Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Viime viikolla leikimme me koulussa ja minä en tiedä kuinka se kävi, mutta minä revin suuren reiän lakkiini. Eihän se vaan ollut tuo uusi lakki, jonka Antti räätäli neuloi? Oli kyllä.
Hänellä ei ollut maata eikä elukoita hoidettavana tai elatuksen varaksi, ja kun hän puuhaeli sellaisissa toimissa, joka tapahtui melkein joka päivä kaiket kesät, oli se vierasta omaisuutta, ja siitä hän eli sen ajan; mutta, kun talvi tuli ja jäähdytti kaikki, sekä ulkona että sisällä, silloin hän kehräsi lankaa, neuloi sukkaa, ja missä oli kärsivä ihminen tai kipeä elukka, siinä hoiteli ja toimieli hän mitä missäkin tarvittiin.
Ohujen kartiinien läpi näki Junu suuren valoisan huoneen ja sen perässä useita kammioita. Pöydällä suuressa huoneessa paloi lamppu; se loisti yhtä kirkkaasti kuin seitsenhaarainen kynttilänjalka alttarilla joulu-aamuna... Olikohan tuolla joulu joka ilta? Pöydän ympärillä istui sekä aikaihmisiä että lapsia: ken neuloi, ken luki, ken katseli kuvakirjaa.
Oli tottunut näkemään korean vaalea-kähäräisen pään, joka pistäysi pienestä portista. Hän oli tottunut näkemään, että pikkuiset punaiset kädet ojensivat Patrasille luun tahi leivän kuoren. Mutta nyt koira ikävällä katseli suljettua ovea; poika asteli seisahtumatta sen sivu sydän kipeänä. Tyttönen istui kotona ja neuloi, hitaasti vierivät kyyneleet kauniista silmistä hänen työllensä.
Ja mamsseli Bendelin istui täällä, aivan kuin kaupungissakin, rouva Blumin liinavaatekasojen ääressä, sillä eroituksella vain, että hän täällä neuloi uusia vaatteita ja kaupungissa paikkasi vanhoja. Kaikki kävi yhtä säännöllisessä järjestyksessä kuin vuodenajat seuraavat toisiaan. Eugen ei voinut muuta kuin ihmetellä heikon äitinsä voimia, jotka eivät näyttäneet koskaan loppuvan.
Alman korvat lensivät punaisiksi, mutta hän ei virkkanut mitään, neuloi vaan. »Tiesitkö sen, Alma?» »Tiesin», kuului hänen huuliltaan vihdoin hiljaa. Hetken aikaa oli Johnkin nyt ääneti. »Parempi», sanoi hän sitten, painuneella äänellä, tarttuen uudelleen kynään, »että itse olisit siitä puhunut suoraan ja avonaisesti».
Ei sortaa saanut pienempäänsä heikompaa, Ei itkeä kuin tyttö-parat «tossukat»; Ei vilpin sanaa hälle saanut hiiskahtaa, Ei katuloilla haihattaa kuin retvanat. Ja lakkaamatta neuloi käsi känsäinen, Ja työtä oli tehtävä myös poikien, Hän silmäns' alla aina piti lapsiansa.
Olipa hän jonkunlaisella mielihyvällä näyttänyt äidilleen pieniä sukkia, jotka hän oli jo kutonut ja hametta, jota hän parast'aikaa neuloi, mutta siitä asiasta, johon kaikkien ajatukset olivat kiintyneet, ei hän sanaakaan hievahtanut, vaan pysyi entisessä jäykässä salaperäisyydessään. Samalle kannalle asiat jäivät moneksi viikkoa.
Hän vilkaisi mieheensä, joka istui työpöytänsä ääressä, uutterasti korjaillen taskukelloa. Tuomas, sanoi hän, ethän sinä miten näe tehdä työtä noin huonossa valossa. Minä panen sinulle kuntoon toisen lampun. Jopa tämä on valmiskin, vastasi mies äreästi, nostamatta silmiäänkään työstänsä. Tuomas jatkoi korjaamistaan; vaimo neuloi edelleen.
Ja sillä välin tarkasteli hän työtään: hän neuloi kaunista, kirjavaa vyötä ja lauloi sitä tehdessään vanhaa, ruotsalaista runoa: "Vyön minä neulon kirjavan, sen lemmikilleni lahjoitan, sodastansa kun saapuvi hän, luo tulevi oman ystävän." On jo sanottu, ettei Meri ollut nuori.
Päivän Sana
Muut Etsivät