Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Tämän viimeisen Miss Mills'in myönnytyksen johdosta rohkaisin mieltäni ja kysyin häneltä, tahtoiko hän, jos hänellä olisi jotakin tilaisuutta johdattaa Doran huomiota tämmöisiin totisen elämän valmistuksiin, Doran tähden käyttää sitä?
Minä luulen täyttä totta, etten ollut koskaan hetkeksikään joutunut ajattelemaan, oliko hän semmoinen, vai ei. Minä paheksin tietysti koko tuota ajatusta; mutta se iski mieltäni jollakin tapaa, niinkuin ihan uusi miete. "Eikä huikentelevainen?" lausui tätini. "Huikentelevainen, täti!"
»Minä olen jo seitsemäntoista-vuotias, olen itsekin kansan lapsia, ja kasvatusvanhempaini asema on tuottanut minulle tilaisuutta yhä edelleenkin elää kansan keskuudessa silloin kuin olen kotona ollut. Paljo, mitä lapsena olen nähnyt ja kokenut, on nyt selvinnyt minulle ja mieltäni surettanut.»
Siitä, minkä olin nähnyt viime aikoina, oli ilma siellä käynyt minulle raskaaksi. Painoi ylen mieltäni nähdessäni Elinalle olevan tuskaksi sen välin, jota en voinut muuttaa. Minä myöskin kaipasin työtä ja koko henkeni halusi löytää jonkun paikan, johon voisin tulevaa kotoani rakentaa.
Ja hän rykäisi ja lauloi sitten surullisella nuotilla tämän laulun: Sillä laululla minä mieltäni monesti lohduttelin, niin kauan kuin ikävätä kesti. Mutta kauankos sitä kesti! Minun mieleni on aina läikähdellyt yhdestä tunteesta toiseen, enkä minä yhtä perää osaa kauan surra enemmän kuin iloitellakaan.
Yhtä kaikki se on juuri silloin, kuin minä koetan mieltäni vähän rohkaista, kuin pelkoni uudistuneella voimalla tunkevat päälleni. Ja silloin, niinkuin nytkin minulla ainoastaan on yksi turva ainoastaan yksi!
Hän hymyili kohteliaasti puhettaan lopettaessaan ja aukasi nuuskatoosansa. Hänen äitinsä nousi tuoliltaan, kasvot punaisina inhosta. "En tahdo kuulla sinun puhuvan niin se kauhistuttaa, se kuohuttaa mieltäni!" huusi hän rajulla liikunnolla. "Ei, ei! en tahdo enää semmoista kuulla.
En päässyt millään lailla irti huolettavista ajatuksista, jotka toinen toisensa perästä vastustamattomasti painoivat mieltäni. Tuskinpa lienee tarpeellista lisätä, että aika-ajoin yhä muistelin toisessa kamarissa olevaa matkatoveriani. Hän oli melkein lakkaamatta mielessäni. Koko illan hän oli ollut raskaalla, synkällä mielellä, ja erotessamme näin hänen silmissänsä ilmeen, jota en voinut unohtaa.
Minä olin niin heikko ja uupunut, että oikein tuskastuin, kun ajattelin, että tuli vielä kestää kuusi penikulmaa. Minä rohkaisin mieltäni ja sanoin hänelle, etten ollut syönyt mitään koko yönä, ja että, jos hän sallisi minun ostaa jotakin syötäväksi, minä olisin sangen kiitollinen hänelle.
Mi muu vois sua hämmentää, sun mieltäs horjuttaa? SALADIN. Mi horjuttanut ikäni on mun mieltäni. Ma olin isämme luona Libanonilla. Hänt' yhä huolet musertaa... SITTAH. Ah niin! SALADIN. Se hänet kietoo, läpi hän ei pääse, on kaiken puutos... SITTAH. Mikä kietoo? puuttuu? SALADIN. Sit' eihän mainitakaan ansaitsis. Kun sit' on mulla, turhalta se näyttää, kun ei, se välttämättömäksi käy.
Päivän Sana
Muut Etsivät