Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
"Niin, kumpikos meistä tarvitsee anteeksi antamista?" "Kumpainenkin", vastasi Antti, joka seisoi vaimonsa vieressä. Hän oli nähnyt kaikki. "Kummankin meidän täytyy toisillemme anteeksi antaa, ja kun kerran vaimoni sen sanoo, niin on se tehtävä, sillä hän osaa loihtia ihmisiä!" Vanha ukko myhähti surullisesti, otti miniänsä käden omiinsa ja puristi sitä hellästi.
Suuresti murheissaan odotti siis vanha Rasmussenin matami miniänsä tuloa Grönlidiin, ja tämä hänen murheensa muuttui aivan synkäksi epätoivoksi, kun mainittu nainen näyttäysi olevansa ylhäisömielinen olento vaaleassa hameessa, kultainen rannerengas vasemmassa käsiranteessa ja samanlainen helmistä oikeassa.
Mutta kuitenkin häpesi isäntä wielä nytkin nöyryyttää itsensä niin paljon miniänsä edessä, ja niin näytti tuo taudin kanssa kamppailewa sairas tuossa Maijusta yhtä kylmältä kuin ennenkin, joka suuresti huolestutti häntä, waikk'ei yksikään ihminen siitä mitään tiennyt.
Pöydän päässä istui isä, lukien vanhasta virsikirjastansa »kiitosta matkan päätettyä»; loimottavan tulisijan vaiheilla nuori miniänsä rakenteli murkinaa perheellensä, usein katsahdellen ihmeellisellä hymyllä miestänsä kohden, joka, pieni lapsi sylissä ja hartaasti kuullellen isänsä lukua, istui akkunan ääressä, jonka kultanen kuva kimmelsi puhtaalla laattialla.
Sen vuoksi pitivät vanhukset kovin kummana poikansa ja miniänsä lapsien tottelemattomuutta ja suulautta, ja kummastelivat, että heidän niin annetaan olla. Eräänä kertana tapahtui niin, että Issu rupesi kieputtamaan keitto-pataa vipu-koukussa. "
Kätensä ojensi ukko: "Anna anteeksi kovuuteni. Tule pojakseni. Taloni on auki sinulle. Ota isännyys. Ja sinä Loviisa terve tuloa Vesalan emännäksi", puheli harvasteesen ukko. Vesalan emäntä kyynelsilmin puristi poikansa ja miniänsä kättä. Hänellä sanat salpasi rajaton ilo, jota hän tunsi tavatessaan pitkästä kotvasta kaivattua poikaansa. Kirkas kyynel vierähti Pekan poskelle.
Siinä suusta-suuksiin puhellessa minä uhkasin toimittaa koko hänen joukkonsa pitäjäästä pois, jos ei nimismiehen tyttärestä hetimiten tulisi hänen miniänsä. Pastori pani alussa kovasti vastaan, mutta lorun loppu oli kuitenkin se, että häät pidettiin. Hyvät häätpä olivatkin, vaikka morsian ei tanssinut; enkä minä muista koskaan nähneeni onnellisempaa pariskuntaa.
Kun Mathieu ja Marianne olivat tulleet sisään, huomasivat he erään verhon takana miniänsä Charlotten, joka istui siellä piirustuslauta polvillaan ja piirusti pienen lampun valossa vainajan ruusujen keskellä lepäävää päätä. Charlotte oli noudattanut vainajan äidin palavaa toivomusta, vaikka tämä olikin kolkkoa työtä kaksikymmen vuotiaalle nuorelle rouvalle.
"Niin, samalla viikolla, ja sitä ennen ei hän ollut suruun tutustunut. Ajattelepas ainoan poikansa, terveen, voimakkaan ja kaikin puolin hyvän luontoisen; verevän nuoren miniänsä ja viimein vanhan uskollisen vaimonsa, jota hän niin rakasti. Minua ihmetyttää ett'ei hän järkeänsä kadottanut." "Miten hän kaiken sen kesti?" "Hiljaa ja vakaana.
»Niin, mutta ... näetkös, unhotin sanoa, että... Rosen on tuolla sisällä poikansa ja miniänsä kanssa... Hän haluaisi tavata sinua.» Rosenin nimen mainitseminen kirkasti kuningattaren silmät, sillä se johdatti hänen mieleensä paljo hyviä, lainkuuliaan miehen palveluksia. »Se hyvä herttuako?
Päivän Sana
Muut Etsivät