Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. huhtikuuta 2025
Niitä on useampia painettu Arvidssonin toimittamaan »Oskyldigt Ingenting» v. 1821 ja Krohnin kokoamina Koitar albumin I vihossa. Neitsyt Maria emonen Kerran käyskeli kesällä Niitun nurmella ihanan; Kävi tuulta tuntemassa, Ilmoja ihailemassa, Pienen poikansa keralla. Viimein lehdossa levähti, Pimennossa pihlajaisen, Tuomen kukkivan kuvassa.
Hän silloin muistaa tuttavansa kirkolla, Herran temppelissä käyntinsä, hyvän ruoan kotona, isän, äidin, siskot, leikit nurmella iloisena sunnuntai-iltana, ja pieni sydän rinnassa ryhtyy kapinaan.
Tultuaan molempien hevosten kohdalle, jotka tottuneina tämmöisiin pitkiin pysähdyksiin, kärsivällisesti odottivat, huusi hän, mutta kukaan ei vastannut. Naisen hansikas ja kaksi ratsuruoskaa makasi tallatulla nurmella. He olivat siis siinä istuneet ja sitten menneet etemmäksi, jättäen hevoset paikalleen.
Lapset olivatkin jo hyvin tuskissaan sisällä olemiseen, kun kesäaurinko sisään paistoi ja huomasivat kesäilmassa ulkona olevan paljo hauskemman olon. Elsa menikin kohta, ja Yrjö juoksi edellä; Elsa talutti Annia. Pihan laidassa kasvoi sievää lyhyttä nurmea. Sinne lapset kohta juoksivat, sillä he olivat tottuneet siellä leikkimään. Annikin juoksenteli nurmella ja ei ollenkaan talutusta kaivannut.
Kappaleiksi tämä hyödytön asunto, joka vangitsi sielua rikoksen ja huolen kahleissa. Hän juoksi ylös, vaan ei jaksanut edemmäksi, hän vaipui penkille jälleen. Riippuiko tämä sorrettu, kuoloon asti väsynyt sydän kenties vielä jollakin näkymättömällä langalla elämästä kiinni? Siellä Jumalan kiitos askeleita kuului nurmella siellä tuli Bincenz!
"Ah, enpä minä luule, että se minulle olisi mitään vaarallista, sillä, jos totta puhun, en juuri paljon pidä lukemisesta. Paljon mieluummin kuljeskelen minä ulkona, kun vaan sopii. Minä en tiedä mitään hauskempaa kuin juoksennella viheriällä nurmella, kiivetä vuorelle, astuskella kanervikossa ja hypätä kiveltä kivelle.
Monen voitti hänen katsantonsa helvetillinen ihanuus, moni sai henkensä heittää peikon kamoittavissa luolissa. Niin tämä hirviö vietteli luokseen onnettomat uhrinsa. Oli lempeä kesä-yö. Viherjällä nurmella istui eräs nuorukainen, syleillen lemmittyänsä, nuorta neitoa, joka hohtavana ruusuna lepäsi hänen rinnoillansa.
Ja tuolla nurmella sai lepäämään. Osoittaa Annaa. Kas, kuinka tyynnä, puhdasna hän nukkuu! KATRI, polvillansa Annan edessä. Oi, särjy, sydän! Tää sun työsi on. Oi lastani! MARIA. Hän minun pelasti. Ja hengen uhras eestäni. Oi, salli Mun hänen äidillensä velka maksaa! Kuin hän ma sua uskollisna lemmin.
Eläin mateli kuitenkin hiljalleen matkaansa, eikä näyttänyt ensinkään häntä huomanneen. Tosin näki tuo viheliäinen itsensä pelastetuksi, mutta yhä vielä väristi kuumeenpuiste hänen jäseniänsä. Hän katsahti vavisten ympärillensä, sillä hän ei oikein tiennyt oliko hän valveella vaiko uneksi. Katsahtaen raivosti ympärilleen, tunsi hän Mark Brandonin, joka makasi ja nukkui nurmella ei kaukana hänestä.
Tuli huomisehtoo, ja taivaallaan taas pitivät tähdet vahtiaan. Kuka nukkui nurmella kalpeana, niin hiljaisana, niin valkeana? Se oli poika Touraine'n. Kuka tuntee ehtoon huomisen! Synkkä vieras oli maassa käynyt, tuttu vanhastaan ja aina uusi, tuskaa, kuolemaa ja tulta kylväin: sota oli käynyt yli Suomen. Enemmän kuin tehtiin vuosisataan poies pyyhki yksi vainon vuosi.
Päivän Sana
Muut Etsivät