudot.
Viimein eräänä aamuna aikaisin Messukylän ja Kangasalan rajalla vanha Piski, jota talutin nuorasta, ilmoitti vainuavansa jotakin suurempaa petoa; irti päästettynä alkoi se heti harvakseen haukkua, kuten tavallisesti karhua ajaessaan, ja hetkisen kuluttua yhtyivät toisetkin koirat ajamaan; mutta karhu pakeni suoraa tietä Orihveden metsiin päin, ja kun en enää moneen tuntiin kuullut haukuntaa, palasivat viimein kaikki koirat läähättäen pitkästä ajosta lämpimällä ilmalla.
Päivän Sana
Muut Etsivät