Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Sinä! sinä! sinä! kaikui koko luonnossa, mutta ne eivät olleet ääniä, joita korva kuuli, ne olivat sanattomia tuskallisia hätähuutoja, jotka kappalten olemuksesta kohosivat Paulia kohti. Ja ikäänkuin kaikki olennot olisivat yht'äkkiä saaneet puhelahjan, kaikui joka haaralta hänen ympärillään: Sinä olet ottanut meidän Jumalamme. Anna meille takaisin Jumalamme! Jumalamme! Onhan teillä aine!
Jeanne, joka täydellisestä epätoivosta joutui jonkinlaiseen toivon hurmaan, puolusti Paulia: Hän tulee, hän tulee varmasti takaisin, koska kerran kirjoitti. Paroni tyynempänä lausui: Se on yhdentekevä. Hän jätti meidät tuon heittiön tähden. Hän siis rakastaa häntä enemmän kuin meitä, koska uskalsi menetellä sillä lailla.
Välistä Paulin nähdessään hän astui riemahdellen tätä vastaan; mutta sitte yht'äkkiä veljeään lähestyessään hämi hänet valtasi, hänen kalpeat poskensa punastuivat ankarasti eikä hän uskaltanut katsella Paulia silmiin.
Mutta niin voimakas oli kalpean, pöydän luona olevan laihan miehen vaikutus häneen ja niin suuri se pelon ja vastenmielisyyden tunne, jota Paul aina lapsuudestaan asti oli tuntenut vanhempaa veljeänsä kohtaan, että hän jäi liikkumatonna ja epäilevänä seisomaan keskelle lattiaa. Bernhard huomasi sen, nousi ylös ja astui pari askelta Paulia vastaan.
Tammi oli eilisestään pukeutunut täyteen lehtipukuunsa, mutta kaikki lehdet olivat keltaisia. Se ihmetytti Paulia. Joko nyt on syksy? ajatteli hän itseksensä. Hän katsoi ympärilleen: koivut, lehmukset, vaahterat seisoivat keltaisina niinkuin tammikin; nurmikko oli lakastunut ja kaikki kukat paleltuneet.
Samassa astui sisään kreivi Bernhard, joka laajan kirjevaihtonsa vuoksi ei ollut voinut vartioida Paulia, niinkuin olisi tahtonut. Pelasta minut! Pelasta minut! Paul on tullut mielipuoleksi! vaikeroi Louise ja vaipui tainnoksissaan kreivi Bernhardin syliin. Paul hellitti hänen käsivartensa ja kääntyi säihkyvin silmin veljensä puoleen: Ota hänet!
Neiti de La Tour kuuluu äitinsä kautta rikkaaseen ja korkea-arvoiseen sukuun; mutta sinä olet vain köyhän talonpoikaisnaisen poika, ja, mikä vielä pahempi, sinä olet äpärä." Sana 'äpärä' oudostutti Paulia. Hän ei koskaan ollut kuullut sitä lausuttavan; sen vuoksi hän pyysi äitinsä selittämään hänelle sen merkityksen, johon tämä vastasi: "Sinulla ei ole ollenkaan ollut laillista isää.
Silloin pelkäsi Jeanne hänen häijyn, riitaisan luonteensa puhkeavan ja taipui jäämään, vaikka häntä kiusasikin ajatus, ettei saisi nähdä Paulia ennenkuin vasta seuraavana aamuna. Päivä oli ihana. Käytiin ensin katsomassa lähteitä, jotka pulppusivat esille sammaleisen kallion kyljestä kirkkaaseen altaaseen, jossa vesi lakkaamatta poreili.
Jeanne odotti viikon, sitten kaksi, ja käveli joka aamu pitkin maantietä kirjeenkantajaa vastaan kysellen häneltä vavisten: Eikö teillä ole minulle mitään, ukko Malandain? Ja aina vastasi postimies, jonka ääni oli käynyt käheäksi eri vuodenaikojen ankarista ilmanvaihteluista: Ei vielä tällä kertaa, rouva hyvä. Varmaankin tuo naikkonen kielsi Paulia vastaamasta äidilleen.
Liisalla oli myös kyllin syytä levottomuuteen, sillä pitäjään oli ilmaantunut pahanlainen kaulatauti, ja joka kerta kun tohtoria haettiin sairaan luo, kavahti hän sydämmensä pohjasta. Tartuntahan voisi helposti siirtyä heille tohtorin mukana ja tuskallisesti katseli hän pientä Paulia, joka terveenä ja reippaana tallusteli ympäri huonetta.
Päivän Sana
Muut Etsivät