Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Ei, ei, sehän vain on mielikuvitusta, pilantekoa, ihmisten työtä kaikki tyyni..." Niin kului kuukaus toisensa jälkeen, ja Robert taisteli yhä hurjalla itsepintaisuudella uskonsa puolesta, joka oikeastaan jo olikin kuollut, ja josta vain oli jälellä pirstaleita, jotka siihen sijaan, että olisivat tukeneet häntä, myrkyttivät ja sekoittivat kaikki.
Mutta minun ei pitäisi puhua sellaisista asioista tänä päivänä, jolloin meillä on niin paljon syytä iloitaksemme. Kerro sinä vain, minä en ole heikkohermoinen, laski vaimo leikkiään. Se olikin vain mielikuvitusta. Unet utuina haihtuvat.
»Jo minä aloin itsekin epäillä tuumiessani, että miten se ruumis olisi koskesta löydetty. Miten se siinä olisi pysynyt? Veden mukanahan se olisi mennyt ja painunut jään alle.» »Kosken pauhun synnyttämää mielikuvitusta koko juttu», sanoi Viion leski ilahtuneena. »Niin, taikka kellonvalajan nostama juoru, jotta saisi hyvä-äänisiä kelloja», nauroi Liisa.
Metsä hengitti joka paikassa kauneutta ja juhlallista rauhaa, suloista, uneksivaa lepoa, joka synnytti tunteikkaan, vienosti alakuloisen mielialan. Oli turhaa koettaakaan silmäellä paksun metsäseinän läpitse, joka seisoi mustana ja estäen läpitunkemasta itse auringonvaloakin, joka näytti melkein polttavan itse joen mutta mikäpäs voi estää mielikuvitusta?
Constance seisoi yhä keskellä pientä salonkiaan levottomana, liikkumattomana ja kalpeana kuin vaha. Sama odotus kuin neljätoista vuotta sitten oli alkanut ja hän oli niin tuskan ja jännityksen valtaama, että jaksoi tuskin hengittää. Vielä ei hän ollut kuullut mitään tehtaasta, ei hälinää, ei ääntä, ei askeltakaan. Eikö tämä kauhea pelko ollutkaan muuta kuin mielikuvitusta? Mutta Morange oli pilkallisesti nauranut hänelle vasten kasvoja, ja hän oli ymmärtänyt. Nyt ei hän enään kuullut tehdastyön paukkinaa ja melua, koneet olivat pysähtyneet.
Ihmiset olivat unohtaneet oman pelkonsa, ja kun tuota aikaa jolloinkin mainitaan, käsitellään koko juttua mitättömänä pikkuseikkana, joka enemmän on ollut mielikuvitusta kuin todellisuutta. Tuon pitkän katumusajan jälkeen voi Emilie Björkstén kernaasti tulla takaisin.
Ettekö esimerkiksi voisi väittää, että tämä tuomari, jonka kunnioitettava vanhuus herättää arvonantoa kaikessa kansassa, antaa puhtaan ja ylevän järjen ohjata toimintaansa ja että hän arvostelee asioita niiden todellisen luonnon mukaan takertumatta tyhjänpäiväisiin sivuseikkoihin, jotka kirveltävät vain heikkojen ihmisten mielikuvitusta?
Mutta nyt taas oli hiljaa kuin haudassa, alttarin takaa vaan kuului hiljainen ratina, joka ei ollut kovempi kuin taskukellon raksutus vihdoin sekin taukosi. Voi! se oli luultavasti mielikuvitusta kaikkityyni! ajatteli hän ja hiipi taas eteenpäin. Vihdoin hän seisoi sillä portaalla, joka vei kuoriin, ja yhä vielä hänellä oli silmät maahan luotuina. Herra Jumala!
Niistä emme silloin tietenkään tapaa sitä miellyttävyyttä, sitä lumoavaa voimaa, kuin äsken esittämissämme on, emmekä siis voi antaa niille samaa arvoakaan, ne kun useastikin etenkin kertovaiset runot ovat pitkäveteisiä ja toisin paikoin lapsellisen yksinkertaisia; niissä ei muuta kuin aniharvassa kohdin vallitse ylevää mielikuvitusta, eikä lukija niitä lukiessansa voi ihailla runon sankaria, vaikka hyväntahtoisuudesta sitä koettaisikin.
Sitten, kun se on tehty, voidaan sen päälle ruveta itse rakennusta nostamaan. Kivi kiveltä, entisen päälle! Snellman sanoo... Tiedän, tiedän! Hän katui, että oli taas puhunut miehelle, jolla ei ollut rahtustakaan mielikuvitusta, joka otti kaikki niin kuivasti ja järkevästi, jonka kanssa oli kulkenut luokalta luokalle, mutta jota kohtaan ei ollut tuntenut mitään sympatiaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät