Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Hänen silmi-kulmansa synkistyivät kuitenkin, kun hän jatkoi: "mutta mitä se kavaltaja ja hänen kohtalonsa sinuun koskee? Onko hän sinun veljesi?" "Ei!" vastasi Maria, ja hempeä puna paloi hänen poskillansa, "mutta minun omaatuntoani vaivaisi hänen onnettomuutensa ja kuolemansa."
Oikein, armollinen neiti, onnettoman ei ollenkaan pitäisi rakastaa. Hän ansaitsee onnettomuutensa, jollei hän kykene saamaan tätä voittoa itsestään; jos hän voi suostua siihen, että ne, joita hän rakastaa, saavat ottaa osaa hänen onnettomuuteensa. Kuinka vaikea onkaan tämä voitto!
Hän kiintyy tunteellaan ratkaisevasti Montinin Joriin, viettelijäänsä, ja antautuu luottavaisena rakkaudelleen. Kun hän tajuaa onnettomuutensa, silloin vasta hänen sisäinen arvonsa tulee oikein näkyviin.
Hänellä oli tuuheat, punertavat hiukset, pystynenä, pienet silmät ja pieni suu. Hän näytti vielä olevan häpeissään onnettomuutensa tähden ja katseli ihmisiä, aivankuin olisi tahtonut pyytää jotakin selitystä.
Hänelle juontui äkkiä mieleen koko heidän onnettomuutensa, kaikki, mitä heidän oli kärsittävä sisällöttömän tulevaisuuden äärettömässä yksitoikkoisuudessa, se ajatus sattui häneen kuin hehkuva nuoli, ja hän melkein huusi: »Kornelia, minä en kestä tätä! Tämmöisen sietäminen on yli inhimillisten voimien!
Päinvastoin piti hän onnettomuutensa hyvin ansaittuna rangaistuksena eräästä rikoksesta, johon hän onnensa päivinä oli horjahtanut. Kerran oli näet hänenkin elämässään ollut aika, jolloin hän ei nöyrästi taipunut kohtaloansa kantamaan; vaan silloinpa hän vielä olikin Rantalan upeana isäntänä. "Hänen onnensa taivas alkoi pimetä muutamana vuonna, jolloin oli erittäin ihana kesä.
Tsaarin korvissa ei luultavasti ilmoitus tappioista soinut hyvältä, mutta hän oli yleisesti jalo mies ja kantoi onnettomuutensa miehukkaasti.
Tämä huusi surkeasti, kun hän ei voinut auttaa yhtä kurjaa naista lapsinensa, jonka hän näki istuvan alhaalla jollakin portaalla. Heidän kaikkien onnettomuutensa oli selvästi siinä, että he koettivat aikaan saattaa hyvää inhimillisissä asioissa, mutta olivat ijäksi kadottaneet kykynsä. Haihtuivatko nämät olennot sumuksi vai peittikö sumu heidät, sitä hän ei voinut sanoa.
Pari ylioppilasta, saman talon asukkaita, seisoo siinä portilla naureskellen, vanhus arvaa, että hekin ovat nähneet koko hänen onnettomuutensa ja nauravat hänelle, ja kävellä köpittää sen vuoksi silmiään kääntämättä, pää pystössä, ohi. Mutta toinen ylioppilaista tervehtii ystävällisesti vaaria ja tarjoo naurusuisena paperossin.
"Lakkaa!" huusi Akselinpoika ja kätki kasvojansa käsillään, väristen hänen onnettomuutensa kauheasta selityksestä. "Taikka tiedätkös Knuutti?" jatkoi vaimo miehellensä joka ei virkkanut yhtään sanaa, "me annamme herralle sen kurjan raukan, joka makaa tuolla nurkassa, koska hän on niin suuri lasten ystävä." Samassa nosti hän heikon lapsen käärittynä hajallisiin ryysyihin, käsivarrellensa.
Päivän Sana
Muut Etsivät