Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Eivät Liisa ja Matti vielä iltaista syödessäänkään puheisiin päässeet. Matti söi kokkelia, mutta unohti usein lusikkansa kuppiin eikä muistanut uutta palasta suuhunsa purra, kun oli entiset nielaissut. Liisa häneltä aina silloin kysyi, että »minkätähden sinä et syö?» johon Matti pikaisesti vastasi, että »syönhän minä», ja söi.
Kolme yli leivän leikattua ja voilla päällystettyä palasta sai Viija käteensä, joita hän lähti hyvillä mielin viemään tupaan. Reeta seurasi syrjästä katsomaan, osaavatko lapset kiittää. Viija ojensi isoimmalle ensiksi. Suur kiitos, sanoi tämä nöyrästi ja samassa haukkasi. Viijaa jo vähän ujostutti, mutta hän ojensi heti toiselle.
Siinä oli monenlaista vanteen palasta, astian kimpeä, kelkanjalasta, viiririuvun palanen viirineen, jonka joku syysmyrsky oli poikki silpassut. Hän katseli niitä uuniin pannessaan, kutakin erikseen, aivan kuin muistellen niitten elämän aikaa.
Tohtorinna haki astiakaapista viisi pientä tinatuoppia, kaasi maitoa niihin ja järjesteli voileipiä niiden viereen, niin että tuli yhtä monta kovaa ja yhtä monta pehmoista palasta jokaiselle. Sitte hän nosti lattialla leikkivän pöytään ja rupesi syöttämään. Hänen liikkeensä eivät enää olleet voimakkaita niinkuin äsken, vaan väsyneen hitaita ja konemaisia.
Halukkain silmin katselivat lapset ruokahommaa ja vesi suussa herahteli nähdessään, kun isä pisteli suuhunsa ja maiskutteli niin makean kuuloisesti. Vaan eivät ääntä päästäneet tahtoakseen hekin palasta, vaikka niin mieli teki.
Tuli siinä näet taasen tuumatuksi, että jos kekriin asti elettäisiin, niin saattaisi silloin jo ehkä mennä yhteen, sillä mökkikään ei ollut enää kuin uunia ja ikkunaa vailla, mutta tiilet olivat kalliita ostaa eikä itsekään polttamaan joudettaisi kiireen työn aikana, ja laseista ei ollut tietoa, mistä nuo säätäneenkin, vaikk'ei monta palasta tarvittaisi.
Toiset lapsensa saisivat vanhemmat nähdä, mutta tämä jättäisi ikuiset jäähyväiset. Heidän suostumuksensa olisi siis katkera uhraus, se vero, jonka elämä heiltä vaati. Elämän voitto vaati tätä palasta heidän lihastaan, tämän liian lukuisan perheen ylijäämän, perheen, joka kuohui reunojensa ylitse, leveni, asutti maailman. Ja mitä he nyt vastaisivat, kuinka voisivat he kieltää?
He sanoivat hyvänpäivän, mutta Juuse ei vastannutkaan. He silmäsivät vuoteen vieressä olevalle tuolille, johon he olivat laskeneet viimmestuomansa maitotilkan ja survoleipäpalasen. Palasta ei ollut ja astia oli tyhjä. He astuivat sängyn luo ja silloin huomasivat he, ettei Juuse enään olekaan elävitten joukossa. Hänen silmänsä kiiluivat kuin lasinapit syvälle painuneista silmäkuopista.
Niin, välisti voin tuntea polttavaa kaipausta, kalvavaa halua päästä vaan kerrankaan katsomaan, kuulemaan, ihastumaan ja ilotsemaan kaikesta tästä ihanuudesta ja kuitenkin tiedän, että kaikki on vaan mielen-houretta. Kaipaan pientä elämän palasta, joka on mennyt maan poveen! Jos tulisin sinne, niin tahtoisin istua haudan luona ja tuntisin, että kaikki, jota kaipaan, on hävinnyt.
Nälkähän se opettaa liikkumaan, silloin kun sattuu ruokaa näkemään. Näyttivät niin keljun näköisiltä ne kirkonkylän talot päällepäin. Ja samaa taitaa olla sisälläkin, nälkä jokapäiväinen vieras, sanoi Antti levittäessään voita leipäpalasensa päälle ja leikatessaan lohen puoliskosta palasta. Sen sanon minäkin, sanoi Tuomas. Näittekö sitä lehmikarjaa tällä puolen kylän sillä kanervikkokankaalla?
Päivän Sana
Muut Etsivät