Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. kesäkuuta 2025
Saara toi kylmää vettä ja vatunmehua, ja Hans Nilsen joi, vasten tapaansa, kohta suuren täyden lasillisen; hän oli sekä väsynyt että janoinen, sanoi hän. Saara istui sohvalle vähän matkaa hänestä; vaan ei kumpikaan puhunut. Mutta vaitiolon kestettyä pari minutia, se tuskastutti molempia ja he rupesivat puhumaan yht'aikaa, vaan vaikenivat heti taas. "Mitä aioit sanoa?" kysyi Hans Nilsen.
"Puhuin innostuksen voimalla; ja jos sanani olivat liian kovia, pyydän teitä antamaan ne anteeksi; luulin ne tarpeellisiksi, mutta vihaa ei ollut sydämessäni." "Ei suinkaan olekaan", jatkoi Sivert Jespersen, "mutta meitä on huolistuttanut se alakuloinen mielentila, jossa sittemmin olemme sinua nähneet. Sinä olet vielä nuori, Hans Nilsen, ja me olemme vanhoja, ainakin vanhemmat sinua kaikki.
"Ei ihmisen ole hyvä olla yksin, ei ainakaan miehen", lausui matami Torvestad pontevasti, "sen sinäkin tiedät, Hans Nilsen; ja sinä kyllä muistat mitä Paulus sanoo " "Kyllä kyllä", Fennefos kiiruhti keskeyttämään, "koska arvelette että minun pitäisi se tehdä, niin rukoilen Jumalaa kääntämään sitä parhaaksi." "Tahdon puhutella Henrietteä", sanoi matami Torvestad.
Saara oli hämillänsä; iloinen ja onnellinen lahjasta sekä niistä sydämellisistä sanoista, jotka Hans Nilsen oli ennen lähtöänsä hänelle lausunut; vaan muuten oli hän onneton, sanomattoman onneton.
Tää juhlapäivä kultaisa Toi rauhan ihanaisen. Sua hartain mielin kiittelen Edestä hetken suloisen Ja armos taivahaisen." Siitä päivästä alkaen Hans Nilsen ei enää mennyt tanssiaisiin; vaan monivuotisen kiusauksen ja taistelun jälkeen saavutti hän viimein sielun rohkeuden, jotta rupesi puhumaan omaistensa ja tuttaviensa kanssa tuosta ainoasta tärkeästä asiasta.
Fennefos tunsi hänet ja intohimoinen luontonsa pääsi taas voitolle, kun hän näki tuon kääntymättömän vanhuksen, joka käveli noin huoletonna synneissään keskellä rikkauttaan, silmien ja lihan hekkuman ympäröimänä, käveli avo-silmin suoraan helvetin piinaan. Hän tarttui sauvaansa ja meni eteenpäin; he saisivat kokea tuolla kaupungissa, että Hans Nilsen Fennefos oli palannut.
Mieluimmin he tietysti tahtoivat saada Hans Nilsen'in; mutta tyytyisivät kehenkä hyvänänsä, jonka vanhimmat lähettäisivät heidän luo. Tämän kirjeen luettua, lausui vanhin heistä eräs vanhus, joka oli tuntenut Haugea ja työtä tehnyt hänen kanssansa: "No rakas Hans Nilsen! mitä sinä arvelet? Todistaako henki sinussa että sinun pitää noudattaa veljesten kutsumusta?
Saara näki tuon kaiken lähenevän. Siitä asti kun keskustelivat viinipuusta ei hän enää epäillyt mitä hänelle määrätty oli. Lähtiessään Hans Nilsen lahjoitti Saaralle kalliimman kapineen, mitä hänellä oli. Se oli omakätinen kirje Haugelta hänen äidillensä. Paperi oli kellastunut ja kulunut ja läkki vaaleentunut.
Mutta hän lupasi itselleen, ett'ei kävisi niin Henrietten suhteen; hänen pitäisi saada mies, jota matami tulisi hallitsemaan, ja itse olisi hän pidettävä aivan toisellaisessa kurissa kuin tähän asti. Aluksi tuon lapsiraukan tulisi istua Saaran paikalla kun Saara ei ollut läsnä. Hans Nilsen Fennefos'ista tuli parin vuoden kuluessa hyvin vähän tietoja.
Saara tunsi outoa iloa ollessaan Fennefos'in seurassa, vaikka hän koko ajan kallistui äidin puoleen, joka matalalla äänellä kertoi hänelle yhtä ja toista vastaan-tulevista. Vaan tultuansa kotia jälleen, sanoi Hans Nilsen jäähyväiset matami Torvestad'ille ja seurasi Saaraa hänen huoneisinsa.
Päivän Sana
Muut Etsivät