Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Kaksikymmentä vuotta Matti Makkosen ensimäisen kaupunkimatkan jälkeen istui köyhä leski halvassa mökissään Kajaanin tullin luona Oulussa; kolme valjua ja näljästynyttä lasta istui hänen ympärillänsä. Hän oli heille jakanut viimeisen leipänsä ja käskenyt heidän mennä maata, etteivät enää pyytäisi ruokaa, jota hänellä ei ollutkaan. Tottuneet kuuliaisuuteen ja kärsimiseen, tekivät lapset niin.
Oikeastaan olen näiden kuukausien kuluessa elänyt Suomessa, oleskellut Pietarsaaressa, Oulussa ja Helsingissä ja tämä käynti on tuottanut minulle paljon iloa ainoa jonka minä nähtävästi teen Suomeen ja ennenkaikkea on lähempi tuttavuuteni Topeliuksen kanssa ollut minulle ilonaihe. Tähän asti ei minulla ole ollut vähintäkään aavistusta siitä, millainen hän oli ihmisenä.
Millä kauhulla sen onkaan täytynyt täyttää oululaisten, eikä ainoastaan heidän vaan koko läänin ja yleensä kaikkien suomalaisten mielet, jotka tapauksesta ovat kuulleet. Ja tietysti sanoma siitä on kulovalkeana kiitänyt ympäri Suomea. Totisesti se muodostaa huippukohdan sille venäläissaastutukselle, jota maassamme on vuosikaudet harjotettu! Että ovatkin juljenneet raakalaistyönsä Oulussa tehdä!
»Niinhän ne hokevat. Kohtuhinnoissahan se tätä nykyä olisi terva. Muuan lasti on minullakin menneenkesäisiä tervoja ja tuumailin kulettaa ne yhtä aikaa täänkesäisten kanssa, vaan en malta nyt vuottaa. Vasta viime perjantaina pantiin hauta paloon. Kun siitä on tervat Oulussa, niin silloin tuskin saa enää paistikkaan hintaakaan.
Unestanne, muori parka, huomaan selvästi, että Helmikankaan poika on syypää siihen työhön eikä kukaan muu; mutta me emme voi teidän todistuksellanne näyttää asiaa todeksi, sillä te olitte Oulussa ja asia tapahtui Limingassa. Unia ei taida niin lujasti uskoa, että ne todistukseksi kelpaisivat.
Matkustajat eivät viipyneet Oulussa sen kauemmin kuin että hetkisen levähtivät, Kulkua jatkettiin kokien vaivoja ja vaaroja, joita nyt tuskin voidaan kuvitellakaan, yhä edemmä pohjoiseen päin. Aina vähäiseen rappeutuneeseen Tornioon asti ulottuivat sodan hävitykset.
Laskekoon toiset minunkin edestäni. Ruotsalaisetko? Aivan samat. Entä jos itse olisit Ruotsalainen. Niin menisin Ruotsiin. Taikka jos täälläkin olisin, niin pyytäisin nöyrästi saada laskea mäkeä Suomalaisten mäestä, sillä tietääkseni mäet Oulussa ovat Suomen. Suomen mäet ne niin ovat, mutta Suomalaisia net Ruotsalaisetkin ovat, jotka Oulussa asuvat.
Aavistus kaameasta kohtalosta näytti häntä jo silloin raskaana painavan. Hirttäneet! Missä ja milloin se on tapahtunut? saan vihdoinkin sopertaneeksi. Oulussa nyt syksyllä. Oulussa! Minä en aluksi ole uskoa korviani. Ovatko he juljenneet tehdä sen? Oulussa! Tuossa siistissä ja rauhallisessa pikku kaupungissa!
Eksyttyään pakenijain jäljiltä heitä takaa ajaessaan, oli hän harhaillut pitkin kaikkia teitä ja polkuja Pohjanmaalla, käynyt aina Oulussa asti, ja vasta sitten, kun ei hänellä ollut heistä vähintäkään vihiä, päättänyt etsiä heitä kaukaa Kajaanin erämaista. Minkätähden tuo nuori ritari noin uupumattomalla innolla tahtoi saada karkulaiset käsiinsä, selviää kohta.
Me riennämme ajan mukana tulevaisuuttamme kohden. Seis, aika! sanon ajalle, mutta hän on kuuro, ei hän kuule. Kun ei aika anna maata, täytyy meidän askaroida, että ajan ollessa ehtisimme. Minä istun taaskin kamarissani Oulussa, sillä joululupa on ohitse. Minä olen astunut koulun toiselle luokalle ja tietoni ovat kasvamassa. Tänään on kuitenkin lupapäivä ja aikaa ajatella.
Päivän Sana
Muut Etsivät