United States or Qatar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Miehellä oli yllä kulunut viheriäinen nuttu ja huippuinen tyrolihattu päässä; selässä hänellä oli matkalaukku ja mukanansa valkoinen pommerilainen koira, jolla nähtävästi oli hellät jalat, mutta joka teki parastansa näyttäytyäksensä metsästykseen kelpaavaksi, juosten pari kyynärää isäntänsä edellä ja nuuskien aidoista hiiriä ja rottia ja muita sellaisia pikku-elämiä.
Toinen herroista he näyttivät muuten samanikäisiltä oli vartaloltaan hoikka, ja hänellä oli silmälasit nenällä sekä etupuolella rinnan päällä matkalaukku, kun taas toinen oli lyhyenläntä, mutta leveäharteinen, korkearintainen, ja hänen avoimia, eloisia kasvojansa ympäröi tuuhea, kastanjanruskea tukka sekä tumma, komea poskiparta.
Iloisesta, vallattomasta tytöstä, jota vielä eilen olin vanhan tuttavuuden takia uskaltanut käsipuolesta pyöräyttää, oli hän muuttunut arvokkaaksi neidiksi. Eikö tässä siis ole muistoja, kalliita, rakkaita esineitä tässä huoneessa! Sillä matkalaukku on vielä hänen käsiensä jäleltä. Miksi ne sanovat, että ravintolahuoneelta puuttuu personallisuutta ja ettei se herätä lähtiessä kaipausta?
Hän ei ymmärrä minua, ajatteli professori, hän on kun hienon, viheriän verhon suojaama kukannuppu, ei tunne auringon suutelojen tenhoa, ja minun ei suinkaan tule herättää häntä niitä tuntemaan. Muutamia päiviä myöhemmin seisoi Magna, matkalaukku olalla riippuen, rautatien etusillalla.
Herra Markus istui sohvalla huoneen nurkassa, edessänsä oli pieni matkalaukku, josta hän oli ottanut palasen nielaastaria hän tahtoi nimittäin lopettaa jutun, ennättääksensä, ettei rouva Griebel, kuten oli luvannut, tulisi sitomaan haavaa mutta samalla hetkellä oli hän jo unhottanut aikomuksensa.
Kyllä näissä on pahanlainen istua, puhuu hennompi herra, jolla on matkalaukku kaulassa ja silmälasit päässä, katsellessaan hollimiehen kärryjä eikö teillä ole parempia? Eihän niitä minulla ole, vaan eiköpähän isäntä lainaisi omiaan! Mitä? Me kysymme, ettekö tahdo meille lainata parempia ajopelejä, sanoo vantterampi herroista.
Hän oli joko aateliton tai muukalainen, s.o. henkilö, joka ei saa ääntään kuultavaksi majapaikoissa. Hänen ajopelinsä olivat pihalla odottaen rasvaamista. Siinä oli pieni matkalaukku, joka todisti omistajansa vähävaraisuutta. Matkustaja ei pyytänyt kahvia eikä teetä, vaan katseli ikkunasta, vihellellen emännän suureksi mielipahaksi, emännän, joka oli toisessa huoneessa.
Palvelijalla oli, kuten ylellisyyttä rakastavien matkustajain tapa oli näillä seuduin, suuri matkalaukku kiinnitettynä hevosen selkään ja satulankaaressa riippui pussi sitroonia, joita nautitaan punssin kera. Mitä neljänteen mieheen tulee, joka päätti jonon, olin hänet nähnyt jo ennenkin ja äkkiä tunsin hänet oikeudenpalvelijaksi.
Missä lie isäntä en minä tiedä, saaneeko ja hollimies nyt haukottelee äskeisenkin edestä ja ruopii korvallistaan, ruopii ensin yhtä, sitten toista... Olkaa hyvä ja etsikää isäntä ja käskekää hänen toimittaa hevonen meillä olisi kiire, sanovat herrat, joita on kaksi, toinen vanttera ja vahvan näköinen, toinen hennompi, ja sillä on matkalaukku kaulassaan ja silmälasit päässä.
Sillä niin pian kuin juna saapui Marseilleen ja Kristian pieni matkalaukku kädessä astui ulos, hämmästyi hän nähdessänsä hopeanauhaiseen lakkiin puetun herrasmiehen lähestyvän häntä pyynnöllä, että hän hetkiseksi pistäytyisi »konttoriin». »Ja miksi? Kuka te olette?» kysyi kuningas ylhäisesti. »Polisikomisario», vastasi korealakkinen herrasmies.