Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Tohtori kävi siellä huomenisin ja vielä useat kerrat. Thorbjörn kykeni puhumaan, mutta oli kielletty liikutteleimasta. Ingrid useimmiten istui hänen luonaan, toisinaan myöskin äiti ja nuorempi veli; mutt'ei hän heiltä mitään kysynyt, eikä he myöskään häneltä. Isä ei milloinkaan käynyt kamarissa. Tuon huomasivat sairaan merkille panevan. Aina kiinnitti hän silmänsä oveen; he luulivat hänen isää odottavan. Lopulta kysyi Ingrid, tahtoisiko hän ehkä nähdä omaisistaan joitakuita vielä? "Ehk'eivät he huoli minusta," vastasi hän. Tämä kerrottiin Sæmund'ille, joka ei siihen heti vastannut; mutta toisena päivänä ei hän tohtorin tullessa ollut kotona. Vaan koska tämä oli paluumatkalla, tapasi hän Sæmund'in, joka istui ojan reunalla häntä odottaen. Hyvän päivän tehtyään kysyi Sæmund poikaansa. "Kovin pahoin häntä on piesty;" kuului lyhyt vastaus. "Tointuuko hän?" kysyi Sæmund, korjaten satulavyötä. "Kiitos, ei se korjaamista tarvitse," sanoi tohtori. "Täytyy sitä vähän kiinnittää," vastasi Sæmund. Hetken kumpikin oli ääneti: tohtori kääntyi Sæmund'iin, tämä taasen asetteli siloja ylös katsomatta. "Kysyt hänen tointumistansa, sitä toivon," virkkoi tohtori vitkaan. Sæmund katsahti pikaisesti ylös. "Hän siis jää elämään?" "Sitä varon sitten moniaan päivän," vastasi tohtori. Silloin välkkyi muutama kyynel Sæmund'in silmissä, hän koki niitä pyyhkiellä, mutta toisia tunki sijaan. "Pidän siitä pojasta niin, että oikein täytyy toista hävetä," nyyhkytti hän, "mutta, tohtori, hän oli pitäjän pulskin mies." "Mintähden et ennen ole hänen tilaansa tiedustellut?" "En ollut mies sitä kuulemaan," vastasi Sæmund ja koki kaikin voimin itkuansa tukahuttaa. "Ja sitten nuo naiset," pitkitti hän: "ne joka kerran pitivät silmällä, kysyisinkö sitä, ja silloin en saanut sitä tehneeksi." Tohtori odotti hänen tointumistansa; silloin katsoi Sæmund häneen terävästi. "Saako hän terveytensä jälleen?" kysyi hän äkkiä. "Tavallansa kyllä: ei sitä vielä voi varmaan sanoa." Sæmund vaipui mietteisinsä. "Tavallansa kyllä," jupisi hän ja loi silmänsä maata kohden. Ei tohtori tahtonut häntä häiritä; miehen olento ja muoto sen kielsivät.
EMILIA. Ja mintähden ei? puhun hiljaisesti oi, minä tiedän, kuinka vaarallinen tämä sana tässä paikassa on kuitenni ollen vierasmiehittä, täytyy minun niin sinua kutsua. ERNST. Oi, älkäätte kutsuko minua enään niin minä välttäisin teidät koskaan taas kohtaamasta. EMILIA. Mitä se on? ERNST. Ell'ei sisareni raukka olisi kärsivä, niin olisin jo jättänyt tämän onnettomuuteni paikan.
Koska hän enemmiten oli isän kanssa eikä juuri paljon rohjennut puhua hänelle, tuli hän harvapuheiseksi, ehkei häneltä mietteitä puuttunut. Kerran kumminkin, heidän kosteita heiniä kantaessa, virkkoi hän: "Mintähden Päiväkummulla kaikki heinät ovat kuivat ja korjussa, mutta meidän vielä kosteita." "Koska heillä useammin on auringonpaistetta kuin meillä." Ensi kerran huomasi Thorbjörn nyt, että hän itse oli ulkopuolella tuota kummun päivänloistetta, jota hän niin monasti oli ihaellut. Siitä päivästä hänen silmänsä entistään useammin kääntyivät Päiväkumpuun päin. "
MAHLOW. Mintähden niin juhlallinen niin vakaamielinen! KAARLE. Juhlallinen? En suinkaan, isäni. Minä tunnen itseni vähän sairaaksi tahdon päästä levolle. 12:s Kohtaus. MAHLOW. Eikö se ole, niinkuin jos onni olisi liittäytynyt minua vastaan? Mintähden piti hänen juuri tänään tuleman takaisin? Kuolleena ja unhotettuna, oli itse muisto hänestä kuollut.
Ja minä olisin jo tänään vienyt hänet täältä pois, jollei päähäni olisi sattunut ajatus, joka minun pidätti. Ehkä ... kukapa sen tietää? minun sisareni miellyttää teitä. Jos niin olisi asian laita, niin mintähden siis veisin hänet pois?
Mintähden oli hän tullut, kun hän ei minusta sen enempää huolinut? Vuosikausia olisi hän voinut elää Lontoossa minuun yhtymättä; en näet olisi tuntenut häntä, jos vaan sen ainoan kerran olisin nähnyt hänet ikkunan läpi.
Mintähden hän ei ole vielä täällä? Hän voisi kauvan sitte olla takaisin. Yksi antaa minulle voimaa rupeamaan toiseen. 11:s Kohtaus. Mahlow. Kaarle. KAARLE. Se oli turhaan, rakas isä! MAHLOW. Ja mintähden? KAARLE. Neljäntoista päivän perästä kenties hän tahtoo tulla ja katsoa läpi kauppamme kirjat saadakseen tietoja. MAHLOW. Hän rohkenisi vaan tulla talooni!
Saavatko he nähdä uhri-eläimen, joka on uhria varten valmistettu. Näilläkö kalpeilla kasvoilla nuori tyttö on tuleva ylkänsä luokse?" Martin Pazin puhuessa Sara häntä tuskin kuuntelikaan. Nuori indiani jatkoi: "Mintähden nuori tyttö itkee? Koska hänen silmänsä leijailevat kaukana hänen isänsä asunnosta, kaukana siitä kaupungista, jossa hän kärsii niin paljon". Sara nosteli päätään.
Matti tuijotteli kauan sinnepäin ja lieneepä jotakin johtunut hänen mieleensä, sillä hän, kun taasen tarttui airoihin, alkoi soutaa vastatuulta Rytilää kohden, min jaksoi. Mitä olikin hänellä mielessä? Jos olisi joku häneltä tätä kysynyt, ei hän olisi siihen voinut vastata, ja kumminkin eli hänessä, vaikka vielä himmeänä ajatuksena, syy mintähden hän Rytilää kohden nyt souti.
"Hänen ruumistaan ei ole muiden seassa", sanoin. "Sitten hän välttämättömästi on joko päässyt pakoon taikka viety pois vankeuteen. Todennäköisimmin on jälkimäinen tapahtunut, sillä Lumba on oleva ylpeä, kun tuo kuninkaalle valkoisen tytön. Mutta mintähden semmoista melua hänestä pidätte?
Päivän Sana
Muut Etsivät