Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Hänen sielussaan vallitsi tyyni arvokkaisuus, joka kuvastui koko hänen ulkomuodostansa; olematta yhtään kaunis hän kuitenkin miellytti kaikkia ja herätti varmaa luottamusta, sillä tyyni katseensa ilmaisi niin paljon ymmärrystä ja koko hänen olemuksensa selvyyttä ja arvokkaisuutta.
Muut miehet olivat hänelle ylimalkaan ilmaa. Ja naiset olivat hänelle epäverrannollisia suureita, joita hän ei ollut mitenkään tottunut käyttämään oman henkisen olemuksensa mittapuina. Ei niin, että hän olisi Rabbingiakaan oikeastaan omaa itseään ylemmäksi tunnustanut. Päinvastoin hänellä oli joka hetki tinkimätön tunne omasta salaisesta ylemmyydestään.
Silloin he joko istuisivat vielä valtaistuimillansa taikka lepäisivät haudattuina niiden raunioiden alla! Ja kuinka omituista! Hänestä tuntui kuin olisi hän ennenkin kuullut tuon äänen ja nähnyt nuo kasvot! Mutta missä? Mistä muiston hämärästä kätköstä esiytyvätkään nuo sielukkaat piirteet ja nuo äänenpainot, jotka vaikuttavat hänen olemuksensa syvyyteen ja sydämensä salaiseen onkeloon?...
Koko hänen olemuksensa häviäisi, kourallinen multaa maan povessa ainoa, mikä jäi. Ei tullut uni, vaikka nukutti. Hän aukaisi silmänsä jälleen; kuunteli kuinka tuuli vinkui ulkona ja kuinka sade pieksi ikkunanruutuja. Hän kiinnitti katseensa yhteen kohti, tapetin erääsen kuvioon vastaisella seinällä. Sisässä oli hiljaista, pysähtynyttä.
Hänen täytyy riemuita oman itsensä ilosta, sillä aavistus hänen olemuksensa, nyt hersyvänä puhkeavan olemuksensa ytimen kätketystä ihanuudesta ja kauneudesta kulkee läpi sielun ja väräjöi sen joka liikahtelussa. Mutta kuta syvemmin hän alkaa ymmärtää itseään, sitä syvempi itsekunnioitus hänet täyttää ja suo hänen nöyrästi hämmästyä omaa kätkettyä taivaanlahjaansa.
Ei, ajatteli Aadolf ja painoi katseensa maahan, se usko ei ole muuta kuin hairahdusta, josta ihminen ei tahdo luopua, koska hän tuntee itsensä liian heikoksi vastustamaan niitä julmia luonnonvoimia, joiden keskellä hänen olemuksensa versoo. Maan avaruuden päällä vierivät sokean Sallimuksen voittovaunut, ja rattaat murskaavat kaiken, mikä tielle sattuu.
Kustaa III oli tähän aikaan 26 vuoden vanha, ja hänen olemuksensa oli vielä kaiken sen nuoruudensulouden kirkastama, joka ei milloinkaan hänessä kokonaan sammunut, ei edes silloinkaan, kun vuodet ja huolet olivat verhonneet sumuunsa hänen elämänsä.
Terweyden puna hehkui heidän kaswoiltansa ja koko heidän olemuksensa näytti sisältäwän elämän halua, toiwoa ja luottamusta. Monenkaltaisia mielikuwituksia pyöri mielessäni ihmisten pyrinnöistä, unelmista, toiwoista ja ... pettyneistä toiwoista, iloista ja suruista. Olihan syytäkin tämmöisiin mietelmiin, sillä olipa kumpaakin edessäni.
Nyt ne olivat rauhalliset, liikkumattomat ja hirvittävän kauniit. Niin, se oli Kryiltsof, tai ainakin se jäännös, minkä hänen aineellinen olemuksensa oli jättänyt. »Miksi hän oli kärsinyt? Miksi hän oli elänyt? Ymmärsikö hän sen nyt?» ajatteli Nehljudof, ja hänestä näytti ettei vastausta ole, ettei ole mitään muuta paitsi kuolemaa ja hänelle tuli paha elämä.
Tien varrella poikkesin tervehtimään erästä äitini ystävää ja siellä tapasin hänet, joka opetti minua uskomaan sielujen sukulaisuuteen, niiden yhteenkuuluvaisuuteen siinä merkityksessä, että jokaisella ihmisellä on oman olemuksensa täydennys samaa tai toista sukupuolta, se on yhdentekevää ja että nämä yhteen kuuluvat sielut varemmin tai myöhemmin myöskin löytävät toisensa.
Päivän Sana
Muut Etsivät