Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. elokuuta 2024
Hän kuuli hänen laulahtavan kartanolla ja verannalla, nähtävästi huomiota herättääkseen. Hetken päästä kuului hän nousevan vinnille ja siellä jotain askaroivan. Olavi ei liikahtanut istuimeltaan eikä ollut hänen läsnäoloaan huomaavinaankaan, vaikka ovi oli auki ja vaikka Elli viivyttelikin odotellen. Päivällispöydässäkin onnistui hänen säilyttää jäykkyytensä ja kylmä kohteliaisuutensa.
Kas niin; käy sisään; sinä seisot tässä ja vilustut. Rouva Linde. Hyv'iltaa. Nora. Kristiina! Helmer. Mitä, rouva Linde, olettenko täällä näin myöhään? Rouva Linde. Niin, suokaa anteeksi; tahdoin niin mielelläni nähdä Noraa hänen hempuvaatteissaan. Nora. Oletkos istunut täällä minua odotellen? Rouva Linde.
Siinä kulutin minä aikaani odotellen aatoksieni ihannetta. Ja usein näinkin tuon tytön äitinsä matkassa. Joka päivä määrätyllä ajalla menivät he uimarannalle ja palasivat hetken kuluttua takaisin. Koskaan en nähnyt muita heidän seurassaan. Vaikka äitinsä oli tummaverinen, oli tyttö kumminkin vaalakka.
Sirkuksen ympärillä kierteli vielä uteliaita ihmisjoukkoja, odotellen Caesarin tuloa, mutta joukossa vallitsi synkkä mieliala. Kaikki vaikenivat. Siellä täällä yritti joku taputtaa käsiään, mutta herkesi samassa. »Spoliariumista» kuljetettiin yhä narisevilla rattailla kristittyjen verisiä jäännöksiä. Petronius ja Vinitius olivat olleet vaiti koko kotimatkan.
Järjestettyään naiset kahteen riviin salissa ovensuusta lähtien käski hän soittajat luokseen, vei ne etehiseen ja käski heidän soittaa marssia. »Meripoikain marssi! Soittakaa niin, että raikuu!» Soittajat tekivät työtä käskettyä ja Tuira portailta huusi joukolle, joka kartanolla seisoi odotellen mitä tuleman piti: »Sailors in! One of time. You must tell me word: I am sailor.»
Koko tuon tunnin kolmesta neljään on mulla paha omatunto, sydämmeni lyö levottomasti ja soimaa minua petollisuudesta ja kiittämättömyydestä, enkä uskalla ajatellakaan noita monia Vikbergejä, jotka nyt luultavasti parhaallaan istuvat »Rullanissa» odotellen minua ja päästäen tuontuostaankin kirouksen, kun niin kauan viivyn.
Hän katseli kauas avaruuteen, ikäänkuin odotellen apua näkymättömyydestä ja lausui hiljaa itsekseen: »Sielumessu, sielumessu!» Viimein tunkeutui hänen sielunsa kapina ilmi, ja melkein tajuamattansa, mitä teki, alkoi hän puoleksi unhottuneen laulun, jota oli hänen lapsuutensa aikana laulettu Pohjois-Suomessa: »Oi, suuri Herra Jumala, Armahda tuskiani! Sä olet mailman auttaja, Sä olet ainoani.
Miksi en ottaisi vastaan ennen aavistamatonta, voimaa antavaa iloa? Kysymykset vaikenivat. Elämän rikkaus puhui. Mutta eräänä aamuna, kun Toini seisoi huvilan edustalla, odotellen tohtori Olsenia, asettui uudelleen hänen eteensä kysymys: millaista on oikeastaan yhdessä olomme? »Hiljaista», vastasi hän mielessään. Hänen täytyi hymyillä.
Hänet valtasi nyt jonkinlainen epäilys ja hän päätti seurata tuota salaisesti. Hän käveli kiireesti korttelin ympäri seisattuen siellä kadunkulmaukseen, josta voi niin hyvin nähdä Julian asunnon portille. Siellä se mies kävelikin edestakaisin, kuten näytti, odotellen jotain tavatakseen. Eikä aikaakaan kun Julia ilmestyi portille, tervehtivät, lähtien sitten kulkemaan vastakkaiseen suuntaan.
Niin pian kun professori oli lopettanut, hiipi hän heti kiireesti ulos; heillä tosin oli sama tie, mutta hän pelkäsi professorin piankin luulevan, että hän tahtoi tupata hänen seuraansa. Eräänä kauniina toukokuun iltana sattui kuitenkin niin, että Magna tuli viivähtäneeksi erään tuttavansa vuoksi, ja kun hän tuli kadulle, seisoi professori rappusten luona, nähtävästi odotellen.
Päivän Sana
Muut Etsivät