United States or Gibraltar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Silloin minä rakastuin häneen eivätkä silmäni voineet olla häntä hakematta... Voitteko selittää minulle, miten ihminen saattaa rakastua toiseen näin vaan näöltä, ensi näöltä, juopuneeseen, ja kuinka rakastua! niin, että pitää suurimpana onnenaan saada edes vilaukselta nähdä häntä, noin vaan nähdä hänen päänsä menevän jossain toisten päiden seassa edes vilaukselta, sanon, ja sitten viikkokausia, kuukausia uneksia uutta tilaisuutta taas vaan vaikka sekunnin verran saada nähdä hänet.
Ikäänkuin hän, pakottamalla itseänsä siihen mitä kaikki muut kuitenkin pitivät suurimpana onnenaan ja johon koko maailma aina pyrki, olisi tehnyt jotain väkivaltaa itselleen, melkeinpä varastanut tai ainakin ollut sillä tavalla epärehellinen, että hänen täytyi humaltumisella saada omatuntonsa vaikenemaan.
Näistä maista saadaan myös paljon puuvillaa ja voidaan se, kuten uskon, täällä myöskin hyvin edullisesti myydä; ainakin suurkaanin pääkaupungeissa, jotka epäilemättä löydämme, samoinkuin muiden suurten hallitsijain kaupungeissa, jotka pitävät onnenaan saada palvella Teidän Korkeuksianne. Täällä on myös paljon aaloeta, mutta siitä ei ole mitään voittoa.
Kirjeessä minulle mainitsi Nils Lykke, että hän pitäisi suurena onnenaan, jos hän voisi päästä meidän sukuumme; ja tahdon olla rehellinen ja myöntää, että minä todellakin jo hetkisen mietin sitä asiaa. No, siinä sen näette! Olisihan Nils Lykken kiinnittäminen sukuuni tehokas keino sovittaa keskenään maamme erimieliset puolueet.
Työ ja rasitus keskeyttävät tuon levon ja mukavuuden, joita ihminen tyhmyydessään pitää onnenaan, ja kuitenkaan ei työttä mikään lepo, mitkään mukavuudet olisi mahdollisia. Senpä vuoksi täytyy tuon epäkohdan, eli mitä sanomme epäkohdaksi, alati olla olemassa, niinkauvan kuin ihmisiä on olemassa.
Luopion isäntä oli pitkä ja laiha, toimelias mies, hyvänpuoleisella järjellä, joka elämänsä päämääräksi oli asettanut: kohota arvossa. Hän piti siis suurimpana onnenaan saada seurustella rovastin, pastorin ja nimismiehen sekä Esan kanssa, joka oli pitäjän etevin talokas.
Nuoriso rakasti häntä ja piti suurimpana onnenaan olla hänen kanssaan, aikakauden etevimmät henkilöt etsivät hänen seuraansa ja vaatimattomat työmiehet ja työläisnaiset ihailivat häntä kuin pyhimystä. Kun hän monia vuosia sitten kuoli Roomassa, kävi koko sen kaupunginosan köyhälistö, jonka keskuudessa hän asui, polvistumassa hänen kirstunsa ääressä.
Että Lyyli kärsi, vieläpä mielellään suvaitsikin häntä läheisyydessään, sen hän piti jo suurena onnenaan; mutta suuremman ilon tunsi hän tietäissään hänen tunteensa olevan omainsa kanssa yhteen sopivat, sen oli hän lukenut hänen lempeistä silmistään; sanaakaan niistä ei oltu puhumalla keskusteltu. Siihen olivat molemmat liiaksi ujot. Mihin oli nuorten matka, sen saamme vasta nähdä.