Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. toukokuuta 2025
Suuria asioita en minä ole aikaan saanut, se on totta; mutta joku, jota minä olen auttanut, on minua kuitenkin kiitollisena muistava. Maailmanparantajan tehtävää en minä saanut; mutta tässä pienessä yhteiskunnassa olen minä herättänyt uusia voimia vireille ja pannut useampia kuin yhden hyvän asian alkuun. Monet sen muistavat minusta.
Tuosta lukuisasta, voimakkaasta ja alttiista joukosta on ainoastaan siellä täällä jälellä joku harmaapäinen mies ja nainen, jotka vielä muistavat sitä aikaa, jolloin pakenevia orjia pidettiin piilossa, ravittiin ja vaatetettiin heidän taloissansa ja jolloin nimitystä »abolitionisti» viskattiin heille silmiin ivan ja pilkan kielellä. Heidän muistojensa läpi käy myöskin voittoriemun tuulahdus.
Liisa näki, että heidän tiensä kääntyi aivan eri haaroille. Hänen oma elämänsä painuu ehkä pieneen mökkiin, ja Viija taas iloitsi onnestaan, jota näytti voivan ohjata minne mieli piti. Nytpä minä jo sain kirjeen, iloitsi Viija ja tuli Liisalle näyttämään, Petulta kai... Ei ole, tunnen minä jo käsialasta. Vaan vielä ne toki muutkin muistavat. Annatkos nyt lukea? kysyi Liisa.
Hän nauraa hohotti, suu levällään. Kauppamiehenä minä tok' olen ollut. Kysy Kuopion rouvilta. Vielä ne muistavat tänäkin päivänä, kuinka paljon heille kannoin rahoja kouraan vanhoista vaatteista. Siinähän minä opin juomaankin. Pakkasessa kun kuljeskelin, täytyi ottaa ryyppy aina lämmikkeeksi. Vai niin, sinä, näet, vanhoja vaatteita kaupittelit. Mutta myöskin mitä sattui.
Kertomus siirtyi ajassa taaksepäin kaksikymmentä vuotta, paikasta kauas Pohjanmaalle. Silloinkin oli kevät ja pyhäpäivä, kuten nytkin. Matalassa, turvekattoisessa majassa vietettiin häitä. Hääväkeä oli kolme henkeä, morsian, sulhanen ja kertoja. Viulua ja seppelettäkään ei ollut, mutta oli uskoa ja rakkautta. Ainoastaan hän ja sulhanen muistavat miten oli kaunis turvekattoisen mökin morsian.
Niin kauaksi kuin satumme ja sananpartemme muistavat, ovat esi-isämme kohottaneet kilpien päälle miehen, joka edustaa hyvien goottien voimaa, loistoa ja onnea. "Niin kauan kuin gootteja on olemassa, on heillä kuningaskin, ja niin kauan kuin on kuningas, on hänellä kansakin. "Nyt on meidän ennen kaikkea saatava itsellemme päällikkö, johtaja.
Huomattava on, että hän tässä myöskin kansan puoleen kääntyy; runotar on nähtävästi tahtonut huomauttaa sitä ikivanhaa totuutta, että mahtavatkin herrat, jos ei muulloin, niin toki viimeisessä hädässänsä muistavat kansassa piilevän voiman. Tällä kertaa eivät kuitenkaan yhteisetkään ponnistukset voi kyllin jouduttaa pakoa; Louhi saavuttaa, kun saavuttaakin, ryöstäjät.
Tämä piti pidemmän kiitospuheen, joka osoitti todellista puheliaisuutta, joka on kunniallisen talonpojan syntymä-lahja. Pitoja kesti kappaleen yötä ja niissä oli paikkakunnan vallasväkeäkin, jotka kyllä kauvan muistavat tämän sivistyneen ja vapaamielisen rahvaan kauniin työn".
Yksin sanatkin kiintyivät niin heidän mieleensä, että luultavasti muistavat ne koko ikänsä. Ilta oli sitte kirkas ja lauhkea; kauan yötäkin istuimme kannella, laulellen isänmaallisia lauluja kukin omalla kielellään, ihaellen ihmeen kaunista tähtitaivasta, joka meillä oli yllämme kaikessa komeudessaan ja majesteettiudessaan.
Olen yläpäässä rappuja, jotka leveinä laskeutuvat tanssisaliin. Mieleeni muistavat kauan unohduksissa olleet sadut »tuhannesta ja yhdestä yöstä», maanalaisista kemuista, kultalinnoista ja kristallipalatseista vuorten sisässä, jonne ei ole tiettyjä teitä, mutta jonne »Sesam» aukaisee oven. Rohkeannäköisillä maalauksilla koristettu katto kohoaa pääni päällä.
Päivän Sana
Muut Etsivät