Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Ehkä korkeampia kuin itse kuningas? naurahti sorvari. Eerikki nyökäytti päätään: Niin, silloin kun he seisovat ja kuningas istuu. Jumala varjelkoon maan isää. Amen, vastasi sorvari. Eerikki oli nyt lopettanut ateriansa ja ojensi isännälleen kätensä, niinkuin hän aina oli tottunut tekemään. Tämä veti paksun kellon liivintaskusta ja sanoi huoaten: kymmenen.
Hänen puhuessaan otti nainen taskustaan esiin mustasta sahviaanista tehdyn paksun lompakon, jonka hän avasi ja alkoi hypistellä sen sisältöä. Paljonko tahdotte hänen ruumiistaan? kysyi hän, rukoileva katse silmissään. Paljonko tahdon?... Onko kuollut enää minun vallassani... Ei, hän ei kuulu minulle, vaan hirsipuulle.
Reetta ei silloin vastannut mitään, pyhkäsi vain pienen, paksun, ruskean kätensä selkämällä mustaa pystynenäänsä, käänsi nauraen päänsä toisaalle ja katsoi ilmaan. Mutta kerran otti Rude häntä kädestä ja vei hänet kotiin oman pienen äitittömän Ellen-Lisbettinsä luo, joka istui nukkiensa keskellä.
Viimeinkin he saapuivat Falkland'in metsään, ja yksi kuun kajastus näytti heille synkän, paksun tornin, joka oikeastaan oli kuninkaan oma, vaikka nyt joksikuksi ajaksi läänitetty Albanyn herttualle. Merkki annettiin ja laskusilta laskettiin alas.
"Oh; apu on jo saapuvilla", vastasi erään miehen syvä ääni, joka nyt astui esiin paksun tammen takaa, jonka takana jo oli seisonut kotvasen ja mistä näkymätönnä oli katsellut pojan ja koiran vehkeitä. Kummastuksella katseli Rietrikki miestä, joka nyt yht'äkkiä seisoi edessään niinkuin pilvistä pudonnut.
Kahdestoista naisvanki oli lukkarin tytär, joka oli upottanut kaivoon oman lapsensa. Tämä tyttö oli pitkä ja solakka, hänen hiuksensa olivat pörröksissä lyhyen, paksun, ruskean letin ympärillä, silmät olivat liikkumattomat ja esillepistävät.
Olin tullut niin levottomaksi hänen puolestaan. Kun tulin, ei hän ollut asunnossaan. Silloin lähdin kaupungille etsimään. Etsin, etsin kauan löytämättä. Olin itse kuin juopunut, kun palasin vieraskotiin, jossa asuin. Hoipertelin ovesta sisään, ja varmaan oli katseeni samea, sillä kaikki näytti minusta olevan paksun sumun peitossa. Silloin tarttui joku käteeni. Se oli tohtori Olsen.
Hän kirjoittaa paksun romaanin, nimeltä Pieni elämäntarina, syventyen siinä erään omituisen naisluonteen ongelmiin, samalla ensi kerran korkeampaa, sivistynyttä sielun-elämää käsitellen. Teos on kaikesta päättäen mitä uutterimman työn kunnioitusta-herättävä taideluoma, täynnä sattuvia, välähteleviä yksityiskohtia ja harvinaisella hartaudella kiinnipysyvä kerran kaiutetuissa alku-äänissään.
Silloin Adelsvärd sieppasi raskaan, raudotetun keppinsä joka oli hänellä ollut taattuna toverina monella retkellä: Jollet nyt pidä suutasi kiinni, Rigo, niin en enää koskaan huoli gondoolistasi, vaan halkaisen paksun kallosi heti paikalla ja paiskaan sinut kalojen ruuaksi! Minä tahdon olla rauhassa ymmärrätkö? Miesten katseet yhtyivät.
Mutta rovasti, saatuaan leivästä palasia, lohkaisi kullanhohtavaa voita, levitti sitä palasensa päälle, sitten leikkasi paksun viipaleen lohta ja mielissään sanoi: »Tämän päälle se viili maistuu, on niinkuin ne ikävöisivät toisiaan. Etkö sinäkin halua, minä tuosta leikkaan palasen?» En minä näin yötä vasten. Syö sinä lohta, minä syön tätä metsonlihaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät