Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
"Koskisilta oli sillä tehty, kun he kaksi panivat kätensä yhteen," vastasi Gjermundin äiti, "mutta kauanpa Gjermund ja hiirakko saivat haeskella hirsiä ympäri maailmaa." "Niin kyllä, ja vähälläpä se oli kestää melkein liian kauan." Niin arveli ainakin Jon. "Laittakaa vain niin, että joudutte yhteen!" sanoi rouva Olsen.
Hän nousi ja meni parvekkeelle. Sieltä löysi hänet Eilert Olsen. Toini ojensi kätensä hänelle, mutta ei voinut puhua. Te puhuitte toissa iltana siitä, mitä olin antanut teille. Olsen piti hänen kättään omassaan. Minä en voi sanoa, mitä Te olette antanut minulle. Mutta minun täytyy kiittää siitä, että olette olemassa juuri sinä, mitä olette. Se tietoisuus on oleva minulle apu läpi elämän.
Rouva Olsen oli alussa käynyt vähä väliä häntä tervehtimässä ja sylin täydeltä jakelemassa hänelle neuvoja ja nuhteita. Sekä Sören että Maria olivat monesti jo ihan kyllästyneet häneen, mutta he olivat niin suuressa kiitollisuuden velassa samaselle rouva Olsenille. Mutta vähitellen laimeni vanhan rouvan into.
Toini livahti huoneesta, kysyen itseltään, oliko hyvillään vaiko pahoillaan siitä että toinenkin pohjoismaalainen oli osunut tänne. Pari päivää sen jälkeen, kun Toini ja tohtori Olsen olivat tehneet tuttavuutta, lähti Toini iltapuolella löytämälleen mielipaikalle metsään. Hän istui siellä kirjoineen, kun yhtäkkiä kuului askeleita läheisyydessä. Hän käänsi päätään ja näki tohtori Olsenin tulevan.
Olin tullut niin levottomaksi hänen puolestaan. Kun tulin, ei hän ollut asunnossaan. Silloin lähdin kaupungille etsimään. Etsin, etsin kauan löytämättä. Olin itse kuin juopunut, kun palasin vieraskotiin, jossa asuin. Hoipertelin ovesta sisään, ja varmaan oli katseeni samea, sillä kaikki näytti minusta olevan paksun sumun peitossa. Silloin tarttui joku käteeni. Se oli tohtori Olsen.
Jos se erehdyttää, jatkoi Olsen, on usein erehdyksen syynä se, että me nykyajan ihmiset emme ymmärrä yksinäisyyden ja hiljaisuuden arvoa. Emme osaa syventyä. He olivat taas ääneti ison aikaa, sitte alkoivat puhella muusta. Aurinko oli jo laskemaisillaan, kun he viimein nousivat, lähteäkseen kotiinpäin.
Te ette ole sanonut sanaakaan ei aamiais- eikä päivällispöydässä. Tohtori Olsen hymyili. Minulla on se paha tapa. Olen mielelläni vaiti, saadakseni rauhassa kuunnella. Onko se paha tapa? Saattaa ainakin olla esimerkiksi itsekkäisyyttä. No, neitiseni, nythän teillä on aikaa ihan ihmeesti. Wieniläisen huomautus oli happamen makuinen. Anteeksi, anteeksi! Tulen kohta.
He olivat jo kahdesti pysähtymättä sivuuttaneet Jerichaun: Adamin ja Evan, mutta se kiertyi aina uudelleen heidän tielleen. Kun he taas joutuivat sen kohdalle, pysähtyi Eilert Olsen. Toini ei rohjennut sitä tehdä. »Heillä on toisensa, heillä on toisensa», kaikui kumahdellen. Hän kääntyi poispäin. Eilert Olsen jäi yksin. Hänen päänsä painui syvään.
Hän avasi sen ja meni parvekkelle lukemaan. Hänen lukiessaan, tuli Olsen ja pysähtyi ovelle häntä katselemaan. Kaisa alkaa jo odottaa sinua kotiin, kirjoitti täti. Samoin kuuluvat tekevän uudet naapurimme tien toisella puolella. Rouva on jo kahdesti tiedustellut Kaisalta, minä päivänä sinä tulet. Toini pisti kirjeen taskuunsa. Hän tiesi jo tarpeeksi.
Olsen ei enää merille mene, mutta muuten on hän vielä vahva, ketterä ukko, joka enimmän aikansa kuluttelee kalastamisella. Kalanpyydöillä käydessään pauhaa hän aina kaloille ja kotona aina vaimollensa, vaikka hän kyllä pitää sekä kaloista että vaimostansa. Kaikki Olsenin lapset ovat naimisissa eri tahoilla. Ainoastaan nuorin poika Juhana on tätä nykyä kotona.
Päivän Sana
Muut Etsivät