Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. lokakuuta 2025
Sivistynyt, hauska seuramies, rakastettu ja arvossa pidetty opettaja ja ystävä, oli hän jokapaikassa tervetullut. Vilkas muotonsa osotti hyvää sydäntä. Hän oli nerokas ja hyvänluontoinen, vartaloltansa pitkä, sinisilmäinen ja valjumuotonen. Oltuansa jonkun ajan Oulussa, muuttui nuoren papin luonto ihan toiseksi. Hän rupesi seuroja välttämään, kävi surullisena ja miettivänä saamatta yönlepoakaan.
Tässä nostin pussini kärryistä ja erkanin miehestä, joka sanoi ajavansa Sandeliinille eikä kyydistä määrännyt enemmän kun 10 kopeikkaa. Minä maksoin 15 kopeikkaa, joten minulle jäi rupla itselleni. Nyt olin siis jälleen Oulussa, josta niin odottamattomasti olin Kemiin joutunut. Kaupungissa olisi ollut paljo katsottavaa, mutta enpä malttanut sinne jäädä.
Niin owat kertoneet Oulussa woudin kirjoittajat." Waikka Yrjö ei puolestaan uskonut miehen kertomusta, hänen esityksensä kuitenkin seisattui. Ajatukset hänen nuoressa päässänsä oliwat saaneet toisen suunnan. Ne lensiwät Salojärwelle, jossa hän warmaan luuli Annan häntä odottawan.
Vhael oli syntynyt Oulussa 1667 ja tuli kirkkoherraksi Ilmajoelle vähää ennen Ison-vihan alkua, jonka kestäessä hän joutui Venäläisten vangiksi, vaan sitten kenraalikuvernööri Galitsin'in käskystä määrättiin Pohjanmaan provastiksi. Vhael kuoli äkkiä 1723, ollessaan Tukholmassa valtiopäivillä.
»Paljoko sinun kellosi on?» kysyi Kusti. Jussi katsoi ja sanoi. »Se on kuusi minuuttia jälessä Oulun kelloista», virkkoi Kusti. »Onko sinun kellosi sitten Oulun kellojen kanssa yhdessä?» kysyi Jussi. »On. Tämä käy ihan yksissä Oulun horisontin kanssa. Tiedäthän sinä», alkoi Kusti selittää, »siellä Oulussa sen tornihökkelin, mikä on siellä saaressa, siinä sillan päässä?...» »Joo, joo.»
Minun, kun en ollut maailmaa nähnyt kerran nuorempana vain kävin Oulussa suolan perissä rupesi mieli tekemään Pietarin komeutta katsomaan. Noh, läksin kuin läksinkin. Katrin tädin pojan kanssa oltiin sitten eräänä päivänä 'isvosikalla' ajelemassa, hevosmiehellä, joka vie mihin ikään tahtoo, kun vaan vähän murahtaa hänelle venäjäksi.
Heikki Väänänen, myöskin Konsa-Heikiksi nimitetty, mainitaan olleen työmiehenä Oulussa ja eläneen tämän ja viime vuosisadan vaiheella. Luultavasti hän ei ollut edellä mainitun Pietari Väänäsen ja Savon Väänästen sukua, ei siitä ainakaan ole mitään tietoa.
Rangaistuksen jälkeen ajoi hän poikansa heti laivalle, josta ei saanut maalle tulla, vaikka vielä kaksi viikkoa täytyi myötätuulta odottaa. Oulussa oli hän kaupungin sivistynein porvari ja niin tavoin sopivin kuninkaan paalin toimittajaksi. Hänen vaimonsa oli niissä emännän siainen. Ne pidettiin kauppias Holländerin salissa, joka oli kaupungin suurin.
Mies, joka ylpeili sillä, että hän oli jo pikku poikana Oulussa, aina, kun näki venäläisiä upseereita, vetäytynyt syrjään ja puristanut kätensä, pienet kätensä, nyrkkiin ja katsonut heihin vihaten, noihin ryssiin, nyt maastamme karkotettuihin.
Niin, ei sitä vielä oltu Oulussa, eikä näkynyt mitään köyttä, tukkilaisia, herroja, puukhollaria eikä höyryä puksuttamassa, eikä ollut mitään hätää. »Aurinko niin helteisesti paahtanut, että hiki oikein noussut», virkkoi Erkki ja pyyhki hihalla hikeä otsastaan. Katrikin kavahtaessaan töllisteli. Kaikki hyvin siis.
Päivän Sana
Muut Etsivät