Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Suuri onniko vai suuri onnettomuusko minulle on tapahtunut?» kysyi hän itseltään. »Näinhän aina, näinhän kaikki», sanoi hän itselleen ja meni maata. Seuraavana päivänä tuli Shenbok loistavan iloisena tätien luo Nehljudofia hakemaan ja valloitti nämät kokonaan siroudellaan, ystävyydellään, iloisuudellaan, rakkaudellaan Dmitriä kohtaan ja anteliaisuudellaan.
Tule, tule, Annette kutsuu meitä, sanoi hän ottaen Nehljudofia käsikynkästä ja ilmaisten taas samallaista elävyyttä kuin ylhäisen vieraan huomion johdosta; nyt siinä ei kuitenkaan ollut iloa, vaan levottomuutta.
Missi, joka kävi Nehljudofin edellä, pysähtyi suuremmassa vierashuoneessa päättävästi, ja tarttuen kullatun tuolin karmiin katsahti häneen. Missi olisi hyvin halusta mennyt naimisiin, ja avioliitto Nehljudofin kanssa olisi ollut kylläkin edullinen. Hän puhutteli nyt Nehljudofia vaatiakseen selitystä. Näen että teille on jotain tapahtunut, sanoi hän: mikä teidän on?
Akka ensin äänettömänä tarkasteli Nehljudofia, sitten hänen katsantonsa rupesi äkkiä paistamaan. Vai sinäkö se olitkin, minä hölmö kun en tuntenut, luulin ohikulkijaksi, alkoi hän puhua teeskennellyn ystävällisellä äänellä. Vai sinäkö se, herrasen poika.
Tätä haettaessa kehoitteli hän Nehljudofia jatkamaan palvelusta, sanoen että rehellisiä, hyviä miehiä, joiden joukkoon hän tietysti luki myöskin itsensä, oli erityisesti tarpeen keisarille ... ja isänmaalle, lisäsi hän nähtävästi vaan koristaakseen lausettansa. Minäkin olen vanha, mutta palvelenpa kuitenkin mikäli voimia riittää.
Vaan minä ymmärrän myöskin sen, että nähtyänne kaikkia kärsimyksiä, kaikkea sitä hirmua, mikä tapahtuu vankiloissa, puhui Mariette, pyrkimättä muuhun kun, kiinnittämään Nehljudofia itseensä, naisellisella vainullaan arvaellen, mitä toiselle oli kaikkein tärkeintä ja kalliinta: te tahdotte auttaa vangittuja, jotka niin kauheasti kärsivät ihmisten välinpitämättömyydestä, julmuudesta ... ymmärrän hyvin että sen edestä voi antaa elämänsä, ja olisin itsekin antanut, mutta jokaisellahan on oma kohtalonsa...
Olen iloinen että tulitte, minun täytyy puhua kanssanne, sanoi hän merkitsevän näköisenä ja katsoen Nehljudofia suoraan silmiin. Mitä niin? kysyi Nehljudof. Sitten. Nyt ei minulla ole aikaa. Ja Simonson ryhtyi jälleen uuniinsa, jota hän lämmitti oman teoriansa mukaan: kadottamalla mahdollisimman vähä lämpöä.
Nehljudof jo tiesi tästä asiasta, sillä sama vanki oli viikko sitten ilmoittanut hänelle tästä vaihdosta. Nehljudof nyykäytti päätä osoittaakseen ymmärtäneensä ja tekevänsä minkä voi, ja katsahtamatta taakseen meni edemmäs. Nehljudof tunsi tämän vangin Jekaterinburgista asti, missä hän oli pyytänyt Nehljudofia anomaan, että hänen vaimonsa sallittaisiin seurata häntä, ja ihmetteli tämän tekoa.
Hänen puhuttelutapansa ilmaisi hänen tämän ohella ajattelevan: »te pääkaupunkilaisherrat luulette hämmästyttävänne meitä; mutta me täällä Siperiassakin hyvin tunnemme asetukset ja voimme teitä opastaa.» Ei myöskään tuo paperi Hänen Majesteettinsa omasta kansliasta vaikuttanut mitään tirehtöriin. Hän kieltäytyi kiven kovaan laskemasta Nehljudofia vankilan seinien sisäpuolelle.
Kaikki he olivat puetut kaupunkilaiseen eikä maalaiseen malliin, palttoihin ja pikku turkkeihin; hameet olivat korkealle ylös nostetut ja päät huiveihin käärityt. Lyhdyn valossa he uteliaasti tarkastelivat Nehljudofia ja hänen opastaan. Yksi heistä näytti ilostuvan tavattuaan leveäharteisen rengin ja haukkui heti lempeästi häntä siperialaisilla haukkumasanoilla.
Päivän Sana
Muut Etsivät