Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Ei häntä enää rasita ikävä, ei pidätä kotirakkaus. Hyvästi maani, hyvästi Suomi! En tuskin milloinkaan sinua nähdä saa. Tämän myrskyisen meren takana mulle uusi kotimaa aukeaa. Siellä mun toivoni maa, Siellä armaani kohdata saan. Hyvästi nurmet ja laaksot, Joissa monesti leikkiä löin! Tää siintävä meri mun Kauaksi vie. Siell' ehkäpä Hautane mulle jo lie.
Kuule minua: tässä näet miehen, joka on noussut aikaiseen vuoteeltaan, kylpenyt, juhlinut, omistanut Chrysothemiksen, kirjoittanut satiireja ja silloin tällöin sekoittanut proosaansa runoja, mutta jonka elämä on ollut ikävää kuin Caesarin ja joka monesti turhaan on koettanut päästä synkistä ajatuksistaan. Mutta tiedätkö mikä niihin on ollut syynä?
Oli, kuin olisi ollut laulajassa iloa ja riemua niin, ettei itseensä enää mahtunut. Heidän laulustaan aina kuulee, mitä eivät muuten anna tietää. Vaan eipä ole monesti sattunut mikä eilen: ei edes huudahtanut, vaikka lyövänsä pelkäsin... Antoi heti paikalla itsensä morsiameksi pukea. Vapisi, vaikka koetti olla. Olisi se pian saatavissa, kun vain viitsisi.
Monesti olen perästäpäin kummastellut, kuinka nuo ihmisraukat voivat elää ja viihtyä siinä hirveässä siivottomuudessa, joka kaikkialla vallitsee noissa tavallaan maanalaisissa käytävissä, joihin raitista ilmaa tuskin ollenkaan pääsee. Konstantinopolissa olomme aika oli täten vähitellen kulunut loppuun.
Sinne tuli rikkaitakin saarelaisia kantotuoleissaan, ja he yrittivät monesti tehdä noiden niin yksimielisten perheiden tuttavuutta ja kutsuivat heitä huveihinsa; mutta nämä vastasivat aina heidän kutsuihinsa kunnioittavasti ja kohteliaasti kieltäen, vakuutettuja kun olivat, että mahtavat etsivät heikkojen seuraa vain imartelijoita saadakseen, ja että imartelijaksi ehdottomasti tulee, kun ylistää toisen niin huonoja kuin hyviä taipumuksia.
Bjerkenaaven oli niin paljon korkeammalla, että Gjermund sieltä kesällä saattoi nähdä alas Evjeniin; hän itse silloin näytti vaan pienoiselta pilkulta tunturin laelta, mutta Sigrid hänet sentään aina huomasi. Gjermund kävi usein metsästämässä, ja monesti sattui hänen palatessaan sitä tietä, että he tapasivat toisensa metsässä, ja silloin he paljon puhelivat keskenänsä.
Mutta matami Giljen mielestä ei se suinkaan ollut sopimatonta! niin arveli hän ivallisesti, "oli hän itsekin monesti ollut niityllä heiniä haravoimassa, muiden tyttöjen kanssa, aivan paitahihasillaan, ennenkuin hän meni naimisiin maakauppiaan kanssa."
Sama häilyväisyys ilmoittaa itseänsä monesti pahemmalla tavalla toisessa muodossa. "Beduiniin ei ole koskaan luottamista", sanoo Wallin yhdessä tilaisuudessa, "ei ystävänä eikä vihamiehenä.
Se ajatustapa teki sen, ett'eiwät Ruokolaisetkaan pitäneet köyhää ihmistä siinä arwossa kuin rikasta, waikka kuinkakin kunnollinen hän olisi ollut. Mahdottoman siiwoja kun oliwat, ei tuo halweksiminen heissä tullut juuri monesti näkywiin eikä kuuluwiin, ei julkisesti silloinkaan.
»Kuku kauvemmin Lintu ihanin, Ikäin aikaa soita», Näinpä vanhus vaan Lausuu lukeissaan Käen kukunnoita. Neito lempens' kanss', Ollen toivoissans', Kuiskaa vanhan luona: »Kuku kerta vaan, Niin mä kultain saan Omaks tänä vuonna». Kun se monesti Kukkuu sulosti, Vanhus riemuu sille; Mutta neitonen Lausuu huoaten: »Terve kyöpelille!»
Päivän Sana
Muut Etsivät