Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
Aika ajoin julisti kirkkoherra Tolbiac peitellyin sanoin kirouksensa tuon vanhan hovin yli, jossa asusti paheenhenki, erhetyksen ja valheen henki, vääryyden henki, synnin ja turmeluksen henki. Sillä hän tarkoitti paronia.
Nyt ei hän enää kehdannut takaisin palata, vaan meni ravintolaan kumppaniensa luo. Mutta kortit eivät sinä iltana paronia huvittaneet. Aina välimmiten hän tunsi tunnossaan vaivan, ja huonosti onnistui kortinlyönti. Tavallista aikaisemmin paroni meni pois ravintolasta, ja hänen levottomuutensa enentyi, kun hän kotiansa läheni.
Poika tuntui kyllä jossakin määrin kuuntelevan, kun hän hänelle puhui maailman ensimmäisten aikojen ihmeellisistä tapahtumista, mutta kun hän pojalle sanoi, että täytyi paljon, paljon rakastaa Jumalaa, niin kysyi poika: "Missä hän on, täti?" Ja silloin osoitti täti sormellaan taivasta sanoen: "Tuolla ylhäällä, Paulet, mutta älä puhu siitä kellekään". Hän, näet, pelkäsi paronia.
Hilja muutti maakartanoonsa kesäksi, ja täti läksi hänen kanssaan. Koko luonto oli ihanimmillansa, pellot viheriöitsivät ja lahden rannalla nuori ruovikko aaltoili tuulessa. Kartanon lähellä oli kaunis koivisto, johon oli tehty lehtimaja; tänne asettivat täti ja Hilja kahvipöydän, sillä Hilja odotti paronia kaupungista maalle.
Vaunuista astuttiin ulos lähellä Yport'ia, ja sitä mukaa kuin kuljettiin kylän läpi, ilmestyivät merimiehet uusissa tamineissa asuntojensa eteen, nostivat lakkiaan, kättelivät paronia ja seurasivat heidän perässään kuin jotakin juhlakulkuetta ainakin. Varakreivi oli tarjonnut käsivartensa Jeannelle ja astui hänen kanssaan muitten edellä.
Muistellessaan paronia, vihlasi rintaa raskas ja tukala vaiva, aivan kuin jotakin häpeällistä hetkeä ajatellessa. Se, mitä paroni oli sanonut ja joka niin inhottavan halpamaiselta kuului, oikeastaanhan se oli juuri samaa, jota hän omassa mielessään hautoi. Hänkin oli harmitellut ja uskonut elämän tehneen vääryyttä ja antaneen hänen viattomasti kärsiä.
Kun tanssi oli loppunut, istui paroni vielä juttelemaan Hiljan kanssa, ja ensi kerran koetti nyt Hilja puheellansa paronia huvittaa, sillä hän näki, että Annan silmät heitä seurasivat, ja Hiljan mieleen muistui se hetki, jona hän pienenä tyttösenä kouluun tuli, ja Anna häntä halveksien kohteli.
Loviisa itkeä vetisteli hiljaa itsekseen, silmät yhä vielä maahan päin luotuna, niin kuin se, jonka mieltä on loukattu ja joka ei kuitenkaan saa siitä valittaa. Viimein kuitenkin, nähdessään että hänen saattomiehensä alkoi käydä kärsimättömäksi, sanoi hän sammallellen: "Jalo herra " "Herra on ritarin nimi", vastasi närkästynyt porvari, "ja jaloksi sanotaan paronia.
Tanssi näkyi tänä iltana erinomaisesti huvittavan paronia, sillä hänet nähtiin joka tanssissa, ja kun neitoset ihmettelivät, mikä hänessä tämän muutoksen oli vaikuttanut, silloin Anna hymyili, ajatellen itseksensä: »Eipä paroni turhanpäiten minun kanssani ensi katrillia tanssinut.» Syntymäpäivä kului hupaisesti, ja kaikki olivat tyytyväiset.
Paitsi paronia ja sen Iiwanaa, sillä oli linnanwartija Iwonen. Hän oli aikoinaan ollut maaherran palwelijana, josta erinäinen onni sysäsi hänen linnanwartijaksi, wankein päälliköksi, mitä wirkaa hän jo oli toimittanut seitsemän wuotta. Hänen luonnollinen wilkkautensa oli wähitellen tehnyt hänet tuttawaksi jokaiselle herrasmiehelle kaupungissa ja pian koko Wiipurin läänissä.
Päivän Sana
Muut Etsivät